Keskustelut Puukauppa Hakkuuhintojen valvonta

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 409)
  • Hakkuuhintojen valvonta

    On tulossa hakkuu tilalle, jossa on sekä harvennusta, että päätehakkuuta. Kaikki viereisiä kuvioita ja hakkuu suoritetaan kerralla talvella. Hakkuutavoille on eri yksikköhinnat. Miten voin valvoa ”etänä”, että päättehakkuulta kaikki tuleva puu hinnoitellaan kalliimmilla päätehakkuuhinnoilla. Tuli heti mieleen salaliitto, jossa aukot hakataan 80-90 prosenttisesti ja reunat vedetäänkin harvennushinnoin. Aukkohakkuut ovat osin huonohkolaatuisia ja harvennukset taas kohtuu vaihtelevia. Eli siirtymää halvemmille hinnoille olisi vaikea huomata. Pitääkö vain pyytää aukkojen hakkuu ensin ja pyrkiä paikalle toteamaan että rajausten mukaan on hakattu ja sen jälkeen vasta lupa harvennuksille?

  • mehtäukko

    Noudatetaan vaan kauppakirjan ehtoja. Ainahan mo olisi tyytyväisempi kun klusteri tai yksityinen saha maksaisi maksimaalisen kantohinnan ja vielä lisää takataskustaan.

    Mutta pää-asia olisi että kaikille jäisi jotain ja jatkuvuus olisi ”hedelmällistä”.

    Jätkä

    Voi hyvää päivää. Tottakai eri puulajit menevät eri paikkoihin. Ei kai kukaan ole ihan niin lapsellinen, että kuvittelee – Kun tekee kaupat MG:n kanssa tukkileimikosta, jossa on Mäntyä, kuusta ja koivua, että ne kaikki kärrätään Rauman Mäntysahalle. Nimitys Mäntysaha ei tarkoita, että sahalaitos on tehty mäntysahatavarasta, vaan siellä sahataan käytännössä vain mäntytukkeja.

    Usein määrätyn laatuvaatimuksen täyttävät tyvitukit viedään sahalle, joka sahaa vain niitä. Välitukit omien laatuvaatimusten mukaan menevät sahalle, joka on erikoistunut niihin. Latvatukit ovat oma lukunsa, ja ne sahataan laitoksella, joka tekee terveoksaista sahatavaraa. Kaikki nuo ovat ehkä kaukanakin toisistaan.

    Homma jatkuu pikkutukkilaitosten, parrulaitosten, Kuusisahoje ja koivusahojen kanssa.  Sen lisäksi kuidut viedään ehkä hyvinkin eri suuntiin.

    Minusta on täysin yhdentekevää, mihin puutavara menee. Se on lähinnä niiden omistajan asia ja kaupan päättymisen jälkeen minä en ole enää niiden omista. (Siis maksun jälkeen)

    Visakallo Visakallo

    Jovain ja Tolopainen ovat kirjoituksillaan lähestyneet pikkuhiljaa toisiaan. Mitähän mahtaa seuraavaksi tapahtua!

    Autokaupassakin heidän pitäisi varmaan tietää, mihin heidän vanha autonsa päätyy. Jääkö se saman liikkeen myytäväksi, vai onko se jo etukäteen myyty asiakkaalle, myydäänkö se jollekin käytettyjen autojen kauppiaalle, vai viedäänkö suoraan paalattavaksi!

    Visakallo Visakallo

    Mitenkäs Tolopainen se rahanpesu näissä Etelä-Suomen puukaupoissa, kerropas niistä vähän lisää!

    Tolopainen

    Baltiassa bisnestä tekevän tuskin tarvitsee moista asiaa kysellä.

    Muistan miten eräs automyyjä aikoinaan valitteli, että oli saanut vaihdossa huonon auton minulta. Ei kuulemma käynyt kaupaksi.

    Tolopainen

    Ei tunnu oikein olevan selvillä, että näillä ostajilla, joille tukkeja välitetään on tiukempaa ja hiukan löysempää reklamointia ja se näkyy sitten tukkiprosentissa. Kyllä ostaja tiedetään jo hakkuuvaiheessa.

    mehtäukko

    Jovain”:Tiedän kyllä mitä minun myymille puille tapahtuu, minne menevät, mitä tehdään.. ” Ei voi olla totta tuo häntäheikkinä juokseminen! Mitä hiton hyötyä tai merkitystä mopon ohjaukseen??

    Tolopainen

    Tietääkö kukaan, mitä raakkitukeille tapahtuu, kun myydään hankinnalla. Niistä maksetaan alle kuidun hinta, eikö muka sahata, jos on hiukan lenkoutta tai pari oksaa yli toleranssin.

    Puuki

    Jos on metallia tms. puussa nii ei sahata ellei sitä haittaa saa poistettua helposti.  Luulisin että helposti menee raakit kuitupuukasaan koska tukkiakin kannattaa tehdä selluksi ainakin hyvässä suhdanteessa.

    MG esim. oli nyt  tehnyt hyvää tulosta lamasta huolimatta.  Vessapaperia yms. ja kartonkia tarvitaan edelleen vaikka painopaperin käyttö supistuukin.   Koivutukista mo:n kannattaa tehdä ennen halkoja kuin myydä halvalla vanerin aihioksi kasattavaksi Virossa.   Samalla tavalla metsäfirman kannattaa usein keittää tukista sellua.  Ei se MG mennytkään onneksi konkkaan vaikka vähän pelkäsin , kun osti minultakin tukkia suht. hyvään hintaan ( sama hinta kuin 30 vuotta sitten)  ja korjuun aikaan ei sahatavaralla ollut oikein menekkiä.

    Tolopainen

    Niin kun myin sahalle suoraan hankintatukkia raakkiprosentti oli nolla mutta sellufirmalla kymmenen ja laatu oli samanlainen molemmissa erissä.

Esillä 10 vastausta, 141 - 150 (kaikkiaan 409)