Keskustelut Metsänhoito Enkat tankkia/päivä

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 101)
  • Enkat tankkia/päivä

    Oman muistin mukaan paras päivä tähän mennessä,5 tankkia meni raivurilla.Tankilla noin 1.5 tuntia tai vähän päälle,metässä meni taukoineen 9 tuntia.Normi päivät 4 tankkia,jos sitäkään.

    Nyt kyllä tuntuu sille,että saattaa sängystä nousu olla aamulla jäykän olosta.

     

     

     

     

  • Jätkä

    Ammattiraivurilla 5 tankillista on kova sana, ellei saha huuda koko aikaa kaasu pohjassa. Sellainenkin on nähty, kun kaikesta opettamisesta ja näyttämisestä ja neuvomisesta huolimatta tyttö sahasi isolla Tilhillä hellittämättä kaasua kertaakaan.Tankillinen kesti n. 20 minuuttia.

    Mielestäni ainoa saha, jolla voi huudattaa noin ilman, että leipoo kiinni. Oli onneksi hieman rikkaammalla, eli ei määkäissyt niin kuin oikeat raivurit.

    Raivurilla en ole sahannut muistaakseni neljää tankillista enempää, mutta moottorisahalla oikein isoa kuusikkoa sahatessa, menipienirukaisella Partnerilla kaksi tankillista tunnissa, eli ollessani oikein huippukunnossa, sahasin sellaista tukkikuusikkoa jopa 14 tankillista päivässä. Sahassa oli 0,7 litran tankki, eli lientäkin kului. Saha oli Partner R18 ja niinä aikoina se oli kyllä paras. Ainoa sahamerkki, jossa oli jo silloin hyvä tärinänvaimennus.

    pihkatappi pihkatappi

    6 tankillista 460:llä olen sahaillut, en mitään ennätyksiä ole yrittänyt, kun paikat pitäisi säilyttää kunnossa, varmaan 10 tankillista onnistuisi alkuviikosta ja seuraava päivä vapaalla ja kenties jonkun jalkavaivan saisi. Eilen meni taas hiukan vajaa 4 litraa, en tiedä tarkoin montako tankillista (vajaa 6 kuitenkin), saha kävi reilun 6 tuntia. Lähes kokoajan työmailla poistumat yli 20000 runkoa/ha. 460:n tankki kestää näissä ryteikössä tunnin ja kymmenen minuuttia, tankin koko taitaa olla 0,75 litraa. Nyt on niin lämpöisiä kelejä, että olen kurvannut repulle jo tunnin kohdalla nesteytykseen, jolloin tankkaan samalla sahan. Jos katkotaan räippä sieltä täältä voi tankillinen kestää yli puolitoistakin tuntia, mutta sellaisia kuvioita ei juuri tule työn alle.

    Tolopainen

    Sahaan kaksi tankillista päivässä korkeintaan, minun ei tarvitse enempää, koska olen taloudellisesti itsenäinen. Köyhät juoskoon kieli vyön alla työn perässä.

    lintumies

    Minulla on tyylinä sahata näin kesällä yksi tankki ja lähteä sitten pois. Sadepäivinä en mene metsään ollenkaan.  Kun ilmankosteus on  näin korkealla, hiki ei kuivu paidasta eikä iholta. Aina on tullut valmista tälläkin tahdilla.  Työnjälki on  ollut erinomaista. Sitä  jälkimaailma katselee eikä mieti mitään muuta. Polttopuuta pitää nykyisin kuivata kaksi kesää. Ei ennen tällaista.

    rame

    Kolme tankkia niin msahalla kuin raivurillakin max, siinä on ihan tarpeeksi tämmöselle ukolle.

    Sahapukki

    Neljä tankkia lauantaisin ja kolme lepopäivänä. Jos olen käyny viikolla töiden jälkeen, niin kaksi tankillista ollu riittävästi. Sahana nykyisin  Stihlin 460 C.

     

    MJO

    6 tankkia mahtaa olla ennätys 450 tilhillä päivässä. Normaalisti  on 4 tankillista riittänyt.

    Petkeles Petkeles

    450 tilhillä kuus tankkia juuri sopivasti, seitsemättä ei tee mieli enää aloittaa. M-sahoissa 192 tilhillä 9 tankkia ja 12h peltokoivikon enskaa pohjat.

    arto arto

    6 tankkia sahana 545fx sahausta 12 tuntia alkoi aamukuudelta loppu ilta 8 seuraava päivä meni levätessä….

    Jätkä

    arto. Kolme tankillista Huskulla päivässä on normaalisti ihan hyvä päivä. kuusi tuntia sahausta pitäisi riittää. Jollain Tilhinrievulla pitää kinnata kuusi tankillista ja kahdeksan tuntia päästäkseen samaan alaan.

    Joskus olen M-sahan kanssa touhunnut kellonympäryksen, mutta silloin kyllä tuli vielä tehtyä turhia liikkeitä aivan liikaa, siis niitä joista ei maksettu.

    Silloin saha oli iso ja raskas, ketju lähti usein pois päältä, ja kaikkea turhaa. Sitten opettelin tekemään kaikki työvaiheet niin vähillä liikkeillä kuin mahdollista tuloksen parantuessa koko ajan, ketjukin alkoi pysyä päällä.

Esillä 10 vastausta, 1 - 10 (kaikkiaan 101)