Keskustelut Metsänhoito Erkki Lähde Vastaa aiheeseen: Erkki Lähde

Vastaa aiheeseen: Erkki Lähde

Keskustelut Metsänhoito Erkki Lähde Vastaa aiheeseen: Erkki Lähde

puunhalaaja

Alkaa varmaan veisuu mutta kunhan ei pyydellä apuun kannanhoitoon niin kuin nyt on käymässä villisian osalta. Uskon että kun susia tarpeeksi tulee niin muitakin vahinkoja syntyy. Olen vakuuttunut että kaikki sudet eivät pysy korvissa eivätkä syö hirviä ja peuroja pelkästään.

Susikannan järkevä koko riippuu siitä, paljonko on syötävää. En itse näe minään itseisarvona nykyisen kannan kasvattamista. Mutta koska sorkkaeläimiä on noin paljon, olisin toki kovasti kiitollinen jos omillekin kulmille löytyisi susia.

Mikäli hirviä ja peuroja olisi huomattavasti nykyistä vähemmän, voisi myös susikanta olla pienempi. Mitä taas tulee siihen kysymykseen että mitäs jos metsästäjät ei enää metsästä, niin siitä lausun seuraavaa: kruununkytät takaisin. Eli sitten vaan aletaan maksamaan siitä, että suurpedot pysyvät kurissa. Jos tuollainen kuvitteellinen tilanne kävisi, että ensin tulisi paljon susia ja sitten ammuttaisiin niiltä ruoka, niin ongelmallinen siirtymävaihe olisi melko lyhyt. Ei tänne puskisi sutta idästä samalla vauhdilla jos ruokaa on vähän.