Keskustelut Puukauppa energiapuun hinta

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)
  • energiapuun hinta

    Marraskuun Metsälehdessä kirjoitettiin kuitupuun hinnan laskusta. Ja tuumittiin ”energiapuun tulovirrat voivat paikata kuitupuun hinnan laskua, sillä energiapuun kautta metsätalouteen on tullut sellaista uutta kysyntää, jota ei aiemmin ole ollut”. ”Energiapuulla kilpailu toimii paremmin, sillä ottajia on aina valmiina vähintään puolen kymmentä.”

    Mitenkäs paljon voisi saada oksista ja kannoista, jos kilpailuttaisi? Nyt menevät ”jätteet” 1,5 eurolla ainespuumotti. Vaikka saahan tuollakin noin puolet muokkaus- ja istutuskuluista.

  • kalikka

    3-5€ risukiinto
    Määrästä, alasta ja paikasta riippuen

    Korpituvan Taneli Korpituvan Taneli

    Ei kai ne oksat mitään energiapuuta ole kun Suorittava Porras yrittää asettaa engiasavotan runkopuullekkin jo sellaiset litratavoitteet, että joistakin energipuuksi liian pienistä ”kepeistä” saa jo parrua.

    Terveisin: Korpituvan Taneli

    jees h-valta

    Sitä varmaan soffalla makoillessa ja laskuja tuskaillessa tulee tuollainen kärttyisä töiden laistaja.
    Kun soitin tuossa tuoreet metsävarantotiedot käytössäni ostavalle taholle ja ehdotin niiden pohjalta toimia otti heti kiinni.
    Vaikka vielä viime vuonna sovimme kolmen vuoden lisäkasvatusajasta.
    Katsotaan nyt ja sitä ennen kurkataan vähän uusiakin tuulia.
    Toimijoita tulee lisää ja kalustoa kehitellään. Hyvä tästä vielä tulee.
    Lepo niille jotka ovat pudonneet. Kunniakasta on vetäytyä jos on ”ulkona”.

    H-vallan kriitikko

    Korpituvan Taneli 25.11.2012:

    ””Ei kai ne oksat mitään energiapuuta ole kun Suorittava Porras yrittää asettaa engiasavotan runkopuullekkin jo sellaiset litratavoitteet, että joistakin energipuuksi liian pienistä ”kepeistä” saa jo parrua.””

    Tanelin kommentti sisältänee aika paljon ironiaa? Luulisin….

    Tosi asiassa se hakkuujäte on ostajalle lähes ilmaista raaka-ainetta.
    Ainoa kustannus palstan ja tienvarren välillä on se nimellinen ”kantohinta” ja metsäkuljetus.
    Niiden ”risutunkio” aineiden hakkuuhan ei maksa mitään, koska karsittavahan aines puu on joka tapauksessa.

    päin_mäntyä

    Paljonkos energiapuun hinta on nykyään, olettaen että tavara on sekalaista rankaa tien varteen ajettuna? Eli kyse on siitä kantsiiko harvennustähteet ja tuulenkaadot ym sekalainen sälä kerätä tien varteen vai jättää metsään lahoamaan.

    jees h-valta

    Olen huono neuvomaan ketään kun kaikki on paikallista näissä energiapuun ostohaluissa. Mutta Satakunnan osalta on kyllä sen verran kuulunut että kysyntää ja ostohalukkuutta löytyy. Ja hintakin mukavasti nousujohteisella uralla.

    Kaataja Kaataja

    En minä ainakaan viitsisi mitään oksia alkaa keräämään, tai pieniä latvuksia..

    Raivaussahalla kaadettua karsimatonta rankaa on suht helppo keräillä. Sitäkin menee yllättävän paljon kiintokuutioon…

    Ja aika moni ostaja taitaa tänäpäivänä maksaa energiasaannon mukaan, joten…ei sillä ole väliä mitä kasaan laittaa, mutta kuivasta koivusta tienaa luonnollisesti eniten!

    Pähkäilijä

    32€/m3 näytti olevan Metsälehden jutussa. Tuolla hintaa on helpompaa tehdä kaikki kuitu samaan kasaan kun eritellä.

    jees h-valta

    Tuotahan luokkaa se hinta alkaa olla ja kyllä nyt syö motiivia pelkän kuidun teosta lujaa.

    paskolammi paskolammi

    Kukahan tuollaisia komeita eurolukuja oli maksanut? Taisi mennä tuo artikeli sivuitse.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 13)