”Ihan merkittävä sopimus” – Metsäala uskoo hyötyvänsä Mercosur-kauppasopimuksesta

Suurin osa EU:sta Mercosur-maihin vietävän sellun, paperin ja kartongin tulleista poistuu, jos sopimus tulee voimaan.

Vuonna 2024 Etelä-Amerikan osuus suomalaisten metsäteollisuustuotteiden viennin arvosta oli kolmisen prosenttia. Mercosur-maihin vietiin varsinkin paperia ja kartonkia. (Kuvaaja: Valtteri Skyttä)
Vuonna 2024 Etelä-Amerikan osuus suomalaisten metsäteollisuustuotteiden viennin arvosta oli kolmisen prosenttia. Mercosur-maihin vietiin varsinkin paperia ja kartonkia. (Kuvaaja: Valtteri Skyttä)

Metsäalalle ihan merkittävä sopimus, kansainväliselle yhteistyölle ja kaupalle todella merkittävä sopimus. Näin kuvailee EU:n ja Mercosur-maiden välistä kauppasopimusta Metsäteollisuus ry:n kansainvälisen kaupan päällikkö Timo Tolonen.

”Sopimus on tässä geopoliittisessa tilanteessa tärkeämpi kuin koskaan. Se antaa signaalin osapuolten uskosta sääntöpohjaiseen maailmanjärjestykseen ja yhteistyön voimaan – maailmantilanteessa, jossa näitä molempia perusmomentteja haastetaan. Sopimus parantaa todennäköisesti EU:n suhteellista markkina-asemaa Mercosur-maiden markkinoilla verrattuna kolmansiin maihin, esimerkiksi Kiinaan”, Tolonen sanoo.

Mercosur-maihin kuuluvat Brasilia, Argentiina, Paraguay ja Uruguay. EU aloitti kauppaneuvottelut niiden kanssa vuonna 1999. Neuvottelut saatiin varsinaisesti päätökseen jo viime joulukuussa, mutta kauppasopimus ei ole astunut voimaan, sillä se on odottanut EU:n jäsenmaiden hyväksyntää. Jäsenmaat hyväksyivät sopimuksen tammikuun alussa, ja nyt se odottaa vielä Euroopan parlamentin hyväksyntää.

Voimaan tullessaan Mercosur-sopimus karsisi vienti- ja tuontitulleja EU:n ja Mercosur-maiden väliltä. Tolonen arvioi, että se todennäköisesti myös vähentäisi eurooppalaisten yritysten Etelä-Amerikan maihin tekemiin investointeihin liittyvää byrokratiaa.

Osuus viennin arvosta pieni

Metsäalalla kauppasopimus näkyisi niin, että suurin osa EU:sta Mercosur-maihin vietävien sellun, paperin ja kartongin tulleista poistuisi.

”Sellun viennistä suurin osa, noin 85 prosenttia, muuttuisi käytännössä heti tullittomaksi. Paperin ja kartongin viennistä lähes 90 prosenttia muuttuisi tullittomaksi asteittain kymmenen vuotta kestävän siirtymäajan kuluessa”, Tolonen kertoo.

Sitä Tolonen ei halua vielä tässä vaiheessa arvioida, lisääntyisikö suomalaisten metsäteollisuusyritysten vienti kauppasopimuksen ansiosta Etelä-Amerikkaan.

”Aikajänne tullien poistumiselle on sen verran pitkä, mutta ainahan kaupan vapauttaminen avaa mahdollisuuksia”, hän sanoo.

Vuonna 2024 Etelä-Amerikan osuus suomalaisten metsäteollisuustuotteiden viennin arvosta oli kolmisen prosenttia. Mercosur-maihin vietiin varsinkin paperia ja kartonkia.

Tullit Mercosur-maista EU:hun tuotaville sellu-, paperi- ja kartonkituotteille poistuivat jo vuonna 2004.

Myönteinen vastaanotto

Suomalaisissa metsäalan yrityksissä kauppasopimukseen suhtaudutaan myönteisesti.

”Kun Mercosurin tullit EU:sta peräisin olevalle sellulle, paperille ja kartongille alennetaan, EU:n toimittajat saavat tulliedun kolmansien maiden toimittajiin nähden, joihin sovelletaan edelleen suosituimmuustulleja”, arvioi UPM:n yhteiskuntasuhdejohtaja Stefan Sundman.

Metsäyhtiö Stora Enson mukaan ”vapaakauppa on avainasemassa, jotta voimme toimia aidosti globaaleilla markkinoilla ja edistää täysimääräisesti vihreää siirtymää”.

UPM:llä on kaksi sellutehdasta Uruguayssa, Fray Bentos ja Paso de los Toros. Lisäksi Argentiinassa on UPM:n Adhesive Materials -yksikön leikkuu- ja jakeluterminaali. Stora Enso omistaa osan Brasiliassa sijaitsevasta Veracelin sellutehtaasta ja Uruguayssa sijaitsevasta Montes del Platan sellutehtaasta.

Metsäkonevalmistaja Ponssesta kerrotaan, että yhtiöllä ei ole vielä riittävästi tietoa vapaakauppasopimuksen yksityiskohdista, joten sopimuksen vaikutuksia on vaikea arvioida. Etelä-Amerikka on Ponsselle tärkeä markkina-alue. Viime lokakuussa julkaistussa osavuosikatsauksessa Etelä-Amerikan osuus yhtiön liikevaihdosta oli 12,7 prosenttia.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Keskustelut