Selviydy äärioloissa

Kun pahin mahdollinen tapahtuu, ratkaisevat oikea valmistautuminen ja oikea toiminta. Tämä kirja kertoo, kuinka eräharrasteiden ja ulkoilmaelämän äärimmäisiin tilanteisiin voi varautua ja kuinka niiden sattuessa on toimittava. Ohjeita löytyy niin hypotermian riskeistä selviytymiseen, kylmästä vedestä pelastautumiseen kuin ensiapuun maasto-olosuhteissa. Ja kriisitilanteissa yhteiskunnan normaali toiminta häiriintyy väistämättä. Silloin varautuminen ennalta on ratkaisevan tärkeää.

27,00 

Oikea varautuminen ja oikea toiminta

Nykyajan kaupungeissa tottuu siihen, että ruokaa saa joka kaupasta ja kioskista lähes kellon ympäri, liikenneyhteydet toimivat ja tieto kulkee langattomasti. Mutta mikään näistä ei ole itsestäänselvää. Suomen syrjäseuduilla sekä luontoharrasteiden parissa joutuu normaalioloissakin tilanteisiin, joissa on selviydyttävä itse. Ja kriisioloissa yhteiskunnan normaali toiminta häiriintyy vääjäämättä.

Juha Jormanainen on tutkinut, kuinka ääriolosuhteisiin voi varautua ennalta ja kuinka niistä voi selviytyä. Kirjan asiantuntijana on LKT Heikki Karinen, joka on toiminut lääkärinä useissa Mount Everest- sekä naparetkikunnissa ja juossut useita ultramaratoneja aavikoilla eri puolilla maailmaa. Kirja neuvoo, kuinka toimitaan luontoharrasteiden äärioloissa, hypotermian uhatessa tai onnettomuuksien sattuessa. Ja hyvät neuvot ovat kalliita myös kriisitilanteissa, esimerkiksi saastuneilla maa-alueilla tai pitkien sähkökatkosten aikana.

Kaikki kirjat