Käyttäjän jees h-valta kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,281 - 1,290 (kaikkiaan 21,543)
  • jees h-valta

    Punaniskakommareista onkin aika tehnyt homeisen vihreitä!

    jees h-valta

    Nythän juuri julkaistiin yksi tutkimus jossa voimakkaalla isojen petojen alueella supikoirakanta on pieni. Vaatii kuulemma vielä uuden vahvistavan tutkimuksen joka on kait jo aloitettukkin mutta vahvasti vaikuttaa että pedot ovat paljon ihmistä parempia supin kannan säätäjiä. Helppo saalis susille ja ilveksille esim.

    jees h-valta

    Ollaanko koskaan edes kysytty onko meillä ostomahdollisuutta venäjältä? Uskon että aika pienellä painostuksella venäjä avaisi vastavuoroisen mahdollisuuden maan/kiinteitöjen ostoon heidän maaperältään. On vain niin ettei maastamme ole edes löytynyt halukkuutta alkaa asiaa ajamaan.

    jees h-valta

    Pitäisi kai ymmärtää jopa suomalaisen metsäkansankin että länsimedia varmasti lietsoo myös osaltaan venäjän vastaista propakandaa. On aivan tosi että venäjä on hyökännyt naapurimaahansa ja en varmasti ole sitä puolustellut. Mutta juuri sodan infoa täältä lukiessa näkee kuinka suoraan ne on lainattu Ilta-Sanomien ja vastaavien lööpeistä. Ikäänkuin se olisi se ainoa oikea totuus. Nyt Satakunnassa kohistaan kun Kankaanpään vanhainkoti (siis entinen ja huonokuntoinen) on joutumassa venäläisomistukseen. Siinähän onkin huikea pulma. Varmasti siihen muuttaa nyt sitten venäjän asevoimat ja valtaa Kankaanpään ja sen jälkeen Niinisalon varuskunnan. Näinkö heikko on itsetuntomme että joka risahdus joka viittaa venäjään aiheuttaa suorastaan pakokauhua maamme kansalaisissa. Eikö se Nato nyt sitten olekkaan meitä pelastamassa ilkeän ryssän kynsistä? Väittäisin että länsi on suorastaan seonnut vainoharhaisuuteensa.

    jees h-valta

    Kertoisiko mehtäukko miksi venäjä evakuoi siviileitä Hersonin alueelta turvaan sodan jaloista vaikka ovat vain siviilejä tappavia ja infraa tuhoavia? Ukrainan vastahyökkäys olisi luullut olevan venäläisille vain helpompi torjua kun olisi käyttäneet siviileitä kilpenään puolustukselleen. Olisi se ainakin hidastanut paljon ukrainan etenemistä ja aiheuttanut ehkä jopa vastalauseita länttä myöden myös ukrainalle siviilien kohtelusta. Ja en nyt jaksanut kahlata tätä mössöä läpi ainakaan tarpeeksi pitkälle että olisin löytänyt omistani kommentin venäjän siviileihin kohdistaman kohtelun puolustamista. Tasapuolisuutta keskusteluun olisin kaivannut kuten Rukopiikkikin mutta sitähän ei täältä foorumilta näköjään tarvitse odottaa. Sota on aina suuri katastrofi ja siihen ei riitä vain yhden osapuolen teot. Molemmat osapuolet tekevät hirmutekoja ihmisyyttä vastaan.

    jees h-valta

    Kun tälleen varmaan jo useamman kuukaudenkin paussin jälkeen (siis tämä sotakeskustelu) jälleen katsoin missä nyt veivataan tällä erää niin joudun toteamaan että asemasota on ja pysyy samassa tyhmässä henkilöihin kohdituvana arvosteluna. Minuun viitataan edelleen jätkän ala-arvoisessa viestissä vaikka en ole osallistunut mitenkään koko sotakohinaan tällä foorumilla pitkään aikaan. Voisiko ylläpitokin taas herätä siivoamaan tuon jätkän oksennuksia. Jos ei niin lehden tilaus-kin loppuu aika pikapuoliin. Ala-arvoista saastaa jäkätetään tiedä kuinka paljon. Me emme ole sodan osapuolia joten tällainen kirjoittelu koko sodasta voisi loppua. Mitä tekemistä tällä on metsäaiheena Metsälehti, kysyn vaan?

    jees h-valta

    Eihän se kauhean kivaa ole jos perä jäätyy vessan kanteen. Eli ymmärrän hyvin Jätkän rouvan mieltymyksen. Koko sähkölämmityksen perusongelma onkin että juuri ne tilat jotka ovat ovien takana suljettuina oleskelutiloista kuluttavat suuren osan talon sähköstä. Monella on lattialämmityksiä myös kosteissa tiloissa sähköllä ja ne ovat melkoisia energiasyöppöjä. Vesikiertoinen keskuslämmitys pitäisi olla pakollinen uusiin taloihin koska silloin saa helpommin valittua energiamuodon ja lattiat myös ainoastaan vesikiertoisina. Kunnon tekninen tila ja sinne hybridilämmitysratkaisu joka perustuu mahdollisimman suureen energiavaraajaan. Silloin sitä saadaan ladattua aina edullisimmalla energiamuodolla. Suora sähkölämmitys on tiensä päässä. Saisi lailla kieltää.

    jees h-valta

    Kuinka taas tuli mieleen ne ”vaivalloiset aitojen huollot”. Tuostahan tokkiinsa vaivaa ei ole ja senkin voi kutsua luonnossa viihtymisen iloiksi.

    jees h-valta

    Noihin Jätkänkin kommentteihin senverran että tuollainen keskuslämmitysjärjestelmän ”litkuttaminen” ei aivan ilmainen lystännys ole. Kun pudotat puolet vesistä alas ja siihen sitten pumppuat ja ilmaat glykolin niin kyllä puhutaan helposti monen tunnin souvista. Se glykoli vie kaiken pahan juureksi myös pintajännitteen vedestä joten vanhat venttiilit vuotaa kuin seula sen operaation jälkeen. Oikein tehtynä koko järjestelmä pitäisi tyhjätä ja pumputa valmiiksi tarkkaan annosteltu ja valmiiksi sekoitettu liuos järjestelmään. Aikamoinen suttaus ja präkkäys sanoisin. Ei aivan järkevää ainakaan vanhaan järjestelmään haittojenkaan vuoksi. Pidä talo lämmössä ja jos et pysty niin myy mieluummin sellaiselle joka pystyy.

    jees h-valta

    Sähköautojen latauskielto ja muukin turha kulutus pois tarkalla kulutusseurannalla kovien pakkasten ajaksi. Olemme sentään kylmän pohjolan asukkeja joten sähkön saamisen turvaaminen on ykköstärkeä asia. Rakennukset joissa asutaan on pidettävä jatkuvasti lämmössä pakkasilla. Kastepiste nousee asuintilojen korkeudelle liian alas vedetyllä lämmöllä ja silloin alkaa tulla terveyshaittoja rakenteista.  Kaksi tuntia esimerkiksi sähkölämmitystalossa on niin pitkä aika että rakenteetkin alkavat kylmetä. Sähköpatteri on kylmä heti kun virta katkeaa ja kun se tapahtuu koko talossa yhtaikaa on se todella varmaa että huonelämmöt putoaa alle viidentoista asteen. Sähkölämmittimet eivät pysty moneen tuntiin ottamaan takaisin menetettyä rakennelämpöä. Voi myös kysyä mitä siinä säästetään kun seuraavat kymmenen tuntia patterit hohkaa täysillä.

Esillä 10 vastausta, 1,281 - 1,290 (kaikkiaan 21,543)