Keskustelut Metsänomistus Energiapuun korjuutuesta väännettiin kättä

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 32)
  • Energiapuun korjuutuesta väännettiin kättä

    Merkitty: 

    Jaakkola sanoi niin sanoakseni ruman sanan niinkuin se on. Onhan se ikävää jos rääseikkö jää korjaamatta mutta jokainen voi itte valita kasvattaako ongenvapoja vai jotain muuta. Ja kyllä luonto sen rääseikönkin korjuukelpoisemmaksi hoitaa alta sadan vuoden jos omistaja ei halua raivata

  • suorittava porras suorittava porras

    Totta virkat. Risuista ei autuus valkene .

    MaalaisSeppo

    Sain sellaisen käsityksen, että Jaakkolan mielestä metsäenergiaa pitäsi pystyä tuottamaan ilman tukia.

    Eihän ko. ajatuksessa ole mieltä. Tuulienergiaa tuetaan tuotettua energiayksikköä kohden 10 kertaa enemmän kuin metsäenergiaa. Valtio ja Vihreät olisivat tietysti mielissään, jos metsänomistajat kieltäytyisivät tuista, jolloin Valtio voisi säästyneet varat käyttää järkyttävän kalliin tuulienergian tukeen.

    Suomen tavoite uusiutuvan energian osalta voi toteutua vain metsäenergian avulla. Muu on hössötystä. Tästä syystä metsänomistajien pitää muutamaksi vuodeksi kieltäytyä metsäenergian myynnistä voimalaitoskäyttöön. Vain näin saadaan estettyä alullaan oleva panostus tulevaisuudessa suuria kustannuksia aiheuttavaan tuulienergiaan. Onneksi ei vielä ole investoitu paljoa tuulienergiaan, mutta kohta alkaa tapahtua, ellei järkeä saada päättäjien päihin.

    Jostain syystä Valtion edustajiin on pesiytynyt käsitys, että kansalaisten maksykyky on rajaton ja miljardeja voidaan heidän piikkiin sitoa tuottamattomaan toimintaan kansantalouden siitä mitenkään kärsimättä. Ensimmäinen moka oli jätevesiasetus, johon menee muutama miljardi (Enestam). Autojen tiemaksu keräyksen navigointi systeemi + ajonestoalkometrit veisi muutaman miljardin (Kyllönen). Tuulivoimaan uppoaa vähintään 5 miljardia (Niinistö). Ei ihme, että kansantalous on lasku-uralla.

    suorittava porras suorittava porras

    Mitään tukia ei tarvita , kun enrgiaksi ohjataan riittävän järeää puuta. Tekijän kannalta jo suuri osa ensiharvennuksistakin on kannattamattomia .

    Pienirunkoista puuta kästeltäessä ja peitteisessä metsässä kannatatvuusongelmat tulevat vastaan yllättävän nopeasti. Moni metsää omistava ei valitettavasti tiedä , että samalla , kun hän itse paukuttelee henkseleitään saatuaan kohtuullisen tilin tukien avittamana hoidotta jääneestä pöheiköstä , koneyrittäjä nieleskee samanaikaisesti tappion karvasta kalkkia. Kohonneisiin työkustannuksiin tukea ei valitettavasti ole herunut . Ainoastaan siihen , että on vauhditettu metsänomistajan päätöstä tehdä pusikolleen jotakin. Yrittäjä parka puolestaan koettaa kuolettaa koneitaan kiinteällä taksalla käsiteltävän puuston tilavuuden pienenemisen vaikuttamatta työn hintaan lainkaan. Energiapuun korjuussa riski on ulkoistettu varsin tehokkaasti yrittäjien harteille.

    Jaakolan viestin voisikin tiivistää ajatukseen , että metsien hoito tehdään siihen sopivilla välineillä (raivaussahalla) ja vasta metsän järeydyttyä riittävästi korjataan OIKEITA puita kannattavasti koneella. Tuet eivät saa hämärtää tätä ajatusta ja ohjata toimintaa epätaloudelliseen suuntaan . Energiaa ei ole järkevää yrittää tuottaa laiminlyömällä oikea-aikaiset toimet kussakin metsän kasvatusvaiheessa. Jokainen työvaihe kannattaa tehdä silloin , kun työkustannus on alhaisin . Kun näin menetellään , tukiakaan ei tarvita.

    jees h-valta

    Tarkennan vielä nikki suorittavan portaan aivan hyvää kirjoitusta niin että edelleen se varhaisperkaus oikeaan riittävän aikaiseen vaiheeseen vie jo lähes riittävän pitkälle. 1,5-2,0m-n pituuteen korkeintaan ja siitä 3800-4000/ha.
    Siinä se kasvaa energia-asentoon aivan loistavasti.
    Sitten hiukan ensiharvennusta aiemmin 10-12m-n pituudesta energia pois ja silloin siitä tulee jo toistasataa mottia hehtaarilta.
    Aivan omakohtaista ja juuri eilen hyvältä luennolta vahvistusta saaneena.

    Juippi

    Niinno, ei koneYRITTÄJÄN tarvitse enää sinne risukkoon mennä kun kaikki sen jo tietää ettei siitä tule kuin sanomista. Sama homma kuin ennakkoraivausten kans, motomiehet olis voinu jo vuosikaudet sitten laittaa homman kuntoon jos halua on.

    En oo ymmärtänyt miksi noihin risukoihin ajetaan ihan väen vängällä tuota tukea mutta Maalaissepon viestistä löysin vihdoin mikä se ajatus on. Se on tietysti ikävää jos raha paasataan johonkin toiseen järjettömyyteen mutta energiapuuta olis siitä huolimatta saatavissa yllinkyllin ihan ilman tukiaisiakin normaalilla metsänhoidolla. Hiukan kovempi naama pitäis vain olla sanomas että näillä kolikoilla lyhennetään kuulkaas velkaa kun toisella puolen vinkuu ituhippi ja toisella puolen sellupatruuna

    Ropsin

    Kumpi tekee järkevämmin ja taloudellisemman jäljen?

     

     

     

    mehtäukko

    JOS videon työmaalla olisi taimikonhoidot tehty ajallaan, työmaana olisi kuusi eh. No nyt on kuten kuvista näkyy hies-kuusikko joka on jo vajaatuottoinen.

    On todella tuottoista 15 tonnin koneella kerätä risuja…!?

    Tomperi

    Tuet ohjaa väärään suuntaan. Näkyy tukevan sitä samaa mallia Suomessa kuin USA:ssa maatalouspuolella, sama lienee metsäpauolellakin ainakin Suomessa, sijaa ei ole pientuottajille, sotkevat vain logistiikkaa….

    suorittava porras suorittava porras

    Meniköhän koneella liian harvaksi jo tuossa vaiheessa. Omat kokemukseni reilun 20 vuoden takaa vastaavasta tuovat mieleen ,että meni. No …yksimieinen tuomio on odotettavissa. Ammattitaidottoman motokuskin syytä kaikki.😁😁

    Itse asiassa tein jo tasan 20 vuotta sitten Nisula- videossa näkyvissä olosuhteissa hommia vuoden verran 870/730 yhdistelmällä ja epäilin ongelmia tulevan vastaan jo tuohon aikaa. Ajatus vain vahvistui reilu 10 vuotta sitten tekemäni kolmen vuoden työrupeaman aikana ,jolloin käytin vastaavaa menetelmää. Ihmettelen ,miksi edelleen halutaan lyödä päätä seinään.

    ….muuten… raivaussahan jäljiltä ei näy ajouria..

    A.Jalkanen A.Jalkanen

    Tehtiinkö Metkaan virhe kun pienpuun korjuun tuki tuli edelleen mukaan?

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 32)