Mikä metsässä puhuttaa juuri nyt? Kuukausittain ilmestyvässä Metsälehden uutiskirjeessä perehdymme metsäalan kuumimpiin puheenaiheisiin. Kun tilaat Metsälehden uutiskirjeen, annat samalla luvan Metsälehdelle lähettää sinulle muita metsään liittyviä viestejä. Voit muuttaa suostumustasi milloin tahansa.
AJ – Ollikainen ei-metsäihmisenä sotkee järeän puun ja vanhan puun, eli tarkoittaa puhuessaan järeistä puista vanhoja puita. Läpimitan nosto toki lisää myös noin keskimäärin uudistettavan puuston ikää, mutta ajatus osoittaa kuitenkin ymmärtämättömyyttä metsätaloudesta ja -ekologiasta. Jos uudistettavan puuston keski-ikää halutaan lisätä, ainoa toimiva keino on laittaa ikään perustuva raja. Vanhassa laissa oli myös läpimittaraja, mikä kyllä Etelä-Suomessa mahdollistin noin 35-40-v kuusikon hakkuun. Parhailla paikoilla alle 50-v männikkökin oli uudistettavissa.
Joo isaskar, huomasin saman, että jouduttiin heikoille jäille järeydestä puhuttaessa. Mielestäni monimuotoisuusasiat kannattaa ratkoa eri keinovalikoimalla, ei kiertoajan jatkamisella. Tapiokin otti tähän kantaa: jatkettukin kiertoaika on niin lyhyt verrattuna puiden maksimaaliseen biologiseen ikään, että monimuotoisuushyötyä ei juurikaan synny.
Eli kiertoajan jatkaminen olisi ensisijassa metsien kasvutoimi, ja Luken mukaan toimiikin siinä kohtalaisen hyvin. Rajat voi yrittää asetella siihen kohtaan, joka tuottaa maksimaalisen kiertoajan kasvun. Mutta tietyn ikäinen puusto voi olla arvokasvun suhteen ihan eri kuosissa, joten ehkä iän lisäksi kannattaisi huomioida myös järeys ja/tai kasvu jotenkin fiksusti. RR on esimerkiksi tällä palstalla todistanut, että hänet yritettiin aiemman metsälain aikaan pakottaa kasvattamaan heikkokasvuista männikköä vielä 40 vuotta. Ehkä emme kaipaa näitä aikoja takaisin eikä tällaisella sääntelyllä saada suuria kasvunlisäyksiäkään.
Nuorten metsien tiheyden säätely on herkempi asia, johon tarvitaan tarkat ohjeet. On saatu aikaan huonoja ensiharvennuksia hoitamattomien taimikoiden vuoksi. Edellytys hyville hiilinieluille on koko jaksollisen mallin metsänkasvatusketjun toiminta uudistamisesta päätehakkuuseen, ja varsinkaan siinä alkupuolella ei saisi hutiloida.
Ensimmäiseksi aukkojen istutukset aiheuttaa väärät tiheydet ja ohjeistukset eivät ole taloudellisen tuottavuuden parhaaksi. Myöhemmästä hakkuista saadakseen parhaan tulon 34% veroa huomioiden harvalla vain sattuu kokovalinnat kasvusta parhaille kohdille, etenkin jos joutuu puolet tai yli myymään kuituhinnalla. Epäilen jos joku tekee iän tai koon perusteella milloin on parashetki hakata ei ole tuoton optimi. Avohakkuiden haitta on huono kasvu ja huono hinta yli puolelle tuotannosta.
Uteliaisuuttani, en arvostellakseni, kysyn Perkolta:
Mikä on aukkojen väärä istutustiheys? Istutetaanko liikaa vai liian vähän? Mikä on oikea tiheys.
Kuinka Perko määrittää oikean hetken puun nutulleen laittamiseen ja tuoton optimoimiseen, jos ikä ja järeys ei kelpaa? Puun väristäkö optimaalinen hetki määritetään?
Miksi avohakkuu tuottaa huonoa kasvua? Olen seurannut työkseni lukemattomia avohakkuu jälkeisiä taimikon kasvuja. Aika räväkkää on useimmissa ollut kerkän venyminen. Parhailla paikoilla muistan vanhan luonnonmetsät ja nyt samalla kuviolla on taas avohakkuu kuntoinen puusto takaisin. Enkä minä nyt aivan ikäloppu vielä ole.
Kertaalleen istutus 78 vuodessa tasaikäiseksi on jo pielessä niillä entisillä tiheyksillä ja sen jälkeisillä harvuuksilla ei optimituotavuuden kannalta ole oikein juuri milloinkaan. Optimikohdasta myyntii keroin toisessa jk ketjussa. Sen laskenta opetus on monimutkaisempi kuin istutus tai metsän arvosteleva katselu.
Liian pienet puut ja niiden harventaminen liian aikaisin ei ollut ainoastaan Ollikaisen työryhmän havainto. Samaan asiaan kiinnitti myös metsäkeskus huomiota silloin, kun harvennusten korjuujäljissä todettiin huomautettavaa.
Edellä viitattiin , että markkinatalous pitää huolen kohdevalinnasta. Kyllä, mutta tuet tulee poistaa kaikkien metsästä korjattavien tavaralajien kohdalla vääristämistä kehitystä. Vain silloin markkinat toimivat esteettä.
Lisäksi taimikoiden kasvatustiheyksiä tulisi rajoittaa järkevään kuosiin. Yli 2000 tainta hehtaarilla ei kannata kasvatella. Kaikki ylimääräinen joutaa poistaa jo poistettavan materiaalin ollessa pientä. Silloin toteutus tapahtuu edullisesti ja vaikutus taimikon kehitykseen suurin. Kaikki kasvu keskittyy tällöin vain markkinakelpoiseen puustoon, joka kehittyy vuosia nopeammin verrattuna liian tiheässä kasvaneeseen. Riittävä järeys korjuuhetkellä ei muodostu ongelmaksi ,kun kaikki tehdään alusta alkaen kunnolla.
…ja puuston kiertoaika ei todellakaan ole oikein toimien vaatimattomat 78 vuotta. Se on kuusen kohdalla 50 ja männyn kohdalla 60-70 vuotta. Perko on ”paraskin” arvostelemaan pitkää kasvatusaikaa jaksottaisella puolella ,kun ei tunne nykymahdollisuuksia lainkaan. Jatkuvan kasvatuksen puiden elinkaari omassa metsässä(jos sitä edes omistaa)on 120 vuotta taimesta markkinakelpoiseksi tukkipuuksi.
”..Kertaalleen istutus 78 vuodessa tasaikäiseksi on jo pielessä niillä entisillä tiheyksillä ja sen jälkeisillä harvuuksilla ei optimituotavuuden kannalta ole oikein juuri milloinkaan..”
Tällaista potaskaa suoltaa metsänkasvatuksesta mitään ymmärtämätön. Ja kuinka ne valopuut saavuttavat mahdollisesti kuusettuneessa risukossa mitään optimia, kun niitä ei sinne alunperinkään tule?
Mikään ei viittaa, että 150 € per ha/v tuotos olisi paljaaksihakkuulta kohonnut jopa – vero ja 6% sijoitus 50 -70 vuotta vetää hankkeen miinukselle. Sen takia on levitetty hakkuut ja tukkipuun myyntiin on enää neljäsosa puista. Rääseiköt ovat vaan kasvaneet. Harmillista!
Eiköhän rääseiköitä tuota ja mainosta jaksottaisen tuottajat itse. Omituiseksi menee metsäkeskustelu, kun puolustetaan omia tuotoksia. Väitetään, että olisivat jostain toisesta hoitomuodosta kotoisin. Voihan se olla, että metsänhoidon vapauttaminen on siihen vaikuttanut ja hoitomuodon muutos on jaksottaisen metsänhoidon tapoja löystyttänyt. Ja voi olla, että on haukattu liian isosta kakusta. Tavoiteltavat litrakoot ja vähimmäismitat ovat tavoiteltavia ja toivottavia, mutta myös kysymys on valtavasta metsänhoidon urakasta. Siinä mielessä jk, peitteinen metsänhoito tuo paljon helpotusta metsänhoitoon. Tavassa hoitaa metsiä ja hoidon kustannuksissa.
Jaksottaisen metsän putsaaminen muka jk metsänä menee kaaliin, mutta mehtäukolle ei tunnu menevän. Siitä täällä on kerrottu ja toinen on jaksottaisen metsänhoidon rästit, jotka ovat muuttaneet nuoren metsänhoidon tapoja olennaisesti. Eihän se ole tuottavaa jk metsänhoitoa, jos jaksottaisen metsä putsataan niin, että jäljelle jää tuottamaton metsä – olkoon rääseiköitä nekin, joiden varaan todistellaan. On todisteltu vuosikausia ellei vuosikymmeniä? Eikö olisi aika avata jk metsänhoito, on siitä kerrottu ja tutkimustuloksilla osoitettu? ”Konsensus” on vaarallinen olotila metsänhoidossakin?
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
toimesta.
Sinun täytyy olla kirjautunut vastataksesi tähän aiheeseen.
Kirjaudu sisään