Käyttäjän Planter kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä peli on pelattu, tämä on viimeinen sukupolvi, joka saa nauttia hyvistä oloista maapalolla. Kun jostain pitäisi luopua, on selitys aina sama. Ei yhden ihmisen tekemisillä ola mitään merkitystä, Suomi on niin pieni maa, ettei sen tekemisillä ole mitään merkitystä. Jos vähennän kuluttamista, toiset kutenkin jatkavat ja lisäävät, ei yhden ihmisen tekemisellä ole merkitystä. Kun kaikki maailman 7 miljardia ihmistä ovat sitä mieltä, ettei henkilökohtaisella toimilla ole mitään merkitystä, niin ei hyvältä näytä.
Ilmastopomo Petteri Taalas oli jokin aika sitten TV:ssä. Kun toimittaja kysyi pitäisikö meidän tuntea huonoa omaatuntoa lentomatkailusta. Taalas sanoi, ei, sillä lentomatkustus tuottaa vain 2% maailman päästöistä.
Vaikka lento-kaukomatkailu olisi suurin päästöjen aiheuttaja henkilökohtaisella tasolla, voi sitä jatkaa, kunhan siirtyy vähäpäästöisempään autoon? Aina löytyy selitys, millä perustellaan, että mistään kivasta ei tarvitse luopua.
Talouden globaali korttitalo on rakennettu sen varaan, että kulutus kasvaa jatkuvasti. Jos kulutusta aletaan pienentää maailmantalous romahtaa ja kaikki sen mukana. Jos kulutusta jatketaan nykytahtiin ja yritetään saada kaikille maailmassa Eurooppalais-Amerikkalainen kulutustaso, maailma romahtaa. Comme si, comme sa!
Amen!
Menee vähän energiapolitiikan puolelle, mutta menköön. Itselleni ei ole oikein selvinnyt miten vihreät tuottaisivat sähköä. Ydinvoima ei kelpaa, vesivoiman lisärakentaminen ei kelpaa, fossiiliset eivät kelpaa, turve ei kelpaa, metsäenergian lisäkäyttö ei kelpaa.
Tuulivoimassakin on erikoinen tilanne. Valtakunnantasolla vihreät ovat tuulivoiman kannalla, mutta paikallistasolla vastustetaan, ainakin silloin, kun olen sattunut olemaan valtuustossa yleisön penkillä. Vaikka alueella oli hyväksytty maakuntatuulivoimakaava, niin vihreistä 80% vastusti rakentamista. Tulee maisemahaittoja ja infraäänet voivat sekoittaa pään.
Uskottavuus on koetuksella. Säästetään ja käytetään ”töpselisähköä” ei taida vakuutta raskasta teollisuutta.
Meillähän on jo Lounais-Sumessa ollut susiyhdyshenkilö. Eiköhän niitä tule vähitellen joka maakuntaan?
https://yle.fi/uutiset/3-10384153
Lisäksi Suomessa on noin 2000 suurpetoyhdyshenkilöä (vapaaehtoisia).
Jospa meille saataisiin myös vastaava hirvieläinyhdyshenkilöverkosto, joka informoisi mediaa tapahtuneista vahingoista ja hoitaisi vahingonkorvausasiaa maanomistajien puolesta, hoitaisi talkooapua taimikon suojaamiseen ja uudistamiseen hirvivahingon jäljiltä.
Ovathan hirvieläinvahingot vähintääkin monikymmenkertaisia verrattuna susivahinkoihin.
Pitäisi tiedottaa kuten Helsinki-Vantaan lentoasema…päästöjä nolla, vaikka läpi kulkee 10 miljoonaa lentomatkustajaa vuodessa. Palvelee päästöjä aiheuttavaa liiketoimintaa, mutta ei itse ”päästä”.
https://www.moottori.fi/matkailu/jutut/helsinki-vantaan-lentoaseman-hiilijalanjalki-nolla/
Eihän metsänomistajakaan saman logiikan mukaan aiheuta päästöjä, kunhan käyttää biopolttoainetta koneissaan.
