Keskustelut Puukauppa Ei kai ennakkoraivaustarvetta

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 30)
  • Ei kai ennakkoraivaustarvetta

    Kävin harvennusta suunnittelemassa. Metsä täällä Oulun takana. Vedetty metsäauralla 30 vuotta sitten. Taimikonhoito tehty ajallaan 2000:een hehtaarilla. Hyvä metsä 180 mottia hehtaari. Pitäisi lähteä ainakin 50 mottia hehtaarilta.

    Mutta sitä pähkäilin, että taimikonhoidon kannoista oli kasvanut paikoin sellaista 2 – 2,5 metrin honteloa koivunvesaa. Paksuus tyvestä 1,0-1,5 cm.

    Sanokaas konemiehet miltä tuommoinen pikku vesakko kuulostaa?

  • reservuaari-indeksi reservuaari-indeksi

    En ole konemies, vastaatkoot he oman asiantuntevan näkemyksensä.

    Muutaman kerran olen ennakkoraivauksen itse tehnyt, usein myös en. Ainakaan Pohjois-Karjalan suunnalla tuota ei erityisemmin vaadita (edes keskustella) -siellä on kai sellaiset konemiehet jotka osaa vähän tiheämmässäkin mennä… Ja aina on jälki ollut mielstäni hyvää ellei erinomaista.

    Neuvona olen saanut että ne selkeästi puiden väleissä olevat risut ei niinkään haittaa kunhan tyvi näkyy ja on ”puhdas”. Toisaalta kun raivasin niin tuli ne välitkin otettua melko tarkkaan. Ajattelin jotenkin niin sen asian että ne samat onkivavat ei siinä törrötä riesana vielä istutusvaiheessa.

    torppari

    kuvauksen mukaan ei tarvetta raivaukseen..perusteluna::: suorittava on käsittääkseni etelemmässä suomea puimassa….joten sinun palsta on hyvin hakattavissa ilman ennakko raivausta……eipä tiällä sawon muallakaan ou vuatineet jos ei mahoton pöhheikkö

    jees h-valta

    Ja koska myöskään suorittavan reviiriin ei kuulu Satakunta ei ole nin nökö nuukaa kuinka raivoo. Viimeksi jäi valmis metsä päätehakkuun jälkeen.

    Metsuri motokuski

    Kyllä se kesällä haittaa jos koivu on lehdessä. Tuskin se nyt lehdettömään aikaan suuremmin haittaa varsinaista harvennusta varsinkin jos viitsit käydä puiden ympäristöt puhdistamasta. Tämä tarkoituksena on että kouran sisälle ei joudu risuja jotka vaikuttavat pituumittarullan pyörimiseen ja myös jos risuja on paljon niin paksuusanturi antaa väärän lukeman puun paksuudesta. Tällä on taas merkitystä puiden katkontaan minimipaksuuteen. Jos risuja on paljon niin ”pelivaraa” on jätettävä minimi paksuuteen.

    Kyse ei ole siitä haluaako konemiehet tehdä harvennuksen vai ei. Kyllä se tehdään mutta jälki saattaa olla sellainen ettei se saata mielyttää. Saattaa olla myös että arvopuun (tukki, pikkutukki) vähenee koska laatua ei voi valvoa kopista näkyvyyden vuoksi. Sen vuoksi kuitu on turvallisin valinta, vaikka jokin muukin valinta varmaan sopisi.

    Oletko miettinyt mikä riesa niistä risuista tulee jatkossa jos nyt ne jätetään sinne ja harvennus tehdään. Voit varmaan uskoa että valon ja ravinteen lisääntyessä risujen kasvu lisääntyy huimasti. Se tulee ongelmaksi sitten seuraavassa harvennuksessa. On myös luultavaa että osa jäävälle puustolle tarkoitetusta ravinteesta ohjautuu näiden risujen kasvuun ja maapohjan varjostukseen joka vaikuttaa varmaan jäävän puuston kasvuun jatkossa.

    Kyllä minä ottaisin omasta metsästä nuo risut pois enkä pelkästään motomiesten takia vaan muista syistä joista edellä kirjoitin.

    Nimetön

    Metsuri motokuskin kans samaa mieltä. Yhen kerran en ehtinyt ennakkoraivausta tehdä ja ei kukaan kyllä sanallakaan asiasta huomauttanut. Kyseessä oli reheväneva niin johan harvennuksen jälkeen koivua pukkas, ikävän näköstä jälkiä sai monet vuodet harmitella ja nyt viimeseen harvennukseen joutu rotevaa aisakoivua maahan kaataan. Nyt on mun silmälle hyvän näkönen.
    Viimmme vuosina oon putipuhtaaksi pyhkinyt ennakkoraivatessa ja aika järiätki raipat nurin ettei ainakaan niitä turhaan jätetä ”kasvaan” ja aatellut että jos minä teen jälkiä joka konemiestä ilahduttaa niin varmasti se nostaa konemiehen motivaatiota parastansa yrittään koneen puikoissa ja sitä kautta minä saan ennakkoraivaukselle palkan.

    jees h-valta

    Vai on se ikävän näköistä jos koivua pukkaa. Ja vielä että ihan maahan kuitua mättää. Niin ainakin olen käsittävänäni tuosta ihka oudosta aisakoivusta. Minulla ei kyllä ole yhtään ikävä kaataa ensiharvennuksella koivua ja ottaa siitä hankintana vähintään kolmekymppiä motista. Mutta aikansa ja tapansa kullakin.

    kuusessa ollaan

    Männikön alla oleva sankka alikasvos (etenkin kuusi) omien kokemusten mukaan lyhentää kasvukautta. Kuuset estävät lumen pääsyn maahan alkusyksystä ja routa syntyy aikaisemmin, taasen keväällä varjostus hidastaa lumen sulamista ja maan lämpenemistä.
    Tää on ihan havaintoa kun aikoinaan tuli vuosia koluttua esim. lannoitetuissa männiköissä, joita ei ollut raivattu vaan alikasvos oli jätetty kasvamaan. Keväällä oli selkeä ero kasvuunlähdössä samallakin kuviolla maaston peitteisyydestä johtuen.

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Jessekö ei tiedä mikä on aisakoivu?
    Ei siitä kuitua tule. Se on sellainen koivuriuku joka on jostain 3,5… 4 metrin päästä vähintään 4 cm. Niistä tehtiin ennen hevosaikaan reen aisat ja kyllähän niitä käytettiin äkeen vedossakin jukopuulla yhdistettynä. Meillä sanottiin kakula aisat. Oikeita nimiä löytynee pari kymmentä eri puolilta maata.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    suorittava porras suorittava porras

    Koivunvesat kannattaa sipaista ketoon välittömästi . Hakkuulle vasta parin vuoden kuuttua . Uusia versoja syntyy vähemmän , kun harventamaton puusto varjostaa vielä pari vuotta .

    Ennakkoraivaus on tänä päivänä lähes ehdoton vaatimus . Juttua aiheesta löytyy Metsälehdestäkin useaan otteeseen kuluneen vuoden aikana .
    Metsuri motokuski kertoi jo siitä , mitä voi seurata , jos raivauksesta tingitään . Arvokkaampaa puuainesta ohjautuu varmasti vähempiarvoiseen laatuun , kun vähänkin epävarmat tapaukset valmistetaan varmuuden vuoksi kuiduksi . Kun näkyvyyttä ei ole , on pakko menetellä näin .

    Hyvin valmistelluilla leimikoilla kuljettaja pyrkii yrittämään parastaan .
    Päinvastaisessa tapauksessa seurataan isännän esimerkkiä ja mennään siitä , mistä aita on matalin .

    jees h-valta

    Suorittavalta taas tyypillinen. Mutta aina se maksaa jotain se uudistuskin ja jos soivaa taimistoa alla kannattaa aina pyrkiä ylispuukauppaan. Silloin ei ainakaan tarvitse tapella raivauksesta. Minulla tosin oli päätehakkuu mutta muutin sen hakkuun jälkeen ihan itse taimikoksi koska sinne hyvä sellainen jäi. Kiitos Tanelille infosta. Ehkä sitten aikaa hevospelien noin yleisemmin…

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 30)