Suomen kasvava puumäärä tarvitsee lisäkapasiteettia. Ilman näitä tehdasinvestointeja saatettaisiin olla kymmenen vuoden kuluttua tilanteessa, jossa pienen kapasitettin sellutehtaisiin ei menisi puuta, kuin mikä olisi harvennustarpeet ja tarjonta. Puuta ostettaisiin vain parhaista leimikoista ja niistäkin 5-10€/motti kuidunhinnalla.

Tehdasinvestoinnit siis pysäyttää puun hinnan laskun.

Metsänomistajan keinot saada tuottoa omaisuudelleen on edelleen ja tulevaisuudessa hyvät. Hakkuiden tekemättä jättäminen hintoja kytätessä on omaan jalkaan ampumista

Metsänhoidon ja kasvatuksen osalta ne keinot on vanhat ja perinteiset. Pyörää ei ole keksitty uudelleen vieläkään. Ottaa vaikkapa Matti Kärkkäisen tai Juurikkalan kiteyteytyt opit ja menee niillä, niin kummasti alkaa saada tuottoa vs. vesasyntyisen hieskoivikon/lepikon kasvatus lehtomaisella kankaalla tai jatkuva kasvatus mäntykankailla.

Tulevaisuuden skenaario on, ettei sellutehtaat (biojalostamot) ole enää päätepysäkki puulle. Metsäteollisuuden ketjuun tulee sellutehtaan jälkeen kemianteollisuuden laitos, joka jatkojalostaa tuotetta. Eli vanhoillisen metsänomistajan mielestä ketjuun tulee ”välikäsi” lisää.