Kun joku käyttää biopolttoainetta, käyttäjän hiilijalanjälki pienenee, kun metsänomistaja tuottaa biopolttoaineen raaka-ainetta se vaikuttaakin päinvastoin.
Onko joku ollut sitä mieltä, ettei ole ollut tietoa valkohäntäpeurakannan ”hoitotarpeesta”?
”Tämä on aivan järjetöntä ja erittäin ikävää kehitystä” sanoi silloinen riistapäällikkö jo kymmenen vuotta sitten Turun Sanomissa ja kanta on sen jälkeen ainakin tuplaantunut.
Jutelkaa välillä vaikka autoihin myytävistä ”herkuista”, esimerkiksi linkin auton varusteena olevasta lämpökamerasta, joka tunnisti peuran, kun se oli konepellillä. Lasku vakuutusyhtiölle kuulemma hiukan vajaat 30 000€.
Tässä kai oli kysymys puukaupparahojen sijoittamisesta Metsäliiton A-osuuksiin, ns pääomabonuksiin.
Pääomabonus tarkoittaa, että voit merkitä A-lisäosuuksien merkintävuotta seuraavien kahden kalenterivuoden aikana (ns. käyttöjakso) puukauppatuloilla tietyn määrän uusia A-lisäosuuksia edullisemmin eli maksat niistä vain 85 % merkintähinnasta. Loput 15 %:a maksaa Metsäliitto Osuuskunta.
Tämänhetkinen verotuskäytäntö:
Jos Pääomabonuksella merkittyjä A-lisäosuuksia myydään tai lahjoitetaan, Metsäliiton jäsenen puolesta sijoittama 15 % verotetaan luovutusvoittona.
Kyllä se tällä hetkellä on ihan viljatila. Emäntä oli selkäleikkauksessa, mansikka ja hernemaat ovat nyt viljalla. Unohdin vielä, että että tilalla on runsaasti viljasiilotilaa viljan varastointiin, joten isäntä kilpailuttaa ja myy talven mittaan viljaa parhaiten maksaville.
Isäntä tuntui tietävän esim. Fordin traktorien historian hyvin tarkkaan, siellä seassa ollut joku malli, mitä ei saa rikki millään, pitää vaan hakea niitä hyviä vanhoja maailmalta, kun tarvitsee ”uutta”.
Tänään lehdestä luettua:
” Selluhankkeet haittavat hiilivelan kuittaamista erityisen paljon. Suuri osa puun hiilestä karkaa ilmaan jo tehtaalla ja loputkin lähivuosina. Esimerkiksi Äänekosken uuden sellutehtaan päätuote onkin hiilidioksidi, jota syntyy täyskäynnissa 2,5 miljoonaa tonnia vuodessa. Sellua tehdään vain puolet tästä määrästä.”
Eräs sukulaispariskunta on koko ikänsä hankkinut toimeentulonsa pelkästään maatilasta. Peltopinta-alaa noin 100 ha ja metsää noin 15 ha. Peltoa on vuosien saatossa ostettu lisää naapureilta.
Kaikki koneet ovat keksimäärin 30 vuotta vanhoja. Isännällä on hyvä konehalli ja ja hän huoltaa ne pääasiassa itse talven aikana. Kalusto on todella siistissä ja hyvässä kunnossa. Jos ostaa ”uuden” koneen, sekin on 20 vuotta vanha, jonka kunnostaa ja huoltaa uudenveroiseksi. Rakennusten korjaukset tehdään tietysti itse.
Viljelyssä hän on aina ajan hermolla ja tutkii tarkasti uusimmat viljalajikkeet ja viljelymenetelmät. Riskiä on jaettu, viljaa, sokerijuurikasta, mansikkaa, hernettä. Kun toisilla oli katovuosi, hän sanoi saaneensa leipäviljaa hyvin (mm. 9tn ohraa hehtaarilta). Emäntä pyörittää mansikka, herne-erikoisviljelyä ja vuokraa kesämökkiä ym.
Kyllä kohtalaisen kokoisella maatillakin pärjää kun tekee töitä jatkuvasti eikä 6 viikkoa vuodessa.