Keskustelut Metsänhoito Metsän hävitystä Vastaa aiheeseen: Metsän hävitystä

Vastaa aiheeseen: Metsän hävitystä

Keskustelut Metsänhoito Metsän hävitystä Vastaa aiheeseen: Metsän hävitystä

Puuki

Ostopalstojen verokohtelu on ollut hyvin edullista v:n 93 jälkeen ostetuille metsille. Jos on ostanut vaikka 6 samanlaista palstaa ~ pystypuuston hinnalla, niin sen 6:nen on saanut jo ilmaiseksi säästyneillä veroilla ( 30 %:n myyntivero) ja rahaa on jäänyt vähän tähteellekin. (Noin siis yksinkertaistettuna esimerkkinä.)  Ja ihan hyvä niin koska puun kantohintoja on pidetty alhaalla tavalla jos toisellakin.

Aikoinaan on tehty ostokielto metsätoimihenkilöille, jotta ei tapahtuisi enää vedätyksiä.   Yhtiöt haali yksityisten maita puoli-ilmaiseksi siihen aikaan  kun metsän arvon noususta ei ollut kaikilla  vielä tietoa.

Pinta-alaverotuksen aikaan vero% saattoi olla paljonkin yli 50 , jos harjoitti metsätaloutta sivutoimisesti.  Siirtymäaikana laski myös puun kantohinnat, kun puuta tuli paljon myyntiin. Joten ei ihan suoraan voi verrata myyntiverollisen ja/tai pinta-alaverotetun puun myyntiä siihen aikaan ja sen jälkeen.