- Tämä aihe sisältää 13 vastausta, 4 ääntä, ja päivitettiin viimeksi 8 vuotta, 8 kuukautta sitten toimesta.
-
Apteeraustako
Vanha kirjoitus Maaseudun tulevaisuuden lukijalta:
Kun hakkuukone työstää runkoa, siihen on asennettu halutut mitat, joita kone noudattaa orjallisesti. Kymmeniä vuosia alalla työskennelleenä väitän kuitenkin, että suuressa osassa tukkirunkoja on katkaisukohdat silmin havaittavissa.
Karkeita virheitä tekee hakkuukoneen tietokone esimerkiksi silloin, kun rungossa on merkittävä virhe kahdeksassa metrissä tai hieman ylempänä. Siitä voisi tehdä esimerkiksi 4,3- ja 3,7-metriset tukit. Hakkuukone tekee kuitenkin mielellään tyvestä 4,6-metrisen tai pidemmän, jolloin kakkostukki jää haaveeksi.
Jos kuljettaja lisäksi käsiohjaa kuitupöllin välivähennykseksi, se usein katkaistaan esimerkiksi 5-metriseksi, jolloin latvatukkia ei enää saada. Myyjän tappio on melkoinen, kun kolmen tukin puusta tuleekin vain yksi tukki!
Samoin sujuvaa kuusikkoa hakattaessa saattaa tyvitukki lipsahtaa liian pitkäksi, jolloin seuraavaa tukkia ei enää saadakaan.
Tiedän, että jos runko ajetaan rullien ja karsintaterien läpi toisen kerran, tulee mittaustulos pienemmäksi kuin yhdellä kertaa. Ohjelmistoa pitäisi muuttaa niin, että runko kuutioitaisiin sinne katkaisukohtaan tai minimiläpimittaan ensin ja sitten tehtäisiin katkonta.
http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/lukijalta/sahapuiden-katkonta-on-taitolaji-1.28615
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.