Todella, metsäkeliä on tänäänkin ainakin kotvan matkaa. Ite siivoan kuusikkoa lähinnä kolhituista tai latvattomista, siis kasvulatvattomista kuusista. Olen ensimmäisen kerran miettinyt tosissaan että tämähän on oivallinen jk:n tekele. Kiitos korjuufirman joka poisti ylispuut kuusikon päältä. Nyt isohkoihin ajouriin on taimettunut koivua ja hiukan muitakin. Siis niihin viisi-seitsemän metrisiin eli jo pienaukkomaisiin, varsinkin risteysalueisiin. Kuuset ovat selvästi kaksijakoisia eli pikkutukkikokoa ja kuitukoon tasaista. Jos muutaman vuoden sisään ottaisi isot pois niin vielä jää sellainen kuusikko jota nyt jk tyypillisimmillään on. Harva ja aukkoinen. Maaperä on hyvää taimettumaan joten seuraavaa kasvukertaa pukkaa. Käpyjä kuuset täys.