Metsäasiantuntija, Puolanka – Suomussalmi, länsi

Haemme joukkoomme

METSÄALAN AMMATTILAISTA

Kemin hankintapiirille

Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut vastaa Metsä Groupin emoyrityksen, Metsäliitto Osuuskunnan jäsenille tarjottavista palveluista ja niiden kehittämisestä. Metsäliitto Osuuskuntaan kuuluu noin 100 000 metsänomistajaa, jotka omistavat yhteensä noin puolet Suomen yksityismetsistä. Tarjoamme omistajajäsenillemme kaikki tarvittavat metsänhoidon palvelut kestävän metsätalouden harjoittamiseen ja metsäomaisuuden arvon kasvattamiseen.

Hankimme kaiken Metsä Groupin käyttämän puun Itämeren alueen kestävästi hoidetuista metsistä, valtaosan omistajajäseniltämme Suomesta. Toimitamme myös merkittävän määrän energiapuuta, kuorta ja purua jatkojalostukseen.

Vuonna 2020 liikevaihtomme oli 1,8 miljardia euroa, ja työllistämme noin 840 henkilöä. www.metsaforest.com

Sinun roolisi tulevaisuuden Metsässä

Haemme metsäasiantuntijaa vastaamaan puukaupan ja metsäpalveluiden myynnistä Kemin hankintapiirillä, toimialueena Puolanka – Suomussalmi, länsi ja toimistopaikkana Hyrynsalmen paikallistoimisto.

Parhaat edellytykset tehtävässä onnistumiseen

Edellytämme hakijoilta tehtävään soveltuvaa koulutusta, hyviä vuorovaikutustaitoja sekä kykyä itsenäiseen ja tulokselliseen työhön. Arvostamme vankkaa alan osaamista ja aktiivista markkinointi- ja palveluhenkisyyttä. Aiempi kokemus vastaavista tehtävistä katsotaan eduksi.

Miksi Metsä?

Metsä Groupin ammattilaiset tekevät yhteistyötä tuhansien metsänomistajien kanssa päivittäin. Asiakaslähtöisessä ja nopeatempoisessa työssä tarvitaan sosiaalista pelisilmää ja taitoa rakentaa luottamuksellisia henkilösuhteita. Metsäomaisuudenhoito tarvitsee uudenlaisia osaajia. Oletko sinä yksi heistä?

Katso video ja tutustu arvoketjumme alkupäähän: Puunhankinnan ja metsäpalveluiden vastuullista osaamista.

Millaista on tehdä uraa uudistuvassa Metsässä? Soita ja kysy lisää.

Lisätietoja tehtävästä antaa piiripäällikkö Jarkko Parpala, puh. 050 307 2529 , sähköposti jarkko.parpala@metsagroup.com.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Hae paikkaa oheisesta linkistä viimeistään 9.5.2021. Liitä mukaan ansioluettelosi. Menestystä hakuun!

https://www.metsagroup.com/fi/ura-metsassa/avoimet-tyopaikat/Pages/default.aspx

Metsä Group on vastuullisen biotalouden edelläkävijä, jonka tuotteiden pääraaka-aine on uusiutuva puu pohjoisen kestävästi hoidetuista metsistä. Keskitymme puunhankintaan ja metsäpalveluihin, puutuotteisiin, selluun ja ensikuitukartonkeihin sekä pehmo- ja tiivispapereihin.

Metsä Groupin liikevaihto vuonna 2019 oli 5,5 miljardia euroa, ja se työllistää noin 9 300 henkilöä.  Metsä Groupin emoyritys on Metsäliitto Osuuskunta, jonka omistaa noin 103 000 suomalaista metsänomistajaa