Käyttäjän putte kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 224)
  • putte

    Tuo toki onnistuu kunhan muistaa TVL 31§ 1,7mom. määräämät rajoitteet:

    ”Verovelvollisen tulonhankinnassa työskennelleelle perheenjäsenelle maksetun palkan vähennyskelpoisuuden edellytyksenä on, ettei työstä maksettava korvaus ylitä määrää, joka olisi ollut maksettava palkatulle vieraalle henkilölle. Verovelvollisen puolisolle ja verovuonna enintään 14 vuotta täyttäneelle verovelvollisen lapselle maksettu palkka ei ole lainkaan vähennyskelpoinen.”

    putte

    Taneli:
    >>…että kannatan lakimuutosta, jolla Hakkuoikeuden haltija, siis ostava metsäyhtiö, olisi vastuullinen kaikesta vahingonkärsijään päin.<<

    Sopimuksen tehneiden osapuolien välillähän tätä noudatetaan yleisesti. Esimerkiksi yksityinen ostaa matkatoimistosta matkan, mutta pakettiin kuuluva linja-auto ei saavukaan noutamaan asiakasta. Mahdollisista korvauksista neuvottelevat silloin asiakas ja matkatoimisto, ei asikas ja linja-autoyritys, koska heillä ei ole mitään keskinäistä sopimusta, josta voisi neuvotella.

    Kesämökki-casen kohdalla tilanne luultavasti on toinen, ja sitä on tässä arvuuteltu kymmenien sivujen ja monien kuukausien verran. Jospa vahingon kärsinyt laittasi alueesta linkin Kansalaisen Karttapaikkalle, niin raatimme mielipiteet varmasti yhtenäistyisi. Tähänastiset kommentit näkyvät olleen varsin heilahtelevia.

    putte

    Voisitko ”oikeudenmukaistako” laittaa tontistasi linkin Kansalaisen Karttapaikkaan. Siitä saisimme täydellisen käsityksen tontista ja sen ympäristöstä. Näkisimme miten rajat, tiet ja maastonmuodot menevät.
    Toki tuo voi loukata yksityisyyttäsi, mutta auttaisi hahmottamisessa paljon.

    putte

    Olisiko tästä mielenkiintoisesta tapauksesta mitään linkkiä. Karttapiirros ja asian taustat helpottaisi hahmottamista paljon.

    putte

    6m3:
    >>Jos leski on saanut testamentilla hallintaoikeuden siihen vainajalta jääneeseen puolikkaaseen…<<

    Vainajalta jää vainajan koko jäämistö, ei puolikasta.
    Vainajan jäämistö perityy lapsille lapsille kokonaan, ellei perittävä testamentilla muuta määrää, mutta tätä pakkaa sekoittaa kaksi asiaa:

    Ennen perinnönjakoa on tehtävä ositus, mikäli perittävä eli aviossa. Jos perittävä oli varakkaampi, hänen pesästä luovutetaan tasinkoa leskelle. Perilliset päättävät mitä omaisuutta he luovuttavat leskelle tasinkona. Jos leski onkin varakkaampi, mitään tasinkoa ei luovuteta.

    Toinen pakan sekoittaja liittyy perittävän oikeuteen tehdä testamentti. Sitä rajoittaa lasten lakiosaoikeus. Lapsilla on oikeus saada puolet perintöosastaan heti hallintaansa, mutta vain mikäli he sitä vaativat. Tämän osan ylimenevästä jäämistöstä voi täysin vapaasti määrätä testamentilla.

    putte

    En ymmärrä lainkaan Suden jäljen ongelmaa. Hallintaoikeutta on kolmea lajia:

    Jos SJ tarkoittaa perintökaaren 3.luvun 1a§ mukaista lesken hallintaoikeutta, niin sehän päättyy kun perilliset tekevät jakovaatimuksen. Avaimet ovat kokonaan perillisten käsissä, eikä siinä tarvitse leskeä syyllistää lainkaan. Ei muuta kuin jakovaatimus leskelle niin hallinta päättyy samalla hetkellä.

    Jos SJ tarkoittaa, että perittävä on testamentilla määrännyt leskelle hallintaoikeuden, niin so what? Testamenttejahan tehdään juuri sen vuoksi, että halutaan poiketa lakimääräisestä perimysjärjestyksestä. Sanoisin, että kohtalaisen röyhkeää mennä tallustelemaan perittävän viimeisen tahdon päälle. Jos perittävä on testamentilla hallintaoikeuden leskelle määrännyt, niin mikä oikeuttaa perillisen kiukuttelemaan sitä tahdonilmaisua vastaan? Olisiko peiliin katsomisen paikka!

    putte

    >>Koivutehtailla taisi puuta olla pahimmillaan alle kahden päivän tarpeisiin. <<

    Koivutehtaat taitaa tosiaan kärsiä kelirikkojen aikana raaka-ainepulaa toisin kuin havupuuta käyttävät laitokset.

    putte

    Metsästäjä harmittelee ”arvokkaan riistaeläimen” kuolemaa. Varsin yksisilmäinen ja itsekäs näkemys monenlaista harmia aiheuttavasta tuhoeläimestä, joka yhden harrastajakunnan mielestä on ”arvokas riistaeläin”. Hyvä, että RKTL ja Riistakeskus ovat tajunneet pysyä ruodussaan.

    putte

    Voitaisiinko kansalaisaloitteena ehdottaa metsästyslain 26§ muuttamista aivan toiseen muotoon, tai mieluummin luopua koko pykälästä.

    Nythän tuo lakipykälä määrää että hirvikanta on pidettävä niin suurena että puuntuotannolle ja maataloudelle koivuvat vahingot eivät alene liiaksi ts. pysyvät vähintään kohtuullisella tasolla, eikä hirvikanta saa kuolla sukupuuttoon. Vielä saman pykälän kolmas kohta määrää, että hirvenmetsästys pitää mahdollista maamme joka kolkkaan.

    Mitä me teemme tällaisella lailla? Miten oikeusvaltiossa voi olla tällainen lakipykälä, jonka ainoa tehtävä ei ainoastaan ole metsästysharrastuksen mahdollistaminen vaan se jopa huolehtii siitä, että saalistus (teurastus) on helppoa ja lihaa tulee paljon.

    putte

    Muutama sana tuosta Googleen ja vastaus on edessäsi.

    Kysymyksestäsi olen niin samaa mieltä, kun puutakin on poltettavaksi yltäkylläisesti.

Esillä 10 vastausta, 191 - 200 (kaikkiaan 224)