Nyt tehdään paras tili hankintakaupalla

Ensiharvennuskuitupuulle jää parhaimmillaan yli 20 euroa kantohintaa, kun puut myydään hankintana ja korjuu ostetaan koneyrittäjiltä.

Hyvällä ensiharvennuskohteella korjuu maksaa 14-15 euroa kuutiolta.
Hyvällä ensiharvennuskohteella korjuu maksaa 14-15 euroa kuutiolta.

Tammikuussa Keski-Suomessa maksettiin ensiharvennusten pystykaupoissa kuitupuulle kantohintaa reilut 13 euroa kuutiolta. Kantohinta jää kokonaan myyjälle, koska metsäyhtiö maksaa puunkorjuun.

Hankintakaupassa puut luovutetaan ostajalle tienvarressa. Myyjä korjaa puut tai ostaa korjuupalvelun. Metsänomistajalle jää hankintahinnan ja korjuukustannuksen erotus.

Parin viime vuoden aikana hankintahinnat ovat nousseet euromääräisesti selvästi enemmän kuin kantohinnat. Alkuvuodesta kuitupuun hankintahinta on ollut noin 35 euroa, isoilla kaupoilla euron pari enemmän. Alle 100 kuution kuitupuueristäkin on tarjottu 33–34 euroa kuutiolta.

Koska puunkorjuun hinta on kohonnut vain vähän, hankintakauppa ja korjuupalvelun ostaminen antavat sopivissa kohteissa myyjälle parhaan tilin.

Viisi euroa enemmän kuutiolta

Tässä jutussa esitetyt korjuutaksat perustuvat useiden eri puolilla maata toimivien koneyrittäjien haastatteluun. Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi he eivät esiinny jutussa nimillään.

Hyvillä ensiharvennuskohteilla korjuu maksaa eri lähteiden mukaan 14–15 euroa kuutiolta. Tällöin kaadettavien puiden keskikoko on noin sata litraa. Keskimääräisellä ensiharvennusleimikolla, jolla runkojen koko on noin 70 litraa, korjuu maksaa 15–20 euroa. Hoitamattomissa tiheiköissä korjuu maksaa 20–23 euroa, tällöin runkojen koko on 50 litraa tai sen alle.

Esimerkiksi 35 euron hankintahinnalla ja 17 euron korjuukustannuksella kuitupuusta jää myyjälle 18 euroa, siis viitisen euroa yli todennäköisen kantohintatason. Isoissa kaupoissa hankintahinta nousee ja korjuukustannus laskee, joten myyjälle jää kuitupuukuutiosta noin 20 euroa.

Julkaistu kokonaisuudessaan Metsälehti Makasiinissa 1/2019.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa