Käyttäjän Scientist kirjoittamat vastaukset
-
Sitä minäkin ihmettelen. Tämä Ollikaisen esittämä luku 7-8 mrd koski viittä vuotta, ei yhtä vuotta. Olisi parempi puhua 1-2 mrd per vuosi. Tänä vuonna hakkuut näyttävät vähenevän, joten eiköhän muutu nieluksi taas.
Onko? Mistä tämä tieto ? Eikö tavoite ole säädellä sitä.
Kyllähän Afrikka tuottaa paljon elintarvikkeita Euroopan markkinoille. Mm. bataattia, maapähkinää, sitrushedelmiä, cashewpähkinöitä, kaakaota, kahvia jne.
Ns. tipping pointin todennäköisyys on pieni IPCC:n raportinkin mukaan. Ja esim Siperian ikiroudan sulaminen nostaisi keskilämpötilaa vain 0,1-0,2 astetta. Lisäksi syytä muistaa että Suomen keskilämpötila on ollut 2,5 astetta nykyistä korkeampi noin 5000 vuotta sitten. Ei tästä maailmanloppu tule, kuten Petteri Taalas on sanonut.
Venäjällä jo vaadittu attentaatista uutta ohjusiskua Kiovaan.
Sperma on heikentynyt varsinkin länsimaisilla ihmisillä, mutta syistä ei ole varmuutta. Kemikaalien ohella syitä voi olla lisääntynyt lihavuus, muuttunut seksuaalikäyttäytyminen jne. Aluksi ei havaittu suomalaisilla, mutta nyt näyttää että täälläkin ollaan menossa samaan suuntaan.
Monet vesilinnuthan viihtyvät nimenomaan rehevöityvillä järvillä. Parhaat lintujärvet ovat nimenomaan rehevöityneitä järviä. Esim Tampereen seudulla Iidesjärvi, Lempäälän Ahtialanjärvi jne. Karuilla järvillä vähemmän vesilintuja ja lokkeja. Suurimmat syyt lienevät varislinnut, pienpedot kuten minkki ja supikoira. Myös uudet laji kuten valkoposkihanhi syrjäyttävät pienempiä.
Vesihöyryhän on tärkein kasvihuoenekaasu, mutta sen lisääntyminen johtuu mm hiilidioksidin aiheuttamasta lämpötilan noususta. Siis tavallaan osa ketjua. Siitä on kyllä kiistelty lisääntyykö pilvisyys vai ei ilmaston muutoksen myötä.
Ehkä paremmat tulokset saataisiin lopettamalla halvan kiinalaisen tavaran ostaminen tänne länsimaihin. Maailman ilmaston kannalta on keskeistä mitä Kiina, USA ja muut isot maat tekevät. Nyt USA ja Pelosi ym. menivät ärsyttämään Kiinaa niin, että Kiina meni irtisanomaan ilmastosopimuksensa USAn kanssa. Tämä Bidenin ilmastopaketti ei muutenkaan ole kovin kunnianhimoinen. Päästään ehkä 20% (40% huipusta 2005) pienempiin päästöihin nykytasosta. Tietääkseni siellä ei metsien hiilinielujen varaan lasketa mitään.
Muuten, kun Biden järjesti kv. ilmastokokouksen kautensa alussa. Sinne ei edes kutsuttu Suomea eikä mainittu mallioppilaana. Isot maat ratkaisevat.
Jotenkin koivujen aikainen kellastuminen näyttää kuitenkin liittyvän kuivuuteen, koska sitä on havaittavissa kuivissa mäkipaikoissa. Ei kosteammilla mailla. Sama koskee kuusien kuivumista.