Metsuri motokuski:”Olen uskonut että se johtuu laudan lämpenemisestä sahatessa.

-Olet kyllä ”hajulla”. Kun sahataan, TERÄ lämpiää enemmän tai vähemmän. Ihan hammaskehän vierestä terä hieman hankaa ohjureihin ja ohjurien ja terän väliin menee puunpölyä, joka vie toleranssin ihan nollille.

Jäätyneen tuoreen puun aikana terän hampaat uppoavat puuhun, josta ensin on kerros tuoretta – jäistä pintapuuta, purut lähtevät hampaan mukana ja tulee kuollut , kuiva sydänpuu. Jos puru pursuaa terän sivuille, se takertuu tuohon sydänpuuhun ja terän sivut liippaavat sen aivan sileäksi ”laastipinnaksi”.

Taitavat terän kunnostajat tekevät hienoa työtä muotoilemalla hammaspohjan niin, että puru kulkee kevyesti täyttämään koko hammasvälin ilman pursuamista. Talvella hampaisiin muotoillaan myös lastunmurtajia, jotka tekevät teoriassa purusta parempaa.

Vastoin ikivanhoja käsityksiä hampaat pyritään hiomaan sellaisiksi, että purutilaan syntyy kouru, joka pitää purut terän suojassa. Se saadaan aikaiseksi pienikokoisella hiomalaikalla, jonka täytyy olla justiinsa keskellä terän pituussuuntaan poikittain. se kalvaa aavistuksen verran kourumaisen pinnan hammasväliin.

Raivaussahan terän kanssa ei aleta kikkailemaan tuollaisten kanssa. arto on ihan samaa mieltä kuin minäkin tuosta terän kapeammaksi viilaamisesta. Kaveri veti-ja työnsi yhtä hammasta yli kolmekymmentä kertaa ohentaen ja pudottaen viilaa oikeaan korkeuteen. Se olisi onnistunut ihan yhtä hyvin vain pelkästään viilaamalla ja SYÖTTÄMÄLLÄ viilaa alaspäin (Ei painamalla)

Viilan oikea korkeus hampaan särmän yläpuolelle on (merkitty teräpakkaukseen) – n. puoli mm. Ei missään tapauksessa yli 1 mm.