Käyttäjän MJO kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 1,431 - 1,440 (kaikkiaan 2,526)
  • MJO

    Väittäisin laivojen käyttöönottokokemuksen pohjaltani, ettei yli 30MW koneita toimiteta, kuin hyvin pieneen murto-osaan maailman laivoista. Nekin on vanhan tyypin laivoja, joissa potkuri on kytketty mekaanisesti moottoriin. Joten tulevaisuudessa kokoajan vähenevää tekniikka, jota käytetään nykyisin enää rahtilaivoissa. Risteilijät ja murtajat ovat siirtyneet jo sähkökäyttöisiin propulsioihin.

    Lisäksi nykyisten laivojen käyttöikä on keskimäärin parikymmentä vuotta. Sen jälkeen ne menevät romutukseen, pelkästään polttoaine taloudellisuuden paranemisen vuoksi. Siitä on pitkä aika ikuisuuteen.

    MJO

    Hätäkeskukset joutuvat vastaamaan kaikenlaisten häiriköiden soittoihin. huokaus..

    Metsäkoneella saa ajaa siirtoajoa, jos löytyy kilpi, vakuutus ja kuskilta ajokortti.

    Tietysti on korvausvelvollinen, jos rikkoo tien. Siihen tuskin hätäkeskus ottaa kantaa yhtään enempää, kuin postin viivästyneisiin kirjeisiin.

    MJO

    Risteilijoiden päämoottorit sammutetaan aina satamassa. Satamageneraattorit jätetään päälle, jollei maasyöttöä ole helposti kytkettävissä. Risteilijöiden sähkökulutuskin on satamassa ihan toista luokkaa verrattuna tankkereihin ja muihin työlaivoihin. Joskin eivät kaikki tankkerit edes rantaudu joka vuosi.

    Nykyisin suositaankin mielummin ”moponmoottoreita”. On paljon järkevämpi tuottaa 80MW teho 4 x 20MW koneella, kuin yhdellä 1 x 80MW. Jos yksi rikkoutuu, niin silti on 60MW jäljellä.

     

    MJO

    Mitähän tarkoittaa ”laiva on käynnissä”? Tuo kammesta käynnistys ei varmasti ole tätä eikä ihan eilistäkään aikaa. Mahtaa olla WWII ajalta. Nyky koneet käynnistetään bläkäristä (blackout) esim. paineilmapullojen avulla.

    Pääkoneetkin yleensä pysäytetään aina satamassa.

    MJO

    Riippuu millaisesta yksityistiestä on kysymys.

    Aika moni niistä ei ole edes tie, vaikka tieltä näyttääkin. Tie on vasta tie, kun sille on tehty tietoimitus. Sitä ennen se yhtä paljon tie, kuin esim. ajokoneen ajoura.

    Luonnollisesti kenelläkään ole asiaa moottoriajoneuvolla toisen metsään ajourille ajelemaan. Vaikka samainen ajoura näyttäisikin oikealta tieltä.

    Siinä vaiheessa, kun toloppa on osakkaana yksityistiessä, johon on myönnetty yhteiskunnan tukea. Tukea myönnetään vain oikealle tielle, eli se on perustettu tieksi. Silloin ainakin ko. tielle saa mennä henkilöautolla jokamiesoikeudella.

    Tuskin joutuu korvauksiin, vaikka menisi tolopaisen ihan omalle itse maksetulle tiellekin ajelemaan esim. marjastamaan.

    MJO

    Nykyaikaisissa laivoissa pyritään käyttämään vakionopeus koneita, jotka pyörittävät generaattoreita. Lisäksi on parempi käyttää useampaa generaattoria, verrattuna pariin isoon. Tällöin saavutetaan parempi säädettävyys, kun voidaan ajaa pyörivillä koneilla kokoajan lähellä optimaalista tehoaluetta. Tehon tarpeen muuttuessa käynnistetään/pysäytetään generaattoreita. Potkurien pyöritys tapahtuu sähkömoottereilla.

    Nykyisin on tullut myös generaattoreita, joiden nopeutta voidaan muuttaa. Generaattorien tuottama sähkö tasasuunnataan ja tämä on myös mahdollistanut akkujen käytön (Hybridit). Kehitteillä on myös kaupalliseen käyttöön polttokennotekniikkaa.

    MJO

    No laitamma sitten näille pilkunnussijoille lisäkilven: tieosakkaille ajosallittu.

    Eli Tolopaisen pojalla ei olisi mitään asiaa tolopaisen tielle? Ei vaikka tolopainen suullisesti lupaisi.

    MJO

    Ei laiton liikennemerkki tietenkään velvoitteita rajoita, kun se ei rajoita mitään muutakaan.

    MJO

    Jokamiehillä on Suomessa suuret oikeudet mutta vähän velvollisuuksia. Kaikki nuo oikeudet ovat peräisin ajalta, jolloin metsissä kuljettiin jalan. Nyt pitää kustantaa jokamiehelle autoilubaanat.

    Tuki eurot kuitenkin tuntuu kelpaavan tien rakentamisiin ja kunnostuksiin. Jos tuntuu, että tiet rakennetaan sivullisille, niin ne kannattaa jättää rakentamatta? Yleensä nämä pienriistan metsästäjät ovat maanomistajia ja täten myös tiekunnan osakkaita. Eikä nämä harvat metsästäjät henkilöautoilla teitä pilaa. Tietysti omat itse kustantamat tiet voi sulkea portein.

    Näin ainakin meillä päin.

    MJO

    Hyvin mahdollista, mutta olisiko yhden vuoden otanta vähän liian pieni. Katsotaan tämä syksy ensin.

Esillä 10 vastausta, 1,431 - 1,440 (kaikkiaan 2,526)