Käyttäjän puunhalaaja kirjoittamat vastaukset
-
”Tietysti voi kasvattaa lehtipuita jatkuvasti jos hakkaa ne ainoat puolivarjopuut , jotka mahdollisesti uudistuu alikasvoksina eli kuuset pois.”
Teen juuri noin myrskyn tekemässä aukossa. Leppää ja haapaa jää kasvamaan, kuusista saa oivaa materiaalia riukuaitaan.
Merkittävimpänä haittana se, että naapuri piti toiminnan havaittuaan mua entistäkin hullumpana kaupunkilaisena.
”Jos kyseinen henkilö on alan professori ja metsäpalveluyrityksen osakas niin silloinhan lainaukseni oli bingo, eihän siinä muilla ole nokan koputtamista.”
Olen tuosta peraatteesta vähän eri mieltä. Monta oppinutta herraa on vuosikymmenten aikana saarnannut jumalan totena, että jatkuva kasvatus on metsäntuhoamista, avohakkuuta vaan ja perään äestykset ja ojitukset, niin jopa rupeaa tukki kasvamaan pahimmassakin letossa.
Jos nyt suhtaudumme tuollaisiin puheisiin epäillen, niin sallitaan samaa epäilys vanhauskoisillekin.
Eilen valkoselkätikka ekaa kertaa omalla ruokinnalla. Lisäksi pihassa käynyt harmaapäätikka ja pikkutikka, käpytikkoja on useita. Liito-oravanpöntöt olivat tänäkin vuonna tyhjiä :-/
”Mitenkä lienee aikoinaan käyty valkoselkätikan suojelun kanssa?”
Suojelu on kantanut hedelmää, kanta on vahvistunut. Olen tänä vuonna katsellut muutamaan kertaan Hatanpään Arboretumin vieressä Rantaperkiön metsässä valkoselkätikkapariskuntaa. Paikalla olleet kokeneemmat lintuihmiset totesivat, että reilu kymmenen vuotta sitten kyseisten lintujen läsnäolo olisi vetänyt paikalle bongareita. Enää ei aiheuta liikehdintää.
”Kovin ollaan täälläkin luonnosta vieraantuneita kun sanotaan että ennen rakennukset olivat lyhytikäisiä.”
Pahoittelen epätarkkaa ilmaisua. Kerron selkeämmin. Entisaikojen hyville perustuksille tehdyt ja hyvässä katossa olevat rakennukset olivat erinomaisen pitkäikäisiä. Kaikki rakennukset ja rakennelmat eivät kaikin paikoin olleet tällaisia, kuten vieläkin voi vanhoista valokuvista nähdä. Mäkitupalaisilla ja vastaavilla ei usein asuinrakennuksetkaan olleet mitenkään juhlavia, ja lisäksi vähän vauraampienkin eläjien pihapiireissä oli rakennuksia, jotka eivät olleet pitkäikäisiä. Erilaisia suojia ja muita rakennelmia pystytettiin ilman kunnon perustuksia.
Menneeseen maiseman avaruuteen vaikutti tosiaan karjan laidunnus, monellakin tavalla. Aidat on yksi syy. Kun katselee vanhoja kuvia oman suvun taloista, niin riukuaitaa menee joka paikassa: https://museot.finna.fi/Record/musketti.M012:KK1739:302 Myös rakennukset olivat lyhytikäisiä, sai olla uutta puuta kaatamassa alvariinsa rakennustarpeeksi.
Luonnon monimuotoisuuden kannalta tilanne oli optimaalinen. Talojen ja kylien lähettyvillä oli aukeeta, paljon kukkasia ja perhosia. Nykyään on puskaa joka paikassa, kiireesti pitäisi niittyjä raivata ja perinnemaisemia elvyttää. Toisaalta kauempana kylistä oli vielä laajahkoja metsäalueita, joita ei metsäautoteiden ja isojen koneiden puuttuessa kovin tehokkaasti voitu hyödyntää. Nykyään toisin sekin.
MaalaisSeppo ja suorittava porras lausivat minusta viisaasti. Asiakkaan pitää minusta ilman muuta antaa vastuuvapaus. Lisäksi neuvonnan hintakin voi olla korkeampi. Minusta esim. luonnonsuojeluliitto voisi kokeilla tässä osaamistaan. Olen aika varma, että tulevina vuosina saan hankittua nykyistä enemmän metsää, ja että en pistä sitä kaikkea suojeluun. Voisin hyvin kuvitella ostavani joltain tuontyyppiseltä organisaatiolta palvelua.
Antinpoika, sorruin edellä tietoiseen liioitteluun ja kärjitämiseen. Taitavasti hoidettuna jatkuvalla kasvatuksella saa toki myös taloudellista hyötyä, ja kuten tässäkin keskustelussa on todettu, joissain kohteissa se on jopa taloudellisin ratkaisu.
Yritän kärjistämällä tuoda esiin sitä, että ihmisillä on erilaisia arvoja ja tavoitteita. Taneli edellä arveli, että jo nykyiselläänkin omistajat halutessaan saavat tavoitteidensa mukaista palvelua. Minä en usko sitä. Meillä on kohtaanto-ongelma, ei välttämättä älyttömän laaja, mutta silti todellinen ongelma. Mitä paremmin ihmiset saavat omia tavoitteetaan tukevaa palvelua, sen parempi. On kerrassaan typerää, jos Korpituvan Tanelin kaltaiselle omistajalle koetettaisiin väkisin tarjota jatkuvaa kasvatusta. Yhtä väärin on se, jos toisessa tilanteessa jollekin toiselle omistajalle tuputetaan avohakkuuta.
Korpituvan Taneli kuvasi edellä tarkkanäköisesti neuvojien klassisen tehtävän ja arveli, että muuhun heitä ei tarvita.
Kysymys kuuluu, että onko meillä eritoten kaupunkiväestön parissa lisääntymässä sellainen omistajaryhmä, joka on valmis maksamaan neuvojalle siitä hyvästä, että saa rahapussiinsa vähemmän seteleitä ja metsäänsä enemmän koppakuoriaisia? Jos vastaamme myöntävästi, on tulevaisuudessakin tarvetta neuvojille, vaikka nämä eivät kaikille asiakkaille avohakkuuta tarjoaisikaan.
Tämä on ollut todella mielenkiintoinen keskustelu.
Metsänhoidosta tai metsän kaupallisesta hyödyntämisestä juuri mitään ymmärtämättömänä näyttäisi siltä, että valtaosassa kohteita jaksollinen kasvatus tuottaa metsänomistajalle eniten rahaa, ja ainakin se tuottaa eniten puuta teollisuuteen.
Mutta aloitusviestin tematiikkaan palatakseni, ei tässä keskustelussa oikeastaan siitä olekaan kyse. Hannonen väitti, että jatkuvasta kasvatuksesta ei kerrota metsänomistajille riittävästi. Käsittääkseni Hannonen on osin oikeassa. Suomessa on alati kasvava joukko metsänomistajia, joille metsän maksimaalinen tuotto ei enää ole keskeisin tavoite. Valtaosa neuvojista ja muista ammattilaisista on sisäistänyt kulttuurin, jossa asiakkaan ja yhteiskunnan yhteinen etu on tehokkuus. Eivät neuvojat pahuuttaan ohjaa jaksolliseen kasvatukseen, päinvastoin he kokevat edistävänsä asiakkaan etua. Ja näin luonnollisesti valtaosassa tapauksia edelleen onkin. Metsästä elantonsa saavalla asiakkaalla on oikeus odottaa, että ammattilainen antaa hänelle järkevät suositukset.
Ideaalitilanteessa ammattilaiset kuitenkin tunnistaisivat paremmin nämä uudenlaiset asiakkaat. Pitäisi paremmin hahmottaa, että mitä se asiakas mahdollisesti halajaa. Onko tavoitteena pistää kaikki matalaksi, vai riittäisikö pienempikin tuotto? Lisääntyvälle joukolle omistajia pienempi rahatili on parempi vaihtoehto, jos samalla kokee edistävänsä luonnonsuojelua, ja saapa vielä kivat peitteiset metsätkin, jossa kerätä sieniä ja postata instaan kivoja fotoja.
Miten järkiperäisen metsänomistajan sitten tulisi suhtautua tällaiseen hippimeininkiin? Kuvitellaanpa, että naapuritontille pesiytyy tällainen metsää perinyt cityvihreä. Äänekoskella tehdas huutaa puuta, ja naapurin hippi askartelee jatkuvan kasvatuksen parissa, ei tule isoja pinoja tienvarteen. Tämä nostaa kysyntää järkiperäisen omistajan puille. Järki-ihminen tallustelee naapurin tontille keräämään mustikoita ja kuuntelee kesäillassa onnen hymy kasvoilla etäistä jyskettä moton pistäessä omaa metsää rahaksi. Samassa metsässä naapurimättäällä onnellinen naapurikin on juuri tuokkostaan täyttämässä. Pikkuvaimo leipoo illalla piirakkaa. Puut humisevat, tikka naputtaa keloa. Pikkusen kaihertaa kun naapurilla on hienompi auto, mutta äkkiä tällaiset tunteet puiden huminassa unohtuu.