”Olisiko se, että harvinaiset ovat harvinaisia ja sellaisena pysyvät. ”

Näinhän se on.  Muutama vuosi sitten olin metsäretkellä, jossa Ely-keskus koulutti Päijänteen MHY:n porukkaa tunnistamaan harvinaisuudet.  Naapurin puolelta joku oli löytänyt jyrkästä mäenrinteestä muutaman m2:n kostean painanteen, jossa kasvoi jotain pienikokokiosta harvinaista sammalta.  Nimeä en muista.  Vaikea arvioida kuinka paljon tuollaisia olosuhteita Suomen metsissä on.  Varmaa kuitenkin on, että niistä tutkijoiden tiedossa on hyvin pieni osuus.

Meidän puolella luonnonsuojelualueen vanhojen haapojen kyljessä kasvoi harvasssa jotain pientä vihreää, jota tuskin huomasi.  Kuulemma harvinaista aarnihiippasammalta.   En siitäkään usko, että sitä kukaan tavaliinen metsänkävijä tunnistaisi tai ymmärtäisi harvinaiseksi.  Vanhojen puiden rungoillahan kasvaa monenlaista tavaraa ja niiden osuushan lisääntyy suojelun ja metsien ikääntymisen myötä.  Ollaan siis tehty osuutemme biodiversiteetin puolesta tällä ja myös toisella luonnonsuojelualueella, jossa myös kasvaa  vanhoja haapoja ja voimme hyvällä omallatunnolla jatkaa metsiemme uudistamista.

Eikä meidän tarvitse huolehtia siitäkään, että tuoni tavalla tai toisella korjaa ne vanhat haavat sammalineen.  Miten sen biodiversiteetin sitten käy, onkin siis muiden murhe.  Ehkä tutkijat taas silloin valittavat sen heikkenemisestä ja syyttävät metsänhoitoa.