Keskustelut Metsänomistus Kannattaako metsätalous? Vastaa aiheeseen: Kannattaako metsätalous?

Vastaa aiheeseen: Kannattaako metsätalous?

Keskustelut Metsänomistus Kannattaako metsätalous? Vastaa aiheeseen: Kannattaako metsätalous?

Planter Planter

Kaikkein tärkeintä kannattavuuden parantamisessa on kiinnostus metsänhoitoon. Metsänhoito pitää kiinnostaa enemmän kuin esimerkiksi palloilu golfkentällä. Silloin ottaa selvää asioista, hoitaa itse uudistukset,  taimikonhoidot, kaikki raivaussahatyöt, perehtyy puukauppaan ja kilpailuttaa. Investointi kalustooon on hyvin pieni ja hyöty suuri, kun pystyy saattaamaan uudistusalat ensiharvennusvaiheeseen pelkällä vakka-, pottiputki- ja raivaussahainvestoinnilla. Taimikonhoitorästejä tuskin löytyy niiltä tiloilta, joissa istustus/kylvö on tehty itse, sillä omista ”lapsista” huolehditaan. Asianmukaisesti ja ajallaan tehty taimikonhoito on kannattavuuden perusta.

Esimerkiksi perikunnissa, joissa kaikki on ulkoistettu, päätöksentekoa myöten, on aika vaikea päästä plusmerkkiseen tulokseen. Kaikki toimenpiteet tehdään muiden kuin omistajien ehdoilla ja silloin ei metsänomistajan etu ole se ensisijainen.

Pahin kannattavuutta syövä tekijä tällä seudulla on ylisuuri hirvieläinkanta. Hirvielänten vuoksi epäonnistuneen uudistuksen vaihtaminen toiseen väärään valintaan, kuusen istutukseen, syö kannattavuuden ja motivaation koko työhön. Tulevaisuus on synkkä kuin laho kuusikko.