Käyttäjän MJO kirjoittamat vastaukset
-
Finsilva sitä ja Finsilva tätä. Minulla oli (korostan OLI) viime syksynä 6ha reilun metrin korkeista mäntytaimikkoa, jolle oli tehty varhaishoidot ihan viimeisen päälle. Ei varmasti hävinnyt yhtään finsilvojen taimikoille.
Keväällä saikin todeta, ettei löytynyt 100 kpl/ha koskematonta mäntyä. Siinä ei olisi paljon silvojen vastaavien puheet lohduttanut.
Tänä talvena meneekin loput ja uusi taimikko pukkaa Latvat hangen yläpuolelle. Kantturakanta tulee meidän perällä olemaan korkea, kun alkavat jo laumaantumaan näin aikaisin.
Luvat pois, niin saisivat ainakin kannanpudotukseen osallistua siitä hyötyvät ja muut halukkaat.
Jollei nykyinen vastuullinen taho kykene/halua hoitaa asiaa, niin otetaan vastuu pois.
MJO 19.10.2016, 08:58Hirvi syö Timppa vaikka kuusta, jollei muuta ole tarjolla. Täällä päin on ainakin havaittu kuusentaimien syömistä ja todella paljon yli 10cm paksuisia mäntyjä kaluttu parin metrin korkeudessa.
MJO 18.10.2016, 11:16Jesse on oikeassa. Jos pelkkä hirvikannan suuruus olisi määräävä tekijä. Kuitenkin minulla olisi intressi kasvattaa mäntyä, eikä se tunnu olevan mahdollista.
MJO 17.10.2016, 22:35Jesse
Maailma vain nyt kulkee bensa/sähköyhdistelmien suuntaan uusissa autoissa joten eiköhän dieselin kikkailut ala olla jo turhia. Huono polttoaine ei raaka-aineen muutoksesta juuri parane. Pitäisi sitten poistaa ainakin vero vallan pois.Tuskinpa. Fysiikalait pätevät edelleen. 1 kg dieseliä sisältää enemmän energiaa kuin 1 kg bensiiniä. Täten diesel moottori tulee kuluttamaan aina vähemmän.
MJO 16.10.2016, 20:16Kaikki luvat on käytetty. Silti illalla oli uros ja naaras + vasa niityllä syömässä apetta pötsiinsä. Prkl.. Tricoa saa olla ruiskuttamassa loppu syksyn taimikoissa. Tuskin sekään auttaa nälkäisen kantturalauman edessä.
MJO 16.10.2016, 18:22Suorittava:
Ilman eri tahojen saumatonta yhteistyötä hirviä jää kaatamatta nykyisilläkin kiintiöillä .Totta. Jos yhdelläkin alueella jää yksi kaatamatta, niin hirviä jää kaatamatta. Toisilla alueilla voi kaataa tuplamäärän, muttei he saa kaataa edes sitä yhtä kaatamatonta.
Jos ei lupavapaata pyyntiä, miksei esim. 50 000 ylimääräistä pankkihirveä?
Ei tietenkään Suorittavan harrastus saattaisi kärsiä.
MJO 16.10.2016, 16:33Jalkanen:
Miten vaan saisi tuon aikaiseksi, olisiko ehdotuksia? Olisiko laitettava sopimusjärjestelmä remonttiin? Tarvitaanko kannanhoitoon ”palkka-armeija”?Lupavapaa metsästys. Tällä kannalla minäkin säästäisin kesälomat hirvijahtiin ja niin tekisi moni muukin. Lisäksi monet tuntemani eläkkeläiset panostaisivat koko syksyn hirvien lahtaamiseen.
MJO 14.10.2016, 22:25Luontainsen männyn uudistamisen onnistumisen varmistaminen vaatii maanmuokkauksen. Tällöin hintaero kylvöön verrattuna jää melko pieneksi. Lisäksi myrskytuhot ovat melko yleisiä siemenpuuhakkuissa.
MJO 12.10.2016, 14:09Metsässä on tällä hetkellä 100m3/ha enemmän puuta. Joten 2900m3.
MJO 12.10.2016, 14:05Jesse mahtaa tarkoittaa Gotlannin saarta Ruotsissa?