Vaikuttaja | “Tilanne voisi olla huonompikin”

”Tuo on vähän sama kuin kysyisit pääministeriltä, miten Suomi voi”, sanoo Tapion luonto- ja ympäristöasioiden johtava asiantuntija Lauri Saaristo. Olen juuri kysynyt häneltä, miten Suomen metsäluonto voi.

Saaristo tarkentaa, ettei vertaa itseään pääministeriin, vaan tarkoittaa sitä, että Suomen metsäluonto on yhtä moniulotteinen asia kuin Suomen valtio: puustoisia luontotyyppejä löytyy niin metsistä, soilta, rannoilta, kallioilta kuin perinneympäristöistäkin ja vajaa puolet Suomen noin 40 000 eliölajista elää metsissä.

”Kysymykseen ei oikein voi vastata neutraalisti. Tietyt asiat menevät hyvin ja tietyissä asioissa on korjattavaa. Näin on elämässä yleensäkin – metsät eivät tee tästä poikkeusta. Jos joku sanoo, että metsäluonnolla menee hyvin tai huonosti, taustalla on usein jokin agenda. Itse en koe tällaista kiteyttämistä järkeväksi.”

Muotoillaan kysymys toisin. Meneekö Suomen metsäluonnolla paremmin vai huonommin kuin aiemmin?

”Onneksi on asioita, joiden voidaan todeta menevän paremmin. Esimerkiksi haavan osalta tilanne on parantunut ja paranee koko ajan. Monilla haavalla elävillä, aiemmin uhanalaisilla kovakuoriaislajeilla menee nyt aiempaa paremmin.”

Huolestuttaviakin kehityssuuntia kuitenkin on. Esimerkiksi vanhoilla puilla kasvavien, hitaasti leviävien uhanalaisten jäkälien tilanne on huonontunut. Saaristo on huolissaan myös metsälintujen tilanteesta.

”Esimerkiksi hömötiainen on ollut paljon esillä. Se on sellainen laji, jota tuskin kukaan haluaa menettää.”

Metsäluonnon tilaa pohtiessa tulee herkästi kiusaus verrata Suomea muihin maihin. Saariston mukaan se on vaikeaa. Suomea voi verrata lähinnä Ruotsiin, ja siellä tilanne on pitkälti samanlainen kuin Suomessa.

”Kun mennään eri kasvillisuusvyöhykkeille, asiat muuttuvat hyvin erilaisiksi. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa alkuperäinen luonto on pitkälti hävinnyt jo kauan sitten.”

Kun otetaan huomioon, että Suomessakin metsiä on käytetty jo satoja vuosia, voidaan Saariston mukaan kuitenkin todeta, että tilanne on melko hyvä.

”Uhanalaisuusarvioinneissa mukana olleista noin 10 000 metsälajista noin 7 000 on luokiteltu elinvoimaisiksi. Tilanne voisi olla paljon huonompikin.”

Talousmetsillä merkitystä

Saaristo on työskennellyt talousmetsien luonnonhoidon parissa parisenkymmentä vuotta. Hän vetää talousmetsien luonnonhoitoon liittyviä valtakunnallisia kehittämishankkeita ja toimii niissä asiantuntijana.

Luonnonsuojelun ja metsien talouskäytön koetaan usein olevan ristiriidassa, mutta Saariston mukaan näin ei ole.

”Talousmetsäpuolella on niin paljon hehtaareja, että sillä, mitä siellä tapahtuu, on suuri merkitys luonnon monimuotoisuudelle.”

On toki olemassa metsälajeja, jotka pärjäävät vain luonnontilaisissa metsissä, mutta Saariston mukaan suuri osa metsälajeista ­– uhanalaisistakin – pärjää myös talousmetsissä.

”Osa metsälajeista pysyy mukana ilman erityisiä toimenpiteitä, mutta kun metsänhoitoon yhdistetään luonnonhoito, pysyy mahdollisimman suuri osa lajistosta mukana.”

Talousmetsien luonnonhoidon perustason määrittelevät metsä- ja luonnonsuojelulait sekä metsäsertifiointi. Lakien mukaan sellaiset kohteet, joilla on erityisiä luontoarvoja, tulee rajata metsätalouden ulkopuolelle.

Metsäsertifiointi taas edellyttää muun muassa, että metsiin jätetään päätehakkuissa säästöpuita. Näin taataan, että talousmetsiin syntyy aikanaan myös lahopuuta.

Saariston mukaan monimuotoisuuden kannalta on merkitystä myös sillä, että metsänviljelyssä käytetään alueella luontaisesti kasvavia puita. Sen jälkeen on pitkälti metsänomistajan päätettävissä, haluaako hän panostaa luonnonhoitoon vielä lisää. Metsiin voi esimerkiksi halutessaan jättää niin tekopökkelöitä, riistatiheikköjä kuin lehtipuusekoitustakin. Lisäksi metsänsä voi suojella määräajaksi tai kokonaan esimerkiksi Metso-ohjelman kautta, ja erilaisiin luonnonhoitotöihin on saatavilla ympäristötukea.

Metsänomistajien käsissä

Saaristo on tyytyväinen luonnonhoidon keinovalikoimaan. Parantamisen varaa on hänen mukaansa erilaisten toimenpiteiden kohdentamisessa.

”Luonto- ja paikkatiedon saatavuus ja erilaiset aineistot, joiden avulla voidaan valita oikeat ratkaisut oikeisiin paikkoihin, kehittyvät koko ajan. Sitä tarvitaan metsän- ja luonnonhoidossa lisää.”

Parannettavaa löytyy myös toimintatavoista. Talousmetsien luonnonhoito on Saariston mielestä liikaa metsänomistajien aloitteellisuuden varassa. Metsäalan toimijoiden tulisi nykyistä säännönmukaisemmin ottaa luonnonhoidon keinot esiin esimerkiksi puukaupan yhteydessä.

Metsänomistajia Saaristo kehottaa tekemään luonnon hyväksi sellaisia päätöksiä, jotka ovat itselle helppoja.

”Monimuotoisuuteen kannattaa kiinnittää huomiota nuorissa metsissä ja harvennuksissa. Se, että antaa siinä vaiheessa osan puista luonnolle, ei ole vielä kovin kallista. Tukkileimikossa päätös on jo vaikeampi.”

Taimikonhoitovaiheessa metsäluonnon monimuotoisuutta voi lisätä esimerkiksi jättämällä taimikkoon kasvamaan yhtä monta puulajia kuin siellä oli ennen taimikonhoitoa. Uudistusalalla taas voi jättää liian märät tai kuivat paikat uudistamatta.

”Siinä säästää omaakin vaivaa.”

Saariston mielestä on tärkeää, että metsänomistajat saavat itse päättää luonnonhoidon tason. Kaikkien ei tarvitse panostaa luonnonhoitoon vähimmäisvaatimuksia enemmän, sillä löytyy myös niitä, jotka panostavat muita enemmän.

”Kyselyissä reilu puolet metsänomistajista on yleensä valmis panostamaan suojeluun perustasoa enemmän. Se on ihan riittävä porukka.”

Luonnonhoitotoimia kannattaa hänen mukaansa myös pyrkiä tekemään sellaisilla kohteilla, joilla niistä on mahdollisimman paljon hyötyä.

”Jos metsässä ei ole mitään erityisarvoja ja se kasvaa hyvin, voi sen hyödyntää tehokkaaseen puuntuotantoon. Sellaisiakin alueita tarvitaan.”

Suojelualueille tarvetta

Talousmetsien luonnonhoidosta alettiin puhua kolmisenkymmentä vuotta sitten. Sitä, millaisia vaikutuksia toimilla on ollut, voi arvioida esimerkiksi sen perusteella, miten paljon talousmetsien hakkuissa jätetään puita pystyyn.

”Jos mukaan lasketaan sekä lakisääteiset luontokohteet, säästöpuut että metsänomistajien vapaaehtoisesti säästämät kohteet, saadaan tulokseksi kolme prosenttia päätehakkuuikäisten metsien puustosta. Luonnonvarakeskuksen mukaan hyvä vähimmäistaso olisi viidestä kymmeneen prosenttia”, Saaristo kertoo.

Hänen mukaansa on hyvä tiedostaa, että luonnonhoidon vähimmäistaso ei vielä lisää luontoarvoja kovinkaan paljon. Metsänomistajille pitäisikin tarjota mahdollisuus myös niin sanottuun tehostettuun luonnonhoitoon. Esimerkki tällaisesta voisi olla, että suojelualueen vieressä olevalle hakkuualalle jätettäisiin 50 kuutiometriä säästöpuita tukemaan suojelualueen arvoa.

”Silloin puhutaan sellaisesta satsauksesta, jota harva metsänomistaja on valmis tekemään omasta kukkarostaan.”

Myös kokonaan metsätalouden ulkopuolelle jätettyjä luonnonsuojelualueita tarvitaan lisää – varsinkin Etelä-Suomeen. Saariston mukaan jatkossa joudutaan entistä enemmän miettimään sitä, miten eri suojelualueet saadaan kytkettyä toisiinsa. Siihen tarjoaa keinoja ympäristöministeriön pari vuotta sitten lanseeraama Helmi-ohjelma.

”Ohjelmassa suunnitellaan hakattujen ja käsiteltyjen metsien ottamista mukaan suojeltaviin kohteisiin. Se on hyvä. Nykyään ollaan vähän turhan tarkkoja siitä, millainen alue kelpaa suojeltavaksi.”

Suojaa muutoksilta

Miksi luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen on niin tärkeää?

”Monimuotoisuus on resepti, jolla elämä sopeutuu maapallolla tapahtuviin muutoksiin. Ilmaston muuttuessa monimuotoisuuden merkitys korostuu entisestään”, Saaristo sanoo.

Hän ei omista metsää, mutta pyrkii lisäämään luonnon monimuotoisuutta Sipoossa sijaitsevan kotitalonsa pihapiirissä. Tapasimme siellä haastattelun jälkeen kuvauksia varten.

Puolen hehtaarin suuruisella tontilla sijaitsevassa 0,1 hehtaarin vaahteralehdossa monimuotoisuus on kohdillaan. Puulajivalikoimaan kuuluu niin eläviä kuin kuolleitakin vaahteroita, haapoja, tuomia, pihlajia, kuusia, koivuja ja saarnia. Pystysuunnassa haljenneen ja sisältä lahonneen vaahteran sisään on alkanut muodostua mulmia: lahonnutta puusilppua sisältävää ainesta, joka tarjoaa elinympäristön monenlaisille mönkijöille.

Tammikuun puolivälissä monimuotoisuus peittyy tehokkaasti paksun lumipeitteen alle, mutta keväällä ja kesällä maanpintaa peittävät sinivuokot ja kielot. Kymmenessä linnunpöntössä on parhaimmillaan pesinyt samaan aikaan yhdeksän lintuparia: sini- ja talitiaisia, kirjosieppoja, kottaraisia, pikkuvarpusia, rastaita, punarintoja ja peippoja.

Saaristo suojeli vaahteralehdon muutama vuosi sitten pysyvästi. Sen lisäksi tontilta löytyy niin lahopuukeskittymiä, yksittäisiä kuolleita puita kuin tekopökkelöitäkin.

”Eliölajit eivät tunnista, onko kyseessä talousmetsä, luonnonsuojelualue vai asuintontti.”

Katse kallioluontoon

Saaristo on työskennellyt Tapiossa vuodesta 2004. Työuransa aikaisista merkittävimmistä panostuksista talousmetsien luonnonhoitoon hän mainitsee muun muassa Metso-ohjelman. Sen avulla on kehitetty niin lehtojen kuin paahdeympäristöjenkin hoitoa. Nyt alkamassa ovat kallioelinympäristöjen monimuotoisuutta turvaava Hardrock-hanke ja pölyttäjähyönteisten elinmahdollisuuksia turvaava Pölymetsä-hanke.

Alun perin suojelualueiden luonnonhoitoa varten perustettu Helmi-hanke laajenee tänä vuonna myös suojelualueiden ulkopuolelle. Se on herättänyt keskustelua siitä, pitäisikö ohjelmat yhdistää.

Saariston mielestä tässä pitäisi kuunnella metsänomistajien ja metsäammattilaisten toiveita.

”Tavallaan on loogista ajatella, että yksi ohjelma riittää. Toisaalta minkään muun elinympäristötyypin pinta-alat tai taloudellinen merkitys ei ole metsien tasolla, joten sikäli on perusteltua, että nimenomaan metsille on oma työkalunsa.”

Metsäluonnon monimuotoisuuden Saaristo ennakoi lisääntyvät tulevaisuudessa jossain määrin itsekseenkin.

”Monimuotoisuuden lisääminen on yksi keino lisätä metsien kykyä sopeutua ilmastonmuutokseen. Tulevaisuudessa tähdätään entistä enemmän sekapuustoihin ja lisätään kuolleen puun määrää.”

Toinen puoli on hänen mukaansa kuitenkin se, että ilmastossa seuraavien 50 vuoden aikana tapahtuvat muutokset muuttavat todennäköisesti kaiken, mikä tällä hetkellä liittyy keskusteluun monimuotoisuuden turvaamisesta.

Vuosikymmenten urakka

Saaristo kahlaa polvenkorkuisessa lumihangessa kohti kotitalonsa lähellä sijaitsevan kallion lakea.

”Hardrock-hanke on kehitetty juuri tällaisia kohteita varten”, hän sanoo.

Kallion laella kasvaa vanha harvapuustoinen männikkö. Kohteella ei ole juuri metsätaloudellista arvoa, mutta luontoarvoja siellä on sitäkin enemmän.

Kallion alla aukeaa hiljan hakattu uudistusala. Alalle on jätetty kuusialikasvosta sekä mäntyjä säästö- tai siemenpuiksi. Kauempana näkyy haaparykelmä.

”Tässä tulee hyvin kolmiulotteinen vaikutelma. Metsätalouden maisemakin voi olla kaunis”, Saaristo toteaa.

Metsän- ja luonnonhoidon aikakäsitteissä on hänen mukaansa paljon samaa. Molemmista saadaan hyötyjä vasta vuosikymmenten päästä.

”Luonnonhoidossa aikajänne on vielä pidempi. Etelä-Suomessa tukkisato saattaa kypsyä 60 vuodessa, mutta monimuotoisuuden kehittyminen vie pari kiertoaikaa.”

LAURI SAARISTO

• Tapion luonto- ja ympäristöasioiden johtava asiantuntija
• 48-vuotias
• asuu nykyisin Sipoossa, syntynyt Tuusulassa ja asunut suurimman osan elämästään Helsingissä
• biologi
• perheessä vaimo, kolme lasta, kissa, koira ja kääpiöhamsteri
• harrastaa sähkökitaran soittoa, raskaan rockin kuuntelua ja uintia

Metsälehti on osa Tapio-konsernia.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.