Ladataan...
Lukijalta: Ennallistamissuunnitelman koventaminen on utopiaa
Metsäammattilaisten Juri Laurila ihmettelee Risto Sulkavan vaatimuksia ennallistamistavoitteiden nostamisesta.
Tilaajille
Metsäammattilaisten Juri Laurila ihmettelee Risto Sulkavan vaatimuksia ennallistamistavoitteiden nostamisesta.
”kuinka paljon euromääräisesti hyötyä..” No ne kaivurinromut aikansa mylläävät jo maatuneita entisiä mylläyksiä suunnittelijoiden ja suunnitelmien mukaan. Kansa maksaa eu:n nettomaksuna taskusta toiseen.
Koko höyry on niin pähkähullua pajunköyttä, ettei paremmasta väliä.
Miksi ei kelpaa tuo itsestään ennallistuminen, eli jätetään ojat tukkimatta, kyllä ne tukkeutuu itsestäänkin.
Turvemaan ojitetuille voisi tehdä jaon kolmeen ryhmään: ennallistettavat, itsekseen ennallistuvat ja metsänkasvatukseen jäävät. Niille edelleen jako kahteen: aktiivisin toimin parannettavat (tarvittaessa ojien lisäys ja kunnostus ja osalle puutuhkaa) ja ilman hoitotoimia pärjäävät turvekankaat. Kaikilla kohteilla lisäksi vesiensuojelun parantamista.
Anneli, tarkoitatko jakoa jokaisen ojitetun turvemaan osalta konkreettisesti niin, että asia ilmoitettaisiin metsävaratiedossa tai jossain paikkatiedossa tärmällisesti? Vai vain periaattelisella tasolla vaikka maakunnittain ko. hehtaarit? Kuka ja millä rahoituksella jako tehtäisiin jos se viedään kiinteistötasolle. Kuultaisiinko maanomistajia? Tehtäisiinkö valituskelpoinen päätös? Jos jaettaisiin kiinteistökohtaisesti, niin maksetaanko maanomistajille korvaus kun kyseiseltä metsäkuviota puuta ei jatkossa haluta ostaa (tai ostetaan vain jos kyseessä on ennallistaminen, joka puolestaan edellyttää rahoitusta joko maanomistajalta tai yhteiskunnalta?)
Mitä hyötyä kolmeen ryhmään jaosta olisi ennalistamisen kannalta jos sitä ei viedä kiinteistötasolle? Miten varmistetaan että todennäköisesti hyvin rajalliset resurssit käytetään kaikkein vaikuttavimmissa kohteissa?
hullujen politiikkaa- ei vihreiden vaatimuksia pitäisi noteerataa enää mitenkään. Miksi Suomi alistui EU:lle.