Käyttäjän tamperelainen kirjoittamat vastaukset
-
Vapaavuori on onnistunut ,mutta myös sammakoita ja sekundaa tullut joskus pahasti.Vapaavuoren paras avu on asioiden räväkkä toimeenpano,joka herättää ihailua.Öisellä nakkikipsalla saattaisi tulla vaikeuksia Vapaavuoren temperamentilla
Matti Kärkkäinen myttäsi tämän Biosin,sanoen,että ryhmän tutkimukset epäluotettavia ja tarkoitushakuisia,vailla tieteellistä pohjaa
Vanhan lain aikaan ei vajaatuottoisia saanut uudistaa.esim vanha kuivan kankaan kitukasvuinen kuusikko,piti vaan odotella kasvun ihmettä
Suomi on ensi vuonna EU-pj-maa ja nyt on oiva tilaisuus lanseerata käyttöön hiilipörssi,jossa pelto ja metsä olisi palkittava hiilinielu.
Viherkommunisteille tämä olisi vaikea rasti.Taistolaiset haluaisivat vähintäänkin sosialisoida metsänomistuksen,ensiksi pitää kuitenkin lopettaa metsätalous nykymuodossaan
Hankintahakkuulle tänään,edeltävästi pari kosteampaa päivää pirttisillä sahoja huoltaen ym
Itsenäisyys on juhlavaa,sitä voi kunnioitaan työtä tekemällä
kuinkas korkeita(katkaistuja) pökkelöitä gunnar sai manumenetelmillä aikaiseksi vai aisaamalla,kaulaamalla tehtiin ??
motolle nuo kaksihaaraiset vaikeita,toinen haara NMH:ssa pois
Vihreille ei tunnu sopivan uusien metsien istuttaminen.Halutaan vain rajoittaa hakkuita.Olsiko siellä taustalla tuo vihreiden alkukodin stalinistinen sosialismi.Metsittäminen lisää mahdollisesti kaptalistien määrää kun taas metsien suojelu vähentää käyttökelpoista metsäpääomaa.
Sanoisin ,että peltiterän viilaus ja haritus on helppo oppia ja amatöörikin saa terän teräväksi.Irma taisi luovuttaa liian helpolla
Samanlaisia kokemuksia kuin edellä.Tarjosin viime kesänä 2800m3/12ha, 120000e(puustoarvo 108000e).Harmittelin jo kun menin ostamaan kallista metsää,mutta harmittelu oli enneaikaista.Välittäjän mukaan korkein,voittava tarjous oli 153000e.Ostaja ei kylläomiaan saa pois,päätehakkuupuustossa tyvilenkoutta paljon ja 03-kuusikot voimakkaasti ylitiheitä,motoharvennuksen jälkeen todennäköisesti ongelmia
Joillekin ylihinnalla myydyille palstoille ei tehdä mitään,ei hoideta taimikoita eikä myöskään hakata.Todennäköisesti rahamiehet ostaa ja uhohtaa palstansa
Solo 644 oli ärhäkkä saha,,sylinteri muistakseni neliskanttinen ulkoapäin.Tampereen seudulla Hankkija edusti.Mulla vielä jossakin romppeissa Solo 652.Tehokas saha,mutta käyntihäiriöinä juuri noita lengon kertomia ilmavaivoja
Kävin katsomassa nyky Soloa,onkos tuo AL-Ko joku puutarhakonefirma.Nykysoloissa punaiset laipat.Se että solo Rexin jälkeen ei Solo menestynyt Suomessa,johtuihuonosta edustuksesta,Samasta on kärsinyt Dolmar.Väkirehukauppias ei ole paras konekauppias