Käyttäjän Planter kirjoittamat vastaukset
-
Aika erikoinen näytelmä taas, tulee mieleen 10 vuoden takainen Lohtanderin mässäily:
Maa-ja metsätalouspuolella potkujen antaminen on helppoa. Syyksi riittää, että yhteistyö ei suju:
Ei ollut Touko viikko sitten uupuneen oloinen, päinvastoin. Ettei vaan siirrettäisi sivuun tälläisella kikalla ja istutetaan ennen vaalitenttejä Ville puheenjohtajan pallille?
Tietysti vuokrattu tai vuokrattava tuulivoimalan maapohja kannattaa lohkoa omaksi kiinteistöksi ja perustaa esimerkiksi osakeyhtiö pyörittämään kiinteistöllä vuokraustoimintaa. Silloin ei ole henkilökohtaisesti vastuussa, jos joskus tuulivoimayhtiö tekee konkurssin.
Toisaalta silloin voi myydä vaikka heti kyseisen kiinteistön ja tunkea rahat taskuunsa. Jos on odotettavissa vuokratuloa vaikkapa 300 000€ seuraavan 30 vuoden aikana, joku voisi ostaa kiinteistön heti 100 000€:lla?
Jos kiinteistön pitää itsellään ja tuulivoimayhtiö ajautuu konkurssiin, lienee kiinteistöyhtiön kassakin likimain tyhjä ja sekin ajautuu konkursiin. Jos tällaisia liikkeitä tekee viimetingassa, kun tuulivoimayhtiön vaikeudet ovat näkyvissä, voi käydä köpelösti, mutta jos yhtiöittäminen on tehty heti alussa, ei siinä ole mitään hämärää.
Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Jos tuulivoimatuotanto ei ajaudukaan konkurssitilaan vaan on markkinat edelleen 30 vuoden päästä, silloin saattaa rakennuspaikalla olla korkeakin arvo. On luvat ja valmiiksi rakennettu infra, tiet, kaapelointi, muuntamot perustukset jne. Sen myynti tai edelleen vuokraus saattaa hyvinkin onnistua.
En kuitenkaan luottaisi poliitikkojen arvioihin onko terveysvaikutuksia tai ei, enkä niiden arvioihin jotka tekevät bisnestä asialla. Ehkä paras lähde etsiä objektiivista tietoa lienee tämä TEM:in selvitys:
On myös huomattavasti tyylikkäämpiä tapoja, kuin kossupullo, poistaa mahdollinen riski siitä, että purkaminen tulisi maanomistajan kontolle.
Kaikki purkaminen maksaa. Ydinvoimalan purkaminen ja alasajo maksaa noin miljardi euroa, sen maksamme joko sähkön hinnassa tai veroina. Samalla rahalla purkaa 10 000 tuulivoimalaa.
Ainakin joissain vuokrasopimuksissa on määriltelty ”tuulenottoalue”, jolle maksetaan vuokraa. Vuokraa saa, vaikka voimala ei olisikaan omalla maalla. Jokaista tuulivoimalaa ympäröi esimerkiksi 600 metrin säteellä tuulenottoalue, jolle maksetaan korvausta, sillä mahdolliset meluhaitat ja maisemamuutokset koskettavat aina lähinaapureitakin. Vähän reilumpi tapa, kuin maksaa pelkästään sille, jonka tontilla torni seisoo.
”Tuuli- ja aurinkovoimaan siirtymisen takia Saksa polttaa nyt enemmän rusko- ja kivihiiltä kuin koskaan historiansa aikana.”
Tämänkin asian voisin esittää toisin jos olisin tuulivoiman puolustaja. Merkel päätti luopua ydinvoimasta. Entäpä jos Saksa ei olisi sen jälkeen alkanut panostaa tuuli- ja aurinkovoimaan?
Poistunut ydinvoimakapasiteetti olisi pitänyt korvata pelkästään fossiilisilla, rusko- ja kivihiilellä ja kaasulla. Siis tuuli- ja aurinkovoima on pienentänyt huomattavasti fossiilisten käyttöä eikä suurentanut.
Tietoa tuulivoimaloiden verotuksesta:
Jos on mahdollista saada vaikkapa 10 000€ vuodessa pelkästään kirjoittamalla nimensä paperiin, tuntuu monen kanta tuulivoimaan kääntyvän myönteiseksi. Näyttävät hyvältä maisemassa, eikä ajoittain ehkä kuuluva siipien humahdus häiritse yhtään.
Jos sensijaan naapurin isäntä saa tuon vuokratulon, mutta itselle jää ainoastaan ne mahdolliset haitat, kääntyy kanta tuulivoimaan kielteiseksi. Maisema menee piloille ja äänet aiheuttavat terveyshaittaa.
Näin se vaan yleensä menee meillä ihmisillä, raha ratkaisee. Netistä löytyy oman kantansa vahvistamiseksi vaikka mitä. Valitettavasti myös täysin paikkaansa pitämätöntä ”tietoa”.
”Voiko olla vuokraamatta jos ei taho vai meneekö se kaavotuksella tuulivoimalle yms.”
Pakko ei ole vuokrata, mutta kaavoittaja voi kaavoittaa (tai on ehkä jo kaavoittanut?) alueen tuulivoiman tuotantoalueeksi. Ainankin isommat ”tuulivoimapuistoalueet” näkyvät maakuntakaavoissa ja kunnan tai kaupungin nettisivuiltakin löytynee tietoa kaavoituksen tilanteesta.
Metsätaloutta voi harjoittaa ihan normaalisti, vaikka oma palsta kuuluisi tuulivoimakaava-alueeseen. Jos itse ei vuokraa maataan tuulivoimayhtiölle, niin voimaloita voi tulla kuitenkin naapuripalstoille, jos omistajat vuokraavat. Tällöin jää itse ilman vuokraa ja naapurit saavat suuremman vuokran, kannattaa siis tunnustella mitä mieltä muut ovat hankkeesta, puoltaako vai vastustaako suurin osa.
On tuossa hyllyssä eräs tuulivoimayhtiön tarjous, jonka sain tarkistettavaksi. Vuokra-aika 25v. Käyttökorvaus (vuokra) 3% alueen voimaloissa tuotetun energianmyynnin bruttomyyntitulosta, jakautuen vuokratun pinta-alan suhteessa maanomistajien kesken. Lisäksi korvausta nostaa se jos voimala tai voimaloita tulee omalle palstalle, jolloin niiden alle jäävästä maa-alueesta saa erillisen korvauksen.
Ei siinä maanomistajalle ole juuri muita velvoitteita kuin, se ettei saa tehdä alueella mitään tuulivoimatuotantoa haittaavaa.
Vuokralainen, tuulivoimayhtiö, tekee tiet, hoitaa ne, maksaa kiinteistöverot, hoitaa kaavat, rakennusluvat, valitukset jne. Tiealueilta ja voimalan tontilta kaadettavat puut jäävät maanomistajalle. Maanomistajilla on oikeus käyttää voimaloita varten mahdollisesti rakennettavia uusia teitä. Mikäli tuulivoimatuotanto joskus loppuu laitteiden purkaminen ja alueen maisemointi kuuluu tuulivoimayhtiölle.
Kun/ jos aikanaan tulee ”tarjous” maavuokrasopimuksesta, kannattaisi käydä se tarkasti läpi ainakin jonkun metsänaapurin tai naapureiden kanssa ja yhdessä vielä tarkistuttaa jollakin asiaa tuntevalla.
Jos omalla maalla olisi tuulivoimala, joka jäisi joskus maanomistajan kontolle, pudottaisin siivet alas ja muuttaisin konehuoneen saunaksi. Olisi hulppeaa löylytellä 140 metrin korkeudessa!