”Jos puhutaan tasaikäisestä metsästä, on siinä paraskasvuiset puut päävaltapuina, enkä siinä tekisi yläharvennustakaan kuin korkeintaan kerran”

Näinhän se on kuten Jätkä totesi.  Ensiharvennuksessa jätetään parhaiten kasvavat puut, ellei ole kyse selvistä susipuun aihioista. Ainakin männiköissä seuraavalla kertaa suoritetaan ”tasaus”.   Hakataan selvästi jälkeenjääneet, joista ei ole kunnolla kasvamaan ja selvästi muita suuremmat.

Tuossa Pukkalan mallissa jätetään pystyyn selvästi jälkeenjääneitä, jotka eivät kasva, mutta haittaavat kyllä muiden kasvua.  Lopputulos on eräänlainen sekahedelmäkeitto, jossa jotkut ylispuut kasvavat mutta osa puista siis kuolee joko varjostuksen vuoksi tai riukuunnuttuaan lumen painosta.  Syntyy epätasainen taimikko, mikä mahdollistaa oksaisten ja lenkojen susipuiden syntymisen.

Männikön kasvatus on taitolaji.  Oleellista on pitää metsälö jo taimivaiheesta lähtien sellaisena, että puut kasvavat samalla tavalla.  Silloin saadaan vähäoksaisia ja suoria puita.  Jos hyvin onnistuu, niin lopputulos on vaikka sellainen, mitä esittelin Lukijoiden kuvissa.  Tuollaisissa metsissä pylväiksi saattaa kelvata jopa 30 % tukkipuusta.