ASIAKASPALVELUESIMIES JA HANKINTAESIMIES / PUUNOSTAJA

REKRYTOIMME metsäosastolle

 

ASIAKASPALVELUESIMIESTÄ

 

Työskentelet tiiviissä yhteistyössä Westas Groupin metsäosaston ja hankintaesimiesten kanssa. Hyödynnät sujuvasti erilaisia metsävaratietoja asiakashankinnan ja jälkimarkkinoinnin tarpeisiin, jonka lisäksi vastaat Westas-Tukkitili -palvelun hallinnoinnista ja kehittämisestä. Koordinoit myös urakoitsijoiden metsänomistajille tuottamia metsänhoitopalveluita. Erilaiset tilaisuudet ja kampanjat ovat osa työtäsi.

 

Toivomme, että sinulla on joko metsäalan tai kaupallisen alan koulutus (AMK) sekä kokemusta esimerkiksi asiakaspalvelu- tai kehitystehtävistä. Olet itseohjautuva, oma-aloitteinen ja sinulla on hyvät sosiaaliset taidot. Monipuolisten tehtävien lisäksi tarjoamme mahdollisuuden kehittää omaa työnkuvaasi yhdessä metsäosastomme ammattilaisten kanssa. Sijoituspaikka on vapaasti valittavissa, mutta tehtävän hoito edellyttää työskentelyä viikoittain myös Kosken pääkonttorilla.

 

HANKINTAESIMIESTÄ / PUUNOSTAJAA

 

Vastaat Ikaalisten, Kihniön ja Parkanon alueen raaka-ainehankinnasta, puun korjuusta sekä kaukokuljetuksesta. Työ on itsenäistä ja vaihtelevaa.

Edellytämme hakijoilta metsäalan koulutusta ja aiempaa kokemusta puun osto- ja korjuutehtävistä. Sovit joukkoomme, jos olet oma-aloitteinen, vastuuntuntoinen ja ripeä otteissasi. Konsernin pääkonttori ja puunhankintaorganisaatio sijaitsevat Koskella.

 

Lähetä hakemus:

 

Molemmat hakemukset 16.9.2018 mennessä osoitteeseen juha.maki@westas.fi

Lisätiedot tehtävistä: metsäjohtaja Juha Mäki, p. 044 744 0129. Puhelin ja sähköpostitiedustelut viikolla 36.