Käyttäjän Petkeles kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 311 - 320 (kaikkiaan 1,129)
  • Petkeles Petkeles

    ”Tai sitten puheet kohteen arvokkuudesta on yhtä tyhjän kanssa.”

    Tästä puuttuu taas se logiikka. Jos ei ymmärrä kirkon polttamisen ja perustuslaissa olevan ympäristövastuun eroa, niin huh huh.

    Petkeles Petkeles

    Perustavanlaatuisia oivalluksia Peralla.

    Olisiko tässä ajattelun jatkumossa seuraava ahaa-elämys se, että myös aikaisempi metsäpolitiikka on ollut sitä ”politiikkaa”, eikä objektiivista toimintaa maailmassa, joka vaan sattuu olemaan sellainen?

    Petkeles Petkeles

    Huomaa, että Jalkasen palstalla hengailu on tehnyt tehtävänsä. Alussa mainitaan, että metsä ei ole puuvarasto ja loppuosa tekstistä käsittelee metsää puuvarastona. Ja avohakkuu ratkaisee vanhan lahokuusikon biodiversiteettiongelmat. Aivan kuin MTK-Lepän kynästä.

    Petkeles Petkeles

    ”Koira voisi olla paras , kun se on muuten sopivampi kotieläin kuin kissa meikäläiselle.”

    Kerro lisää, mitä kuuluu aamuun, miltä kahvi maistui tänään 🙂

    Petkeles Petkeles

    ”Eihän metsätalouden kestävyyden edistämisestä olla eri mieltä”

    Ottaen huomioon, että ehdoton eliitti on tarjonnut kustannus- ja muilta vaikutuksiltaan neutraaleja tai nykytilanteeseen nähden regressiivisiä vaihtoehtoja, tästä voinemme olla montaa mieltä.

    Petkeles Petkeles

    Vuosimiljoonien aikana kasvinosat ovat sitoneet hiiltä ja puristuneet öljyksi. Öljy on uusiutuva.

    Timmermans taas muistutti, että vielä voitaisiin itse kääntää venettä ennen kuin muut kääntävät meidän puolesta.

    Petkeles Petkeles

    ”Kummankaan kanssa en halua olla tekemisissä.”

    Voisitko kuitenkin yrittää elää sellaisessa maailmassa. Vertaa siihen autoilua lievästi rajoittavan asiaan, joka sai aikaan ”I don’t want to live on this planet anymore” -reaktion…

    Petkeles Petkeles

    Yhden käden sakset on pinotavarasakset. Oikeat tukkisakset aina kahden käden.

    Petkeles Petkeles

    loppusijoituspaikkaa odottelevia setämiehiä 👌

    Petkeles Petkeles

    Visva kuulostaa taas varautuvan ”tulevaan syksyyn”.

Esillä 10 vastausta, 311 - 320 (kaikkiaan 1,129)