Keskustelut Metsänomistus Ahkeruus palkitaan ?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 36)
  • Ahkeruus palkitaan ?

    Konemiehet ovat ahkeraa väkeä . Tästä on saatu viime aikoina vahvistuksia jopa käräjäsaleista – siis virallisia vahvistuksia.

    Miksi käräjiä on käyty ? On ollut epäilyjä työaikarikkomuksista.
    Tuoreimmassa tapauksessa yrityksen vastuuhenkilöt tuomittiin sakkoihin (n 1500 euroa/henkilö ) ja yhtiö korvaamaan rikoksella saavutetusta hyödystä valtiolle n. 20000 euroa.

    Kyseisessä tapauksessa yrityksen 14 työntekijää oli tehnyt yhteensä n. 2000 tuntia ylitöitä sallittujen 250+ 80 /henkilö tunnin lisäksi . Sallittuja ylitöitä , joista 80 tuntia on sopimuksen varaisia , oli tehty yrityksessä 4620 tuntia vuoden aikana . Lisäksi tulivat lainvastaiset 2000 tuntia.
    Pikaisen laskutoimituksen jälkeen on todettavissa , että ylitöitä oli kertynyt keskimääin 472 tuntia työntekijää kohden vuoden aikana .
    Jossakin mielessä tapauksen surkeutta lisää se , että työntekjät eivät ole saanet työstään työehtosopimuksen mukaista ylityökorvausta .
    Sertifiointitomikunta ei ole vielä asiaa käsitellyt , mutta hyvää tuskin on luvassa siltäkään puolelta.

    Tämäkin tapaus voi olla yksi merkki siitä , että työvoimapula metsäalalla on ollut todellisuutta jo kauan . Villi veikkaukseni on , että merkittävä määrä puutavaraa jäisi korjaamatta , jos työehtosopimuksia noudatettaisiin kaikissa yrityksissä. Turhaan ei puhuta suuresta työvoiman rekrytointitarpeesta metsäalalle. Puutteet työehtojen noudattamisessa on kuitenkin korjattava sitä ennen .

  • mehänpoika

    On vähän hassua jos työntekijä omasta halustaan ja vapaasta tahdostaan tekee ylitöitä, vaikka varsinaista ylityöpalkkaa hän ei saisikaan. Taitaa olla osittain muiden työntekijöiden kateudesta kysymys, kun tuollaisia asioita joudutaan puimaan oikeuslaitoksissa. Joiden-kuiden mielestä tällainen ”epäkohta” työsopimuslaissa on ihan ok, koska sen noudattamista pyritään valvomaan.

    Luulen, että myös yksityiset yrittäjät ovat tehneet hyvinkin paljon ”ylitöitä” eli pitkää työpäivää, eikä siitä huolimatta tällaisia asioita ole edes millään tavalla uutisoitu saati käräjöity.

    Niko

    Siinä alkaa olla asiantuntemus tapissaan, kun Mehänpoika-matemaatikko avautuu:

    ”Luulen, että myös yksityiset yrittäjät ovat tehneet hyvinkin paljon ”ylitöitä” eli pitkää työpäivää, eikä siitä huolimatta tällaisia asioita ole edes millään tavalla uutisoitu saati käräjöity. ”

    Se olisikin hupaisa tilanne kun yrittäjä haastaisi itsensä käräjille ylitöistä. Siinä punnittaisiin oikeuskäytäntöä ihan uudella, ennennäkemättömällä tavalla.

    Se työajan seuranta yrittäjällä on myöskin mielenkiintoinen ihan lähtökohtaisesti. Kun esim. kukkakauppayrittäjä sitoo vaikka kukkakimppuja yötä myöten lakkiaispäivän (niitä saatanan lukion käyneitä) aattona, hän voi tietenkin tuon logiikan mukaan laskuttaa iltalisät itseltään. Kun menee tunnit yli, hän raportoi ja tarvittaessa reklamoi itselleen. Nerokasta.

    Eipä silti, ko. tilanne saattaisi muistuttaa vahvasti eräitä myyrä- ja hirvikeskusteluja ML:n palstalla. Joistakin se vaan saattaa tuntua älyllisesti epärehelliseltä.

    mehänpoika

    Niko kun se ajattelee…

    Alkaa muistuttaa ”Miksi Suomelle kävi näin”-ketjun ”asiantuntijavastauksia”. Kyllä näkyy hirvi hiertävän kun esitin hirvestyksen virkistysarvoa pääomaverolle, että ei kaikki valtion ulkomailta lainaama raha valuisi hirvenmetsästäjille.

    Ylitöitä on tehty vähin äänin hyvin monessa työpaikassa. Harvemmin niistä on oikeutta käyty. Ehkä Niko ei ole milloinkaan syyllistynyt sellaiseen, vai kuinka?

    Pähkäilijä

    Metsänpoika, helppoa ajatella että et saa elantoasia metsäalan töistä…

    Onneksi minulla ei enää ole velkaa, jos olisi en metsäalalle olisi tullutkaan kun vaihtoehtoja oli. Jälleen on tarjolla pakkolomaa tämän kuvion jälkeen ellei talvi siten koita, keväällä seisottiin pääsiäisestä juhannukseen jne jne. Kuka sekopää on tälle alalle erehtynyt yrittää nostaa keskituntipalkkaansa keinolla millä hyvänsä vaik’ei ylityöstä maksettaikaan jotta seuraavassa lomautusjaksossa saisi työttömyyskassasta paremmat korvaukset.

    huom – kyseessä ei ole AY jäsenmaksut joista se maksetaan vaan työttömyysjäsenmaksut jotka maksaa kaikki riippumatta järjestäytymisasteesta.. Tämän puolen asiantuntijat kertonevat aiheesta enemmän. Mutta harvat ymmärtää mikä on jätkän ja mo:n ero kun metsästä puhutaan…

    tamperelainen tamperelainen

    Millähän mekanismilla tämäkin tapaus on päätynyt käräjille?
    Onko yhtiötä tarkkaillut joku valtion politrukki,ay-aktiivi vaiko irtisanottu työtekijä kannellut?
    P.S.Pikkufirmoissa tehdään pitkää päivää ja isompaa tiliä,silloin kun on tarvis eikä ne suurin osa saa tuomioita.Vanhassa kunnon Neuvostoliitossa taisi tulla kuulusteluja ja sakkoja laiskuudestakin

    vänkäri vänkäri

    Tahtoo vain olla, että joissain pikkufirmoissa on hienoinen pakko suostua talkooylitöihin jos aikoo pysyä palkkalistoilla. Ikään ja työkuntoon katsomatta. Onhan se nähty omallakin kohdalla. Eipä sillä, aamukuudesta iltakymmeneen tuli oltua tänäänkin ja sen kyllä nahoissaan tuntee. Joka ei usko, voi kokeilla kävelemällä turvakengissä tuon ajan betonilattialla ja välillä rautaportailla. Nykyisellään siitä saa kuitenkin sen mitä sopimusten mukaan kuuluu, joten nyt voin sanoa tekeväni ylitöitä todellakin vapaaehtoisesti.

    tamperelainen tamperelainen

    Kyllähän ”suorittavan” hyvä tilannekuvaus tuo jkv ymmärtämystä
    näille tuomioille.
    On toisaalta aika rohkea liike kapeilla työmarkkinoilla alkaa esim työntekijän haastamaan isäntää käräjille,kyllä kait se on hoidettu
    vihjaamalla liitolle tai jollekin viranomaiselle

    Niko

    Sori, että tämä menee otsikon ulkopuolelle. Noihin mehänpojan matemaattisia suorituksia on vaan syytä nostaa esille. Samaa tasoa näyttää olevan ne taidot esikuvansa kanssa.

    mp:
    ”Kyllä näkyy hirvi hiertävän kun esitin hirvestyksen virkistysarvoa pääomaverolle, että ei kaikki valtion ulkomailta lainaama raha valuisi hirvenmetsästäjille.”

    Valtion lainaama raha n. 7 miljardia vuodessa. Hirvenmetästäjiä n. 110000.

    Mehänpojan väitteen mukaan yksi hirvenmetsätäjä kuittaa vuodessa rapiat 64 000 €, (luultavasti nettona) kun ”valtion lainaraha valuu hirvenmetsästäjille”.

    Nyt täytyy kyllä Nikon rueta hankkimaan metsästykorttia ja pyssyä että pääsee noille hankkeille. Kiitos rikastumisvinkistä, mehänpoika!

    William Munny William Munny

    Hutkimuksissani olen päätynyt ylityökorvausten osalta siihen loppu päätelmään,että työnantajan kyvyttömyys/haluttomuus maksaa ylityökorvauksia johtuu pitkälti holtittomasta sorkkaeläinlaidunnuksesta.
    Myöskään myyrien työnantajille aiheuttamaa _itutusta ei pidä tässä kyseisessä asiassa vähätellä.
    Metsästäjät tulisi määrätä maksamaan ylityökorvaukset.
    Mehänpoika varmaan osaa kertoa matemaatikkona tuosta raha puolesta paremmin.

    jees h-valta

    Aika outoa ylityöstöä kun en ole juurikaan nähnyt kello kuudentoista, edes lähellä heiluvaa moton ”pilkkiä” nykyisin. Ja kyllä ajokonekkin parkissa viihtyy ehtoot ja viikonloput. Tänäänkin ajelin juuri lepäävän kaluston ohi. Näistä ei muuta mutta esim. kaivinkonehemmot kyllä kuittaa ylityöt aika surutta suoraan pimeässä käteen. On toki muitakin kierteisiä konsteja välttää verottaja ja lähes kaikista niistä on runsaasti sekä näkö -että kuulopuhehavaintoja.
    On vain noloa jos ay haastaa yrittäjän käräjille kun asiat onkin sovittu hissukseen molemmille osapuolille ”edullisella” tavalla.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 36)