FinnMetko-näyttely kokoaa Jämsään raskaskonealan ammattilaiset.
Koneyrittämisen näkymät energiatuotannossa, maarakennuksessa ja puunkorjuussa ovat varsin valoisat, mutta toimintaympäristön kehittämiseen kaivataan pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta, arvioi Koneyrittäjien liiton toimitusjohtaja Matti Peltola tänään FinnMetko-konenäyttelyssä Jämsässä.
Peltola totesi, että uusiutuvien raaka-aineiden käyttöön siirtyminen on niin energia- kuin muussakin tuotannossa positiivinen ajuri koneyrittäjille. Toimitusjohtaja peräsi kuitenkin kokonaiskoordinaatiota tuki- ja verokeinojen kehittelyyn.
– Muutoin helposti toisella kädellä tuetaan ja toisella lyödään korville. Esimerkiksi valtiovarainministeriön esittämät polttonesteiden valmisteverokorotukset merkitsisivät työkonekäytölle yli 20 miljoonan euron lisärasitusta, mikä rokottaisi etenkin uusiutuvien raaka-aineiden käyttöä ja teiden kunnossapitoa ja hoitoa.
Peltola edellytti, että polttonesteiden valmisteveron korotukset tulee kompensoida koneyrittäjille valmisteveropalautuksina.
FinnMetko 2010 –näyttelyn avajaispäivä torstai keräsi 6 100 kävijää. Näyttely on puunkorjuu-, energia- ja maansiirto- sekä kuljetusalojen päätapahtuma Suomessa ja konetyöalojen ammattilaisten sekä sidosryhmien tärkeä kohtaamispaikka. Näyttely on avoinna yleisölle tänään ja huomenna kello 9–17.
# Metsälehden Metsäuutiset