Keskustelut Metsänomistus Miksi metsätaloutta tuetaan? Vastaa aiheeseen: Miksi metsätaloutta tuetaan?

Vastaa aiheeseen: Miksi metsätaloutta tuetaan?

Keskustelut Metsänomistus Miksi metsätaloutta tuetaan? Vastaa aiheeseen: Miksi metsätaloutta tuetaan?

derHorst

Reilut 10 vuotta sitten oli muistaakseni Valtiootalouden tarkastusviraston raportti, jonka mukaan yli puolet kemera-tuesta jäi silloisille organisaatioille (lähinnä metsäkeskus ja mhy:t) ja vajaa puolet osui maaliin itse työkohteille. Sittemmin maksatussääntöjä lienee muutettu, mutta osa kemerasta on tukea organisaatioille.

Toisaalta noin puolet taimikonhoidoista on kemera-tuettuja. Eli ns. suoraselkäisiä metsänomistajia on noin puolet. Toki täytyy muistaa, etteivät firmat kemeraa saa.

Kyllähän tilanne on se, että valtiolla ei ole rahapulaa, jos sillä on varaa tukea tuottavaksi väitettyä toimintaa. Tuohon luokkaan menee kemera, iso nippu yritystukia ja muita tukia. Isolle remontille olisi tarvetta. Poliittisesti tuo tosin on mahdotonta, koska poliitikoille tuet ovat mukava kannatusta nostava työkalu. Mutta suoraselkäistä olisi olla kovin paljon arvostelematta yhteiskunnan muita tukia, jos itse kuittaa kemeraa eli maksattaa taimikonhoidon yhteiskunnalla. Tätä mieltä olen vahvasti ja sitä täysin noudattanutkin.