Yritysvastaavaa, vuorotteluvapaan sijaisuus

Haemme nyt yritysvastaavaa, vuorotteluvapaan sijaisuuteen Itäisen alueen operaatioihin, Joensuuhun. Sijaisuus on kestoltaan noin 7 kuukautta ja toivomme, että voisit aloittaa tehtävässä 21.3.2022 tai sopimuksen mukaan.

 

Mitä teet

Yritysvastaavana johdat korjuun yritysverkostoa sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Osallistut myös kuljetusohjelmien suunnitteluun, vastaat tienvarsivarastojen hallinnasta, varantojen suunnitelmallisesta käytöstä sekä yhteistyöstä operatiivisten asioiden osalta operaatioiden, oston ja metsätalouden välillä.

 

Kuka olet

Edellytämme sinulta vähintään metsäalan ammattikorkeakoulutasoista tutkintoa (metsätalousinsinööri). Aikaisempi kokemus metsätalouden ja puunhankinnan parissa työskentelystä on etu. Työskentelet sekä toimistossa että maastossa. Aktiivinen työskentely verkostoissa sekä kyky johtaa niitä on ehdoton edellytys työn menestykselliselle hoitamiselle. Suoriutuaksesi tehtävässä tulee sinulla olla myös hyvät viestintä- ja vuorovaikutustaidot, osaamista tietojärjestelmistä ja kykyä itsenäiseen toimintaan. Lisäksi odotamme sinulta hyvää suomen ja englannin kielitaitoa sekä valmiutta maastotyöhön.

Vuorotteluvapaalain mukaan vuorotteluvapaan sijaisuuteen valitun henkilön on oltava ollut työttömänä työnhakijana yhdenjaksoisesti tai osissa vähintään 90 kalenteripäivää vuorotteluvapaan alkamista edeltäneiden 14 kuukauden aikana. Poikkeuksena alle 25-vuotiaat ja yli 55-vuotiaat työttömät työnhakijat sekä enintään vuosi sitten valmistuneet alle 30-vuotiaat, joilla sijaisuutta on edeltävä vähintään yksi työttömyyspäivä.

 

Mitä UPM tarjoaa sinulle

  • Mielekäs työ: Olemme ylpeitä siitä mitä teemme. Työssämme korostuu korkea osaaminen, laatu ja arvojemme mukainen toiminta.
  • Työstään innostuneet ja motivoituneet tiimit: Työntekijämme ovat alansa todellisia ammattilaisia. Olemme monimuotoinen ja kansainvälinen organisaatio, joka toimii yhdessä yhteisten tavoitteiden saavuttamiseksi.
  • Kehitysmahdollisuudet: Meillä voit vahvistaa osaamistasi jatkuvasti. Tuemme kehittymistäsi urasi jokaisessa vaiheessa.
  • Vastuu ihmisistä ja ympäristöstä: Yhteiset eettiset periaatteemme kattavat niin ihmisistä kuin ympäristöstäkin huolehtimisen. Jatkuvana tavoitteenamme on kestävämpi tulevaisuus.

 

Lisätiedot

Lisätietoja tehtävästä antaa operaatioasiantuntija korjuu, Tommi Pihlaja, tommi.p.pihlaja@upm.com tai puh. +358401676044.

Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta viimeistään 20.02.2022 Liitäthän hakemuksesi oheen myös ansioluettelosi. Huomaathan, että käymme hakemuksia läpi hakuajan aikana ja saatamme kutsua hakijoita haastatteluun jo ennen hakuajan päättymistä.

Rekrytointijärjestelmään liittyvissä kysymyksissä ota yhteyttä HR-palvelukeskukseen: careers@upm.com tai puh. +358204146600.

UPM:n työpaikkoihin valittaville henkilöille suoritetaan turvallisuusselvitys yhtiön rekrytointiohjeen ja turvallisuusselvityslain 726/2014 mukaisesti.

UPM on tupakoimaton työpaikka.

 

UPM Metsä hankkii puuraaka-aineen UPM:n tuotantolaitoksille Suomessa, Venäjällä ja Baltiassa. Suuri osa puusta hankitaan suomalaisilta yksityismetsänomistajilta. Puukaupan lisäksi tarjoamme metsänomistajille laajan valikoiman metsäomaisuuden hoitoon ja metsän omistamiseen liittyviä palveluja. Haluamme ylläpitää metsien hyvinvointia ja auttaa asiakkaitamme tekemään oikeat ratkaisut metsänhoidossa ja metsänuudistamisessa. www.upmmetsa.fi

​Seuraa UPM Metsää Twitter | Facebook | YouTube | Instagram

Lisätietoja antaa

https://upm.wd3.myworkdayjobs.com/Careers/job/Joensuu/Yritysvastaava--vuorotteluvapaan-sijaisuus_NB6014606