Käyttäjän Rukopiikki kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 281 - 290 (kaikkiaan 2,096)
  • Rukopiikki

    Täälläpäin näin valtion maalla sekaistutettua taimikkoa jo 20 vuotta sitten.

    Rukopiikki

    Ajatella jos taloudellisesti kannattavia puulajeja olisi useita kymmeniä niinkuin joissain maissa on. Kun jo näiden muutaman kanssa on tällaista että mitä sitä minnekin.

    Rukopiikki

    Pohjois-Suomessa ei ainakaan tulisi ongelmaa kun metsämaat on niin karuja. Tälläkin seudulla kuivahko kangas on yleisin metsätyyppi.

    Rukopiikki

    Miksi nuo pidetään jossain pääkaupunkiseudulla. Menisivät vaikka jonnekin suometsään kokoustaa.

    Rukopiikki

    Miksi luonnonvalinta on suosinut taimia jotka kasvavat paksut oksat. Oma veikkaus on, että mänty valtaa näin elintilaa, joka on luontaisessa sukkessiossa tärkeää. Pitää jo nuorena mahdollisimman nopeasti vallata reilusti kasvutilaa koko loppuiäksi.

    Rukopiikki

    Yksi omistusoikeuden keskeisistä elementeistä on valta päättää omaisuudestaan ja käyttää sitä haluamallaan tavalla. Määräämällä metsien käytöstä, vaikkapa uudistamisesta, valtio sosialisoi metsänomistajan omaisuutta. Sellainen ei kuulu nykypäivään eikä markkinatalouteen. Jokainen yrittäjä voi hoitaa mitä tahansa yritystään kansantalouden kannalta huonosti. Jopa myydä kannattavan yrityksen ulkomaille. Kuitenkaan valtiolla ei ole siihen nokan koputtamista.

    Rukopiikki

    Norjan pääministeri puhuu asiaa. Jo yli 3000 lasta on Gazassa tapettu ja meno vain pahenee. Kuinka suomi voi olla hiljaa. Eikö Suomi ole enää kansainvälistä oikeutta kunnioittava sivistysmaa.

    Rukopiikki

    Syvä vallihauta ja sen taakse vähintää 3,5 m korkea sähköaita ja natolankaa päälle. Aidan sisälle vahtikoiria. Ja kunnon hälytysjärjestelmät. Itselle kannattaa kaiken varalta tehdä turvahuone/bunkkeri syvälle talon alle vähintään kuukauden piiritystä ja ydinsotaa ajatellen.

    Rukopiikki

    Olen samaa mieltä kuin YK:n pääsihteeri. Mies puhui asiaa.

    Rukopiikki

    Gazassa on käynnissä julma ja brutaali oikeudeton murhenäytelmä ja suunnattomia kärsimyksiä siviileille. Suomi ei äänestänyt humanitäärisen tuliatuon puolesta. Kuinka kauan tuota aiotaan hiljaa katsoa. Kuinka paljon kärsimystä on tarpeeksi.

Esillä 10 vastausta, 281 - 290 (kaikkiaan 2,096)