Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä. Vastaa aiheeseen: Jatkuva kasvatus käytännössä.

Vastaa aiheeseen: Jatkuva kasvatus käytännössä.

Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä. Vastaa aiheeseen: Jatkuva kasvatus käytännössä.

Timppa

Tietysti silloin oli pääasiallisena tavoitteena se tukkipuun kasvatus, kun muulle ei usein ollut kysyntää ja hoitomet sen ajan metsissä logistisista syistä käytännössä mahdottomia.

Toisaalta Hannikainen suoritteli lohkohakkuuta, siis jaksollista kasvatusta, seuduille, joilla myös pienimittakaavaisella puulla oli kysyntää.

Itse asun 49,5 vuotta vanhassa itse rakennuttamassani omakotitalossa.  Vielä ei ole tullut homeongelmia.  Ikävä kyllä täällä päin puretaan kunnollisiakin taloja.  Esimerkiksi naapuritontilta purettiin vähän nuorempi talo, koska tontille haluttiin rakentaa kolme uutta asuntoa.  Täällä tonttien hinnat ovat järjettömiä.

Rakentamisesta vielä.  Meidän talon rakentaminen alkoi louhintatöillä huhtikuussa ja muutettiin valmiiseen taloon seuraavassa elokuussa.  Taloon tuli silloin myös uima-allas, joka otettiin muuhun käyttöön, kun lapset muuttivat pois kotoa.  Tuota naapuritontille rakennettavaa kolmen asunnon systeemiä on rakennettu jo puolitoista vuotta eikä näytä vieläkään läheskään valmiilta.  En ymmärrä nykyajan systeemejä.

Kesää vietetään n 150-vuotiaassa hirsitalossa.  Hyvin sekin on kestänyt.  Tosin aikanaan piiat olivat tuvan lattiaa pestessään sutineet vedet yhteen seinänrakoon, minkä seurauksena alimmat hirret olivat vähän lahonneet ja painuneet.  Eipä siitä pahemmin haittaa ollut.  Tuvan lattia uusittiin ja suoristettiin.  Sama tehtiin peltikatolle, jonka edellinen pärekaton tilalle tehty versio kesti n 85 vuotta.  Julkisivuverhoilu saattaa olla 1800-luvulta.  Hyvin on kestänyt, kun on muistettu maalata.  Ihmeesti tuollaisen talon sisätilatkin pysyvät kunnossa vaikkei talvisin ole lämmitystä kuin keittiöissä ja vessoissa.