Keskustelut Metsänhoito Uitto Vastaa aiheeseen: Uitto

Vastaa aiheeseen: Uitto

Keskustelut Metsänhoito Uitto Vastaa aiheeseen: Uitto

Salonpoika

Japine kyseli kuinka niputus jäälle tehtiin. Varastopaikkaa jäädytettiin riittävän vahvaksi, en enää muista vaadittavaa jäänpaksuutta. Sitten pystytettiin niputuskehä johon pölkyt niinkuin rungotkin vinssillä ”joluja”pitkin vedettiin. Kylläpä olis ollut nykyisillä kuormaimilla helppo nippu latoa. Kehä täytettiin ja muotoiltiin päältä pyöreäksi ja sidottiin nippulangoilla ja yhdellä varmistusvaijerilla. Sitten kehä laukaistiin, tolppien väliketjut kiskottiin nipun alta ja pystytettiin viereen uutta nippua varten. Kokorunkoniput tein Metsäliitolle ja pölkkynä niputin Tehdaspuulle ja kummallakin oli erilaiset niputusvälineet ,periaate ja työ kuitenkin samanlaista. Aiemmin uitto oli täällä pääasiallinen kuljetusmuoto ja isommille jäävarastoille ajoivat puuta autoilla ja traktoreilla. Kuormat sitoivat pankoilla ja pudottivat jäälle kallistamalla. Aina ei vahingoiltakaan vältytty. Pikkupoikana kävin katsomassa kun Metsähallituksen savotalla serkun traktorin tukkikuormassa olevan reen alla varastopaikan jää oli pettänyt ja aiheutti melkoiset talkoot. Onneksi ei suurempaa vahinkoa tullut kun traktori ei uponnut.