Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,111 - 1,120 (kaikkiaan 21,543)
  • jees h-valta

    Mehtäukon harkintakyky on viimeaikoina nähty joten usko itseen ja ”länsidemokratiaan” pysynee hyvällä tolalla. Mutta lienee kuitenkin aivan totisinta totta että Suomi ja Ruotsi ovat jo alistuneet Naton ”eteismaton” osaan. Eihän ole muuta mahdollisuutta. Vai hyökätäänkö ensin Turkkiin ja sen jälkeen Unkariin ”demokratiaa”viemään.

    jees h-valta

    Mehänpoika on kyllä aivan oikeassa, kyllä hirvieläinkantaa vaalitaan huolella ettei vaan putoamaan pääse. Siksi noita kannan yläraja alueita on tolkuttoman paljon. Ja ylittäjiä lähes yhtä runsain mitoin.

    jees h-valta

    Glalle että tuskin Tony Halmetta löytyy etsimälläkään, eikös ole jo kuollut ja kuopattu jos oikein muistan. Kuvaannollisesti tietty mutta persut ovat kyllä siistitty salonkikelpoiseen malliin jo aikaa joten eiköhän ne kelpaa kaikille muille hallituskavereiksi kuin viherpiiperovasemmistolle.

    jees h-valta

    Reimallapa välähti, edes kerran. Huumorin kukkanen on silloin tällöin piriste mutta enpä tiedä siitä tukkiprosentinkaan laskentakaavasta, mistähän lie moinen illuusio syntynyt.

    jees h-valta

    Hyvä että Ukraina pääsee ”kyökin kautta”. Suomi ja Ruotsi ei tule sinne pääsemäänkään. Toki ei ole väliäkään.

    jees h-valta

    Kun on yli kaksikymmentä kertaa ollut kuvaus/sädetyslaitteen alla joka maksaa kaksi miljoonaa/kpl ja kun on syönyt lääkkeet jotka maksavat yhteensä noin viisi tuhatta/kk yhteiskunnalle on aika helppo maksaa veroja suuremmin mutisematta. Varsinkin kun prosentti korjaantui vuodenvaihteessa melkein kymmenen prossaa edullisemmaksi. En aio valittaa. Alkaen tietty helmikuulta.

    jees h-valta

    Vai ei alikasvoskuusesta synny myytävää puuta. Siitähän syntyy vaikka uusi metsä kun vanha päältä poistetaan. Sen alikasvoksen laatu vain pitää tarkistaa eikä vain yrittää raivurilla sohottaa harvemmaksi. Pitää kasvattaa se senverran että runkoa jo selkeästi on ja sinne on helppo puskaan tunkea. Moninaisia tällaisia olen hyviksi kasvatusmetsiksi muuttanut. Sen kasvatus myös pehmentää maaston aukkoa aina suotuisammaksi katsella. Asia joka pitäisi säätää pakolla tienvarsi hakkuisiin. Turha niitä tyhmiä kaupunkilaisia on ärsyttää puhtaaksi raivatulla aukolla. Nyt korjaan laadullisesti kuusikkoa joka kasvoi järkyttävän ison koivikon alla ja kärsi rankasti mototyönä tehdyssä ylispuuhakkuussa. (vaikka se olikin nimeltään päätehakkuu)

    jees h-valta

    Mehtäukko vilkaisi peiliin?

    jees h-valta

    Mehtäukko nyt vetelee kyllä omiaan. Enkä menisi Metsäkeskuksen ammattitaitoakaan arvioimaan aivan noin kevyiltä pohjilta. Hänen neljän kohdan arvailuunsa vastine:

    1. Kuka on kehottanut voimakkaaseen yhteen harvennukseen? Minusta ei kukaan. Tai jos on se on täällä palstoilla tapahtuvaa ”ammattitaitoa”. Saattaa jopa olla aivan omaansa.

    2. Harvennus ei ole aina mikään hoitotoimi automaattisesti jos palsta on muutenkin hoidettavissa. Itse olen joitain kohteita vain kevyesti poltinpuita tekemällä avittanut kun ei ole mielekästä pienelle kuviolle harvennusta edes pyytää. Tai turveala kaukana tiestä. Ei mieltä lähteä sinne nykytalvina turhaan rämpimään. Kevyt kalusto ja kevyt raivaus.

    3. Mikään ei ole toivoton kohde jos sen metsäksi kasvattamisen osaa. Liian aikaisia on mutta siihenkin on syytä aina nojata oston kanssa. Oma arvio ei aina paras mahdollinen. Koska välistä kelpaa liian aikaisetkin hyvin esim. konekaluston työllistymisellä. Näin kävi esim. korona-aallon alla minulle. En edes tarjonnut naapuripalstaa koska kuvittelin sen liian nuoreksi ja pieniläpimittaiseksi. Mutta ostopa pyysi ottaa mukaan ja kun keskustelin motokuskin kanssa hän totesi että aina tämä kotona makuun voittaa.

    4. Mhy-organisaation käyttö on jokaisen oma kipunsa ja se ei todella ole tarpeellista.

    jees h-valta

    Niin, uuden kasvun tili on sitä kun saadaan omakasvatettu metsä ensiharvennukseen. Ja sen kun saa mieluummin alle kaksikymppisenä tai korkeintaan kaksvitoseen mennessä vois sanoa että jotain on onnistunut. Nuoren metsän raivaus tehdään siinä viistoistasena ja siitä saa vielä Kemeratkin. Sitä useimmiten voi samalla pitää enskan ennakkoraivauksena jota nyt ei näillä rehevyyksillä kuitenkaan voi välttää. Silloin metsä on nippa nappa alle kaksituhatta pystyssä ja konemiehellä on saumaa tehdä kunnon metsä kasvuun kakkosharvennusta vartoilemaan. Mikähän mehtäukolla tässä on niin vaikeaa käsittää? Suorittavan esimerkki minun metsistäni pitää siltä osin paikkansa että villinä rehottanut koivikko syntyy yleensä kun hirvet ovat syöneet männyn taimet eli uudistus paikoittain epäonnistui. Itsestä johtumattomista syistä. Koivikkoala on nyt aika hyvässä kasvuasennossa sekin ja oli aivan hyvä että se tehtiin pikkuisen ennenaikaisesti viereisen palstan harvennuksen yhteydessä. Ostajan halustakin vieläpä.

Esillä 10 vastausta, 1,111 - 1,120 (kaikkiaan 21,543)