Hirvien vahingoista pahin on se, että leipää tuova (metsätalous-metsäteollisuus) porukka väistää leikkijöitä (hirvieläinten metsästäjät) eli kuusta istutetaan männyn maille, lahojen kuusikoiden hakkuuaukoille kuusta lahoamaan. Haavasta ei edes haaveilla viljelypuuna; metsäliittolaisten hirvestäjien taannoinen haapaprojekti pysähtyi hirven leukoihin, koivua viljellään sentään jonkin verran. Tuoreessa Maaseudun Tulevaisuuden metsänumerossa oli loistavat jutut valkohäntäpeuran metsävahingoista, paha on kauriskin, molemmat lajit ulkona ”kannan suunnittelusta” eli kannan voi hoitaa säädylliseksi (liikenteen, maa- ja metsätalouden kannalta) vain jokin sairaus. Irvokasta luettavaa oli Metsästäjäliiton Jahti -lehti MT:n välissä jaeltuna. ”Metsästäjien ja maanomistajien yhteistyöstä voimaa” – otsikoitu pääkirjoitus.  Päätoimittaja uskoo viestinnän voimaan; minusta taas tuntuu, että kynän sijasta tarvitaan kivääriä ja paljon. Lehden juttu vieraslaji -valkohäntäpeurasta sopii perusteeksi mielipiteelleni. Kanalintujen väheneminen on ollut surkeaa seurattavaa. Metsänomistaja tekee viisaasti, kun rajaa metsästyksen vuokrasopimuksen sorkkaelikoihin, hirvieläinten ja villisian kantojen järkeviksi saamisessa riittää töitä yli voimien,kuten näemme vh-peuran ja kauriin kantojen kasvuvauhdista.

Jahti -lehden imelöinti ”Riistametsänhoito on helppoa” oli huippu.Erikoissuunnittelija Marko Svensberg kertoi, ”että paras metsä riistan kannalta on vähintään kolmen puulajin metsä, jossa pääpuulajia on enintään kahdeksasosa puustosta”. Siinäpä pohdittavaa esimerkiksi tuleville Metsätieteen päiville. Sappitipat sihahtelevat näiden nuotiotieteilijöiden oivalluksia lukiessa — kuka varoittaa metänomistajia hairahtumasta esimerkiksi jatkuvapeitteisyyden huuhaahan?