Keskustelut Metsänhoito Suuri ja kattava valkohäntäpeurakeskustelu Vastaa aiheeseen: Suuri ja kattava valkohäntäpeurakeskustelu

Vastaa aiheeseen: Suuri ja kattava valkohäntäpeurakeskustelu

Keskustelut Metsänhoito Suuri ja kattava valkohäntäpeurakeskustelu Vastaa aiheeseen: Suuri ja kattava valkohäntäpeurakeskustelu

Kuitupuunkasvattaja

Myönnän, että Suorittavan tai muiden metsästäjien esittämät asiat vhp- tai hirvikannan hoitoon ovat nykyaikaisia, moderneja, keskustelevia jne..  Tilanne on kaikkiaan metsästäjäkunnalle mieluinen.

Jos kuitenkin oikeasti otetaan pari esimerkkiä niistä teorian ja käytännön eroista:

1930-luvun hirvikanta oli painettu alas, vaikka hirvi oli valtion eläin. Taloissa oli ehkä 10 lasta ja muuta väkeä lisäksi. Samalla oli noin 10 tuliasetta ja niitä käytettiin sen verran tehokkaasti, ettei hirvikanta päässyt kasvamaan.

Pääkaupunkiseutu ja nyt Tamperekin ovat kuohuksissaan valkoposkihanhista. Asiasta on keskusteltu, mietitty ja jahkattu vuosikaudet. Joidenkin mielestä ongelma on suuri ja joidenkin mielestä ongelmaa ei ole. Tosiasia on kuitenkin, että Tallinnassa ei ole valkoposkihanhiongelmaa, koska ylimääräiset hanhet päätyvät lautaselle.

Jahkaileva teoretisointi ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa. Kahdella em. esimerkillä on kerrottu tilanteista, jossa asiat vain ratkeavat, kun niiden annetaan tapahtua. Vhp- tai hirviongelmakin ratkeaisi, jos niiden annettaisiin tapahtua.