Keskustelut Puukauppa Ekologisen puun tuonti

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)
  • Ekologisen puun tuonti

    Yle on taas repäissyt otsikon:

    http://yle.fi/uutiset/ulkomailta_
    tuodaan_ekologista_puuta_
    koska_kotimaasta_ei_saa/6606701

    Jokohan olisi aika sertifioida sertifiointifirmat. Minun on jokseenkin vaikeata uskoa, että tuontipuu olisi sen ekologisempaa kuin kotimainen.

  • Timppa

    Oli se tosiaan juttu. Hyvin olivat onnistuneet lobbaamaan Yleä. Siis FSC-sertin porukka. Sinne FSC-serttiin taitavat metsäyhtiöt kuitenkin myydä suomalaisen metsänomistajan. Kertoivat jutussa, että metsänomistajat saavat puustaan paremman hinnan. Saavatko, sitä en tiedä, mutta kuluja ja teknisiä hankaluuksia tulee. Niistä ei kerrottu mitään.

    Sattumoisin tänään oli meillä PEFC:tarkastaja käymässä. Keskustelttin asiasta. Meillä metsät menisivät lähes sellaisenaan kumpaankin. Muutama erokin on. FSC:ssä pitäisi päätehakkuuvaiheessa olla 10 % lehtipuuta. 400 m3:n kuusipäätehakkuussa siis 40 m3. Sillä on jo aikamoinen vaikutus talouteen, sillä kuusen keskihinta päätehakkuussa on luokkaa 53 €/m3 ja koivun usein vain luokkaa 30 €/m3. Kuinka vaikeaa on saada kasvatettua sitä koivua niin, etteä sitä on juuri sopivasti. Eikä männikköäkään ole kovin helppo kasvattaa lehtipuiden kanssa. Jos ei itse perkaa niitä, niin tulee hirvi ja syö sekä lehtipuut ja männyt. Sitten siinä FSC:ssä pitäisi olla vähintään 10 elävää jättöpuuta/ha (min 20 cm) PEFC:ssä riittä 5 ( min 10 cm), jotka voivat olla kuolleitakin. Sitten FSC:ssä pitää, jättää 5 % pinta-alasta hakkuiden uklkopuolelle. Meillä siinä ei olisi vaikeaa, koska on jo nyt muutama Metso-kohde ja talouskäyttöön soveltumattomia soita. Pienellä tilalla kyseessä saattaisi olla siis 5 %:n pinta-alamenetys.

    Siis pahimmillaan pitäisi FSC-puusta saada ehkä 7-8 % parempi hinta kuin PEFC-puusta, jotta ne olisivat metsätaloudessa tasavertaiset.

    Muuten. Kiitteli tarkastaja kovin meidän metsätalouden tilaa.

    jees h-valta

    Ei se nyt aivan noin raju sentään ole juuri missään enää tuo koivun ja havutukin ero.

    Timppa

    Jesse.
    En puhunut tukin hinnasta vaan puun kokonaishinnasta. Tuolla 53 €/m3 on tehty runkokauppaa kuusesta. Koivusta, jos saa 50 % tukkia, niin saa olla tyytyväinen. Siksi sen keskihinta on noin halpa.

    Oleellista kuitrenkin on, että se FSC soveltuu erittäin huonosti nykymetsiin, joita vuosikymmenet on käsitelty havutukkia tavoitellen. Pitäisikö yhtäkkiä muuttaa koko kasvatusfilosofia toiseksi? Taas kenties 5 vuoden kuluttua kolmanneksi jne. Kyllä Suomen metsäteollisuudella pitäisi olla sen verran selkärankaa, ettei myisi Suomen metsiä ”hernerokasta”.

    Tietysti varsin kummallista on sekin, ettei FSC-järjestelmässä ole metsänomistajataholla mitään sananvaltaa.

    Puun takaa

    Valitettavasti meikäläisellä on samankaltaisia kokemuksia puun viimeaikaisista hinnoista kuin Timpallakin.
    Ero koivun tappioksi on merkittävä:
    Kun kut/mät on 60 euroa niin, kot on 45 euroa.
    Kuitupuolella on sama linja:
    Kuk 23 euroa, mäk 20 euroa, niin kok on 16 euroa.
    Tukkiprosentit kuusella ja männyllä 90 tietämissä,
    niin koivulla se on 60.
    Koivun erikoistyvet parantavat toki tulosta merkittävästi, mutta kaikista leimikoista niitä ei vain löydy.

    Gla Gla

    MTK on laatinut asiallisen vastineen Ylen uutiseen:

    http://www.mtk.fi/ajan
    kohtaista/uutiset/uutiset
    _2013/fi_FI/pefc-sertifiointi/

    Mäki-Hakolan blogissa käsitellään samaa asiaa:

    http://www.mtk.fi/ajan
    kohtaista/blogit/puuntakaa
    /sertifiointi_tympii/fi_FI/
    sertifiointi_tympii/

    MaalaisSeppo

    Paljonkohan se FSC-sertifiointi maksaa? Metsässäni on liikaakin koivua ja huomattava osa siitä lähestyy päätehakkuuvaihetta. FSC-sertifiointi voisi kannattaa koivuvaltaisissa päätehakkuvaiheessa olevissa metsissä. Siis ensin sertifiointi ja sitten päätehakkuu ja parin vuoden päästä luopuminen FSC-sertifioinnista sekä ylimääräisten jättöpuiden (huom. koivun laatutyvet) myynti.

    jees h-valta

    Metsässä ei koskaan ole lehtipuuta liikaa. Itse pyrin sitä määrätietoisesti lisäämään vuosi vuodelta. Tuo hinnanerolla elvistely on typerää jos samaan aikaan ei laskuoppi riitä nopeamman kasvun kompensaatiovaikutuksen laskemiseen.

    abietis

    Kyllä WWF nyt yrittää tosissaa mielipiteen muokkausta eli aivopesua.
    Kohderyhmä: Nuoret aikuiset joilta puuttuu kosketus luontoon ja metsätalouteen.
    Muut asiaankuulumattomat erillisryhmät mm luonnonsuojelijat.

    Tavoitteet 1:
    WWF FSC-sertifiointimaksut valuvat yhdistyksen kassaan.
    Suomen metsistä suojeltu 8 % eniten maailmassa.
    Lisää halutaan.
    Kun Intiaanit tapetaan viidakoissa hakkuiden tieltä, pelkää WWfettä saamelaiset teurastetaan samalla tavoin, suojellaan metsät ettei ole intressiä.
    Kannattaa lukea WWF nettisivuja

    Tavoitteet 2:
    Metsäteollisuus ajaa suurmetsiä jotta metsien tuotto ei jakautuisi kansantalouteen.
    Uskotellaan hintavaikutuksiin vrt. Metsäyhdistys.
    Lisäksi lakiuudistus avaa latua tällaiselle rahastukselle ja ”kriisi on mahdollisuus”.

    Saada aikaan rinnakkaisorganisaatio joka kilpailee nykyisen PEFC sertin kanssa.
    Joka tapauksessahan toimintatavat, valvonta, laatu ja kestävä kehitys sekä luontoarvot ovat jo huomioon otetut nykyisellään.

    Tällä hetkellä FSC sertin saaminen voi olla tosiasiassa hankalaa kun toimijoitakin on vähän.

    Voisiko olla mahdollista saada molemmat?
    Mikä hinta FSClle tulee?

    Minkälaista metsänhoitoa sertifiointia tarjoava Innofor Oy edustaa, viherpipertäjätyyliä ja maksimisuojelua vai taloudellisesti kannattavaa järkiperäistä metsätaloutta?

    WWF ideathan ovat kaiken säilyttävää viherterrorismia.

    Timppa

    Jesse.
    Pointti oli, että mainostettiin FSC-järjestelmää metrsänomistajan kannalta taloudelliseksi, mitä se ei todellakaan ole. Aivan eri asia on lehtipuun kasvatus. Jossain se onnistuu. Joillakin karuilla kankailla ei. Aina on taiteilemista ettei se havupuu jää lehtipuun piiskaamaksi.

    Sertin pitää lähteä paikallisista mahdollisuuksista. Ei jonkun mafiatyyppisen rahastusjärjestön rahoittamiseksi.

    jees h-valta

    Eli se lehtipuu siellä karuilla kankailla piiskaa havupuut?
    Olisko pieni ristiriita?
    Eikö silloin lehtipuu juuri ole kasvanut havua paremmin?
    Ja mitä enemmän sitä siellä on sitä vähemmän karuksi se kangas alkaa muodostua. Joten serti ajaa oikeaa asiaa?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 17)