Keskustelut Metsänomistus Ettäkö oikeus toteutuisi?

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 76)
  • Ettäkö oikeus toteutuisi?

    Kyseessä ei ole ympäristöjärjestö vaan teemoiltaan ja edustettavilta intresseiltään rajattu lakiasiaintoimisto, sanoo säätiön hallituksen jäsen Laura Kolehmainen. ”Strategisten ympäristöoikeudenkäyntien lisäksi uusi säätiö puolustaa ympäristöaktivistien oikeuksia ja tukee ympäristöä puolustavan kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä”, Kolehmainen sanoo.

    Omistusoikeuden ja kaikenlaisen toiminnan suitsemisessa on otettu uusi askel. Elokapinoitsijat olivat välivaihe.

  • Nuakka

    Tällä viikolla tuli päätös Koneen Säätiön Metsän puolella- hakukierrokselta. Allekirjoittaneelle tuli kielteinen päätös hankkeelle joka liittyi ns.hiljaiseen suojeluun ja keskusteluun joka käy metsänomistajien yli. Enkä ollut kuin 100000€ vailla… Luulen hylkäämisen syinä olevan: 1. Hakijana oli oletettavasti kantasuomalainen miesoletettu. 2. Hakemuksessa en maininnut sanoja ”muunlajinen”, ”riistohakkuu”, ”performanssi”  3. Hankkeeseen ei sisältynyt vihannesten tunkemista ruumiinaukkoihin. 4. Hankkeessa ei ollut mukana yhtään julkivasemmistolaista. Pankaahan hankkeita vetämään, hakuaika on jatkuvasti.

    Rane2

    ”1. Hakijana oli oletettavasti kantasuomalainen miesoletettu. 2. Hakemuksessa en maininnut sanoja ”muunlajinen”, ”riistohakkuu”, ”performanssi”  3. Hankkeeseen ei sisältynyt vihannesten tunkemista ruumiinaukkoihin. 4. Hankkeessa ei ollut mukana yhtään julkivasemmistolaista.”

    Gruppa-nimimerkit taasen täyttävät nämä ehdot kevyesti vaikka joka päivä?

    Visakallo Visakallo

    Suunnittelen anovani Koneen Säätiöltä 500 000 euroa kotivesistöni rantojen ennallistamiseen Suomen metsäteollistumisen alkuaikojen aikakauteen. Jonkin verranhan se tietää hommia metsä- ja maansiirtokoneille, ja maisematkin siinä aika paljon avartuvat, mutta uskon vahvasti, että Kone Oy:n mittava teollisuushistoria toimii hankkeeni puolestapuhujana Säätiön valitessa tämänkertaisia apurahojen saajia. Myönteinen päätös on varmasti siellä aivan läpihuutojuttu.

    Reima Muristo

    ”Gruppa-nimimerkit taasen täyttävät nämä ehdot kevyesti vaikka joka päivä?”

    rane kakkonen täyttää kakkosen.

    Makarov

    Luin kerran Herlinin Pekan kirjan niin tais se Pekka olla niin v-mäinen ja käytökseltään varmaan juovuspäissään arvaamaton että varmasti traumoja jättänyt. Jotenkin se Pekan käytös näkyy nykyisen Koneen toiminta periaatteissa. Rahalla kun ei ole moraalia mutta kun kaikki perustuu rahan voimaan niin silloin aina moraali väistyy. Koneen toiminnasta tulee mieleen Pekan kirjan lukeneena Pekka. Eli edestä enkeli, takaa mankeli.

    Gla Gla

    Nostokoukku: ”Eiköhä kyseinen lakitoimisto joudu toimimaan voimassa olevien lakien ja asetusten puitteissa. Ei lain noudattamisessa voi käyttää mielivaltaa. Mielivaltaa voi käyttää niiden asioiden yhteydessä, joita varten ei vielä ole lainsäädäntöä, esim. tuurivoimarakentamisessa.”

    Laki on tulkinnallinen ja koska hovista voi tulla päinvastainen tuomio kuin raastuvasta, mielivallasta puhuminen ei ole puhekielessä iso virhe. Oikeuslaitoksen oikeudenmukaisuuteen luottaminen on lapsellista ja osoittaa kokemattomuutta aiheesta.

    Pari kertaa oikeudessa olleena olen nähnyt prosessin ja tunnistan siihen liittyvät riskit. Maallikkotuomari on vaikeassa tilanteessa, kun oman alan ammattilainen joutuu selittämään tälle alkeellisia perusasioita. Vertauksen vuoksi metsäasioissa tuomari voisi kysyä, miksi ja miten puita hakataan, pesäpallomailalla vai nyrkeillä.

    Ehkä silti enemmän närästää toiminnan periaate. Luontojärjestöjen tehtävänä on vastustaa toimintaa. Metsätaloudenharjoittajan tehtävänä on tuottaa puuta ja saada näin itselle tuloja. Järjestö saa rahoituksen esim. Koneen säätiöltä. Järjestön elinkelpoisuuteen ei vaikuta oikeusprosessin lopputulos. Aina kun rahaa on, silloin mällätään. Konkurssia ei tule, jos oikeudessa hävitään. Lakitoimisto hakee markkinarakoa ja tavoittelee Koneen säätiön rahoja. Mitä paremmin jutuissa onnistuu, sitä todennäköisemmin saa laskuttaa jatkossakin. Ja järjestön tarpeellisuuden määrittää mielikuva ongelmien suuruudesta. Valtaa eli rahoitusta tavoitellaan luomalla mahdollisimman synkkä kuva luonnon tilasta.

    Metsätaloudenharjoittaja ei saa ulkopuolista rahoitusta oikeudenkäynteihin ja niiden vaatimaan ajankäyttöön. Tuotanto kärsii aina riippumatta prosessin lopputuloksesta. Ja jos tuottajalla kulut ovat suuremmat kuin tulot, jokainen ymmärtää lopputuloksen.

    Visakallo Visakallo

    Pari kertaa olen joutunut olemaan todistajana oikeudessa. Vastapuolen asianajaja yritti saada todistustani rikki pommittamalla toistuvasti samalla kysymyksellä, mutta aina eri sanoin ja hieman eri lähestymiskulmasta. Kun sama kysymys esitettiin jo neljännen kerran, teinkin tälle jankkaavalle asianajajalle vastakysymyksen. Kysyin, onko oikeussalin akustiikassa ongelmia, vai onko vika kuullun ymmärtämisessä? Salista kuului naurun hörähdyksiä, ja kysymykset loppuivat siihen!

    Husq165R

    Sehän siinä on. Metsäyrittäjien ja aivan tavallisten ihmisten konkurssit tulevat tuon toimiston myötä lisääntymään valtavasti. Ehkä nopeammin kuin uskoisimmekaan!

    Gla Gla

    Ja näin jälleen argumenttien loppuminen johti siihen, että yritetään vesittää asia leikinlaskun turvin.

     

    mehtäukko

    Gla:lta hyvä analyysi.

    On kummallista, että näillä sivuilla roikkuvat mitään tekemättömät omaan pesään loskan lapioijat.

Esillä 10 vastausta, 31 - 40 (kaikkiaan 76)