Keskustelut Metsänomistus Uutta ajattelua metsästykseen Vastaa aiheeseen: Uutta ajattelua metsästykseen

Vastaa aiheeseen: Uutta ajattelua metsästykseen

Keskustelut Metsänomistus Uutta ajattelua metsästykseen Vastaa aiheeseen: Uutta ajattelua metsästykseen

Gla Gla

Et vielä Henrikki kertonut, olisiko teidän maat jokin yhtenäinen alue jossain vai monta erillistä aluetta. Lisäksi miten hoidatte kaiken infran (mm. elintarvikehuoneistoksi hyväksytty lahtivaja), jota tehokkaassa peuranmetsästyksessä väistämättä vaaditaan ja joka edellyttää pitkäaikaista sitoutumista ko. alueella metsästykseen? Onko näille olemassa kustannusarviota?

Uutta ajattelua olisi se, että hyödynnetään olemassa olevia resursseja nykyistä tehokkaammin. Minusta liian suljettujen seurojen osalta ratkaisuna olisi järjestötasolla puuttua asiaan. Tälläkin hetkellä kehotetaan poistamaan turhia esteitä seurojen sisällä tehokkaalta metsästykseltä. Jos vuosikokous esteitä päättää ylläpitää, on aiheellista kysyä perusteita suositusten vastaiselle menettelylle. Mikä esimerkiksi Henrikki sinun seuroissa on syy pitää ovet suljettuina uusilta tulijoilta?

Toki vieraana pääsee aina seuraan kuulumatonkin metsästämään, eikä se edes ole taloudellisesti huono juttu uuden järjestelmän pystyttämiseen ja muihin vuotuisiin seuratoiminnan ympärillä pyöriviin kuluihin verrattuna. Lisäksi näin voi ohittaa koejäsenyyden rajoitteet. Paljonko seuran ulkopuolisista tyytyy valittelemaan kohtaloaan ja jättää tämän kortin käyttämättä?