Käyttäjän metsänhenki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 47)
  • metsänhenki

    Kyllä, mutta Peltorin radio-osa on kokonaan pois päältä silloin kun kuuntelee kännykkää Peltorilla.

    metsänhenki

    Niitä, joita äänetoiston laatu vähääkään kiinnostaa, suosittelen pysymään mahdollisimman kaukana mallista, jota myydään nimillä Husqvarna, Jonsered, Sordin ja MSA.

    Peltorin etuja ovat myös metalliset sangat – aina paremmat kuin muoviset – sekä erinomainen äänenvaimennus.

    Seuraava projekti olisi selvittää, miten niin sanotut DJ-hifikuulokkeet soveltuisivat kuulosuojaimiksi. Niissä kai ideana on, että tiskijukka pystyy kuuntelemaan omaa musaansa ympäröivän diskomelun häiritsemättä.

    metsänhenki

    Otollisin tilanne takapotkun syntymiseen lienee se kun liikkumattoman teräketjun kärki koskettaa puuhun, ja siitä sitten alkaa kaasuttamaan. Mutta se edellyttää, että sahassa on jonkin verran vääntöa alakierroksilla. Tuollaisessa kevytsahassa kuin Husqvarna 543 vääntöä ei ole, joten se vain hyytyy siihen, jos terä yhtään on puussa kiinni ennen kuin antaa kaasua.

    metsänhenki

    Eiköhän periaate ole se, että terän pitäisi upota puuhun kuin kuuma veitsi voihin ilman sen kummempaa painamista tai vääntämistä..

    metsänhenki

    Olikohan näillä kommentoijilla nyt mielipidettä siitä, pitääko karsinnassa karsinnassa kahvojen olla kaukana toisistaan vai lähellä toisiaan?

    Jätkäpätkä ilmeisesti halusi sanoa jotain myös siitä, onko pyyhkäisykarsinnassa lyhyt kahvaväli parempi kuin pitkä.

    Kokonaan eri kysymyksenä otin sitten esille sahan painon.

    metsänhenki

    Evoluutioversio radiokuulosuojaimista:

    – Peltorin radiokuulosuojaimet
    – isolla akulla varustettu kännykkä (esim. Samsung Xcover3, 2300 mAh)
    – niiden väliin äänijohto, jonka molemmissa päissä on 3,5 millin pistoke, jolloin korvakäytäviin ei tarvitse tunkea mitään.

    Kuulokkeisiin käännetään virta päälle mutta jätetään äänenvoimakkuus minimille. Volyymia saa sitten säädettyä kännykästä.

    Nettiradion lisäksi myös kännykän FM-radio kuuluu paljon paremmin kuin Peltorin oma radio. Ja kuten aiemmin todettiin, nettiradiot pyörivät hyvin jopa minimiyhteysnopeudella 256 kb/s.

    metsänhenki

    ”Toteutusilmoituksia on Metsäkeskukseen tullut toistaiseksi noin 10 000 kappaletta ja niiden tallennus on nyt hyvässä vauhdissa. Tukimaksatuksia voi siten odotella joulun tienoilla.”
    (Anna Rakemaa, http://www.metsakeskus.fi)

    metsänhenki

    Ja mihin biojalostamoiden kannattava toiminta perustuu?

    Jos haluaa uskoa, että neitseellisestä ja reilulla hinnalla ostettuun raaka-aineeseen, voip erehtyä. Ennemmin muun tuotannon sivuvirtoihin, esim. sellunkeitossa tai ranskanperunoiden paistamisessa.
    Lupaavin kuulemani idea olisi koivusellusta valmistettu puuvillan korvike, joka olisi erittäin helposti kierrätettävää.

    Itseä mietityttää, millä kepillä/porkkanalla puun liikkeelle saamiseen vaikutetaan? Jos verokuormaa lisätään, voi olla päinvastainen vaikutus…metsämaan kiinteistöveroon en usko.

    metsänhenki

    Vai vouhkaamista…

    Kyselkääs mitä mieltä esim. Australialaiset ovat vieraslajeista ja niiden aiheuttamista ongelmista.
    Harmittomasti tuholaisten torjuntatarkoituksessa tuodut sammakot olivatkin niin myrkyllisiä, että tappavat alkuperäistä eliöstöä.

    Ei kai se, että on jo harmeja aiheuttavia kasveja, kehoita hankkimaan vastaavia lajeja lisää?

    metsänhenki

    Sun sahassa ei oo säädöt kohdallaan, kuulostaa juurikin samalta kuin tuttavan sahassa.
    Tarkka säädettävä, mutta kun ne löytyy, sitten pitää kutinsa.

    Millon valmistettu saha, ensimmäiset vuosimallit oli 200-terällä ja niissä oli nimenomaan noita säätöongelmia?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 47)