Keskustelut Puukauppa 8cm rinnankorkeusmitta harvennuksella

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 134)
  • 8cm rinnankorkeusmitta harvennuksella

    Onkohan tuo 8cm rinnankorkeusmitta harvennuksella mitenkin yleinen tapa laittaa sopimukseen.

  • Reima Ranta

    En ottanut suorittava porras kantaa maatilan tai järvenrantatalon rakentamisen kannattavuuteen. En lasten ja nuorten kanssa käytettyyn aikaan. Kysymys oli metsien myymisestä tai ostamisesta ko. ajankohtana.

    Kuka hyvänsä motokuski osaa antaa metsänhoidollisia neuvoja puun määrälliseen tuottamiseen tai siihen, miten pitäisi toimia, että motokuskin olisi helppo työskennellä. Sellainenkin, joka ei ole koskaan nähnyt metsää, sen tiedon voi helposti hankkia vähällä vaivalla. Yksinkertaisia oppaita ja materiaalia on pilvin pimein.

    MUTTA, mikä tämä kuvio on realistisena taloudellisena kysymyksenä onkin jo monin verroin haasteellisempi kysymys. Vastikkeettomasti saadun metsän kanssa jokainen, tumpelokin, ainakin näennäisesti pärjää. Silloinkin syvällisempi reaalinen taloudellinen tarkastelu veroseuraamuksineen ei usein tuloksella päätä huimaa.

    Jos katsoo omaavansa sellaista osaamista, jolla on taloudellistakin arvoa, niin se pitää hyödyntää. Se tarkoittaa sitä, että pitää kyetä hyödyntämään se reaalimaailman ehdoin, eikä se silloin ole pois lapsilta ja nuorilta, vaan päinvastoin.

     

    sikari

    Kun päästäisi siihen, että mahdollisesta hakkuusta ilmoitettaisiin pari päivää ennen niin jäisivät tämäntyyppiset turhat reissut pois. Ymmärrän tässä suorittavan tapauksessa hyvin maanomistajaa. Kun on luvattu talvikorjuu niin se tehdään talvi kelissä. Onhan se hintakin puulla sen mukainen. Kelirikko kohteilla on ihan eri hinta.

    suorittava porras suorittava porras

    Milläs ilmoitat ,kun pari päivää aiemmin ei ole edes tiedossa ,mikä ketju tietylle kohteelle menee. Tilanne elää koko ajan. Tänä päivänä viesti lähtee vasta leimikkoa aloitettaessa. Silloin ainakin ollaan paikalla ,jos mo haluaa keskustella.

    Joku vuosi sitten kävi niin,että avasin uuden työmaan vuoron päätyyessä. Silloin aloituksen ennakloilmoitukseen ei ollut mahdollista näpytellä arviota seuraavan aloittamisajankohdasta. Lavetti vei koneen iltapäivän päätteeksi uudelle kohteelle ,jossa isäntä seisoskeli hyttysten syötävänä koko illan odottamaassa aloitusta. Vaikutti vähän varautuneelta jo valmiiksi ,kun tulin aamuvuoroon työmaata aloittamaan.

     

    suorittava porras suorittava porras

    Reimalta kysyisin tarvitseeko lentäjän omistaa kone osatakseen lentää? Moni omistaa ,mutta ei osaa lentää. Sama tilanne on metsäomaisuuden suhteen.

    Jätkä

    Kuitenkin urakoitsijalla, jolla on useampi ketju kuin vain yksi, täytyy olla valmiina leimikoita edessäpäin, joihin voi koneketju siirtyä jopa kuskin päätöksellä.

    Toisaalta : Kun työntekijä on astynyt ilman omaa syytä työnteosta, eli  kuten Suorivalle kävi, niin tälle estoajalle saa palkan työnantajalta, eikä joudu tyhjällä mahalla norkoilemaan.

    suorittava porras suorittava porras

    Murhe ei todellakaan ole suurin kuljettajan kohdalla. Yrittäjien osa on ollut tänä talvena erityisen vaikea. Kannattaakin enemmän suunnata ajatuksia siihen ,että hommat saadaan sujumaan. Kommenttini tarkoitus oli herätellä siihen ,että muutkin ,kun metsänomistajat ,kohtaavat ikäviä yllätyksiä . Joillekin yrityksille tämä talvi on viimeinen.

    Timppa

    Tehtiin viime syksynä harvennuspuuleimikosta kauppa.  Siihen sisältyi n. 2 ha:n suokuvio.  Jäänee tältä talvelta.  Varnaan monta muutakin kuviota.  Ei todellakaan ole mukavaa yrittäjille.

    Olöi siinä kaupassa joku kuvion nurkka, jossa oli tuollaista minipuuta.  Jätettiin se harventamatta ja metsuri kävi perkaamassa.  Kunnon puusto olisi jäänyt liian harvaksi, jos olisi vielä tehty ajourat.  Kannattaa aina ajatella ostajaakin, jos aikoo tehdä jatkossakin kauppoja.

    suorittava porras suorittava porras

    Timpalla on ajatus mukana toiminnassa. Toivottavasti tarttuisi muihinkin. Nykyisessä tilanteessa keppimetsien käsittely vain syventää yrittäjien ahdinkoa.

    Jorivaara

    Tuohon hakuun aloitusilmoitukseen liittyen tältä talvelta/keväältä, ostajan sovellutuksen kautta, ensin arvio viikko9, parin viikon päästä viikko5, alkoi viikko1, siis 4.1 tekstiviesti urakoitsijalta, hakkuut aloitetaan myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana, tästä 2min ketjutettu motoyrittäja soittaa, olen tässä sinun rajalla ja aloitan hakkuun, siis oli hakannut jo vieressä naapurin mailla. Asun 80km päässä, on lauantai iltapäivä, räntää sataa jne. hakkuun alotus pimeässä ja sumussa näkyy kyllä hakkuun jälkeen kun siis teki kahta vuoroa.

    Metsuri motokuski

    Ei se töiden järjestely aina ole kovinkaan helppoa. Muuttuvia tekijöitä on paljon. Kalusto saattaa särkyä ja aikaa vierähtää remonteissa. Jotkut leimikot ovat turvonneet arvioidusta ja aikaa menee. Toisen leimikon tiestöt eivät kestä ja taas kohde muuttuu.

    Tarkaa aikaa pn vaikea ilmoittaa edes viikon varoajalla. Sen vuoksi koneen ohjelmaan on tehty automaattinen ilmoitus helpottamaan asiaa. Se on totta että se on riittämätön aika metsänomistajalle. Yhtiöiden toimihenkilöiden aika menee pelkiin ostoihin joten korjuun seurantaan ei tahdo aikaa jäädä.

Esillä 10 vastausta, 111 - 120 (kaikkiaan 134)