Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu Vastaa aiheeseen: Metsien hiilinielu

Vastaa aiheeseen: Metsien hiilinielu

Keskustelut Metsänomistus Metsien hiilinielu Vastaa aiheeseen: Metsien hiilinielu

Timppa

Tämän päivän Hesarissa oli erittäin asiallinen juttu aaavikoiden metsittämisestä lähtökohtana Israelissa aikanaan aavikolle tehty 3000 ha:n alue.

Jutusta jäi sellainen vaikutelma, ettei homma ole aivan helppoa ja halpaa, sillä taimia saattaa joutua kastelemaan pahimmillaan jopa 20 vuotta.  Oleellista jutussa oli kuitenkin, ettei tiedetä tämän metsittämisen vaikusta maapallon ilmakehään.  Fakta tietysti on, että puut sitovat hiilidioksidia, jonka lisääntyminen ilmakehässä lisää maapallon keskilämpöä.  Mutta on myös toinen fakta.  Aavikko heijastaa auringonsäteilystä 40 % avaruuteen, mutta havumetsä vain 10 %.  Siis hiilisidonnan, laajojen istuksien ansiosta muuttuvan ilmaston ja  aavikoiden heijastumisen yhteisvaikutus on arvoitus.

Mielestäni ei ainakaan lentomatkailijoille ilman parempia tietoja kannata uskotella, että istuttamalla puita Saharaan lasketaan maapallon lämpötilaa.  Ainoa varma konsti on jäädä kotiin.  Käykin tietysti helpommin, kun ei haluta lentää Boeingeilla.