Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 12,571 - 12,580 (kaikkiaan 23,003)
  • Visakallo Visakallo

    Geenimuuntelulla on ollut Suomessa paha kaiku, mutta sitäkin tapahtuu luonnon omasta toimesta jatkuvasti. Lajit sopeutuvat sillä tavalla muuttuviin olosuhteisiin. Muistui myös mieleen, minkälaisia kauhukuvia maalailtiin myös puiden kloonauksesta vielä 90-luvulla. Luontoaktivistit kävivät jopa tuhoamassa istutettuja kloonikoivikoita ainakin Mäntyharjulla. Omat kloonikoivikot onneksi säästyin näiltä iskuilta, ja alkavat kohta olla päätehakkuuiässä.

    Visakallo Visakallo

    Kerttu on jo tainnut käpertyä pyhien ajaksi oman mieskultansa turvalliseen kainaloon. Sinne eivät tule tällaiset Kekkosen ajan lapset, pussihousu-kepulaiset, ja muut maakunta-satraapit pilaamaan hyvää tunnelmaa. Kerttu voi kaikessa rauhassa avata viinipullon ja uneksia paremmasta maailmasta.

    Visakallo Visakallo

    Olipas Reva-Kerttuli ollut virkeänä jo heti aamusta! Se on kyllä erittäin harvinaista.

    Jos Kerttu olisi saanut aikoinaan suoritettua journalistiikan opintonsa loppuun Sirola-opistossa, niin hän olisi tiennyt, että valtioneuvoston esitykset ja päätökset ovat kaikille julkista tietoa, ja että ne kannattaa hakea suoraan Valtioneuvoston tietokannasta. Sieltä samasta lähteestä ne ihan oikeat toimittajatkin ne tiedot hakevat.

    https://valtioneuvosto.fi/-/hallitus-ehdottaa-maaraaikaista-lakia-henkiloautojen-romutuspalkkiosta

    Muistuikin mieleen Alkio-opistoajoiltani tarina Sirola-opistoa käyneestä journalistiikan opiskelijasta nimeltä  Törky-Kerttu. Hänelle tuotti erityisiä vaikeuksia nimien oikeinkirjoitus sekä kirjoitetun tekstin asiallinen ilmaisu. Opinnot jäivät lopulta kesken, mutta yksi kesätyöpaikka sentään löytyi Kalle-lehdestä, kun ajat muuttuivat, ja siellä tarvittiin hieman naisnäkökulmaa lehden tarinoihin. Pesti ei kuitenkaan jatkunut, kun netti söi käsityölehtien markkinat lopulta kokonaan.

    Visakallo Visakallo

    Kokoomuksen taannoinen ilmoitus siitä, että se voisi tarvittaessa mennä perussuomalaisten kanssa samaan hallitukseen veti maton vihreiden alta. Puhtaasti matemaattisesti laskien perussuomalaisista olisi tullut yli 30% puolue, jos keskustassa, kokoomuksessa ja demareissa ei olisi lainkaan herätty todellisuuteen. Kuntavaalit voivat vielä lisätä tätä todellisuustietoisuutta.

    Visakallo Visakallo

    Esimerkiksi meidän alueen hirviseurueen saama lupamäärä pudotetttiin suunnilleen puoleen aikaisempien vuosien määrästä. Muutama lisälupa saattaa ehkä tulla, mutta se ei tilannetta muuta. Hirviä on kuitenkin alueella kuten ennennenkin, ja kohta niitä on kahta kauheammin. Miten suorittava ratkaisisi tämänkaltaiset ongelmat?

    Visakallo Visakallo

    Hallitus tuli auton hiilidioksidirajan osalta takaisin maanpinnalle. Se on hyvä alku, ehkä järki alkaa voittaa muissakin asioissa.
    Hallitus esittää nyt, että henkilöautojen romutuspalkkio tulisi voimaan jo 1. joulukuuta. Palkkion saisi yksityishenkilö, joka korvaa vanhan romutettavan auton uudella autolla, sähköpolkupyörällä tai joukkoliikenteellä. Palkkion suuruus olisi auton käyttövoimasta riippuen 1000–2000 euroa. Aiemmassa suunnitelmassa tilalle hankittavan auton hiilidioksidipäästöraja oli 95 grammaa kilometriä kohti, mutta nyt ylin raja on 120 grammaa.

    Visakallo Visakallo

    Nykyiset nastat eivät enää niinkään irtoa renkaista, vaan katkeavat. Siten pelkkä nastan runko ei tahdo oikein jäätiköllä pitää. Tällä menolla taitaa meikäläiselläkin nyt olla viimeiset nastarenkaat alla.

    Visakallo Visakallo

    Vihreät ilmeisesti laskevat, etteivät ole enää seuraavassa hallituksessa. Tämän takia he koettavat nyt ajaa mahdollisimman paljon omia näkemyksiään eteenpäin. Muut puolueet ovat perussuomalaisten pelossa jo alkaneet heräillä todellisuuteen. Demareidenkin keskuudestakin on alkanut jo kuulua aivan järkeviä kannanottoja.

    Visakallo Visakallo

    Suuresta pinta-alasta on toki mahdollista ottaa melko paljon ja pitkäänkin hakkuutuloja ilman uudistamisia, ennen kuin pää tulee vetävän käteen.

    Visakallo Visakallo

    Eihän ne kojelaudan kaikki varoitusvalot ihan koristevaloja sentään ole. Jesseä silloin jo varoittelinkin moottorin totaalihajoamisen vaarasta, koska silloin oli pari vastaavaa tapausta täälläpäin jo sattunut.

Esillä 10 vastausta, 12,571 - 12,580 (kaikkiaan 23,003)