Keskustelut Metsänomistus Metsät ja vaalikevät 2019 Vastaa aiheeseen: Metsät ja vaalikevät 2019

Vastaa aiheeseen: Metsät ja vaalikevät 2019

Keskustelut Metsänomistus Metsät ja vaalikevät 2019 Vastaa aiheeseen: Metsät ja vaalikevät 2019

mehänpoika

Nykyisin hirvituhojen pelossa metsänomistajat uskaltavat istuttaa vain lähinnä kuusen taimia. Kuusentaimia menee nykyisessä pelon ilmapiirissä runsaasti ko puulajille soveltumattomillekkin alueille.

Sipilä muistaakseni panisi koululaiset istuttamaan hakkuiden kasvattamiseksi 4 miljoonaa tainta. Laskelmani mukaan sillä saataisiin istutettua noin 2700 hehtaaria viljelyksestä poistunutta peltoa. Tietysti ”lisänä se on rikkakin rokassa”. Se on kuitenkin pieni apu hiilensidonnassa, jos ajatellaan mitä on menetetty, kun jo lähes 50 vuotta on hirvien annettu  tärvellä jopa vuosikymmen sitten istutettuja koivun ja männyn tainmikoita.

Metsien hirvituhoista saa luotettavaa tutkimustietoa VMI:n tulosteista. Varsinaista tuhoalaa (ehkä noin 5 vuden aikana syntynyttä) on löytynyt noin 200 000 hehtaaria. Lievempi tuhoala on ollut jo pitkään noin 1 000 000 hehtaarissa.

Koululaisten vuotuinen istutusala olisi noin 1,4 % varsinaisesta hirvituhoalasta, vuotuisesta tuhoalasta ehkä 6,8 %. Hirvisyönnösten menetys hiilensidontaan kertaantuu istutuksiin verrattuna moninkertaiseksi, koska hirvien syönnökset alkavat runsaampina vasta 5-10 vuoden ikäisissä taimikoissa